sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Esteerääkki pimeässä

Jetterillä on vieläkin pehmeä ja tunnustellessa arka etunen. Aijjai... saapa poika ainakin levätä nyt! Raukka heppa. Liikkuessa jalka ei menoa haittaa, mutta jossakin on vikaa nyt.

Eemelillä tosi kovaa estetreeniä tänään. Olin vähän että "yyh, en halua", kun aina, aina se istunta kusee. Aina. Ja tänäänkin... muuten sujui välillä ihan kivastikin, mutta lähes joka hypyssä oli jotain vialla. Joko liian etukaarella tai hypystä jäljessä, ja sitten ohjasta kiinni. Huoh! Kohta teen niin, että en enää ikinä hyppää satulalla, tai en ainakaan niin typerien kapistusten kuin jalustimien kanssa. Haittaa niistä vain on. :P

Eemeli oli kuitenkin toimiva. Alussa taas kränättiin takaosan sijainnista, mutta pitkä alkuverryttely kannatti, kun  sitten sain ulkopohkeella kiinni Empun takaosasta. Laukka oli oikein hyvää ja sujuvaa. Erityisen iloinen olen pitkästä suhteutetusta välistä, jolle sain pidennettyä laukkaa viidestä askeleesta neljään! Lisäksi menimme perusesteiden lisäksi erikoisesteitä: vesiestettä (90 cm korkeimmillaan), rengasta (50 cm) ja keltaisella pressulla päällystettyä okseria (70 cm), eräänlaista laatikkoestettä siis. Kutsuimme tätä keltaista okseria "juustoksi" Marikan kanssa tunteja pitäessämme. :D

Empulla ei tietenkään ollut mitään ongelmia esteiden ylityksessä, siellä vedimme pitkiäkin ratoja puhtaasti ja reippaasti, välillä annoin ratsuni oikaista liikaa. Istunta vain, istunta vain... yyh.

Kuvat ovat huonolaatusia, pöljä järjestelmäkamerani ei osannut tarkentaa kohteeseen kentän kirkkaasta valaistuksesta huolimatta.

Rengas
"Juusto" 

3 kommenttia:

  1. Haaste! :)

    http://arrasankari.blogspot.com/2011/11/blogihaaste.html

    VastaaPoista
  2. kommentoin vaikka tähän(; sun pitää vaihtaa toi teksti :D "Yksi savolaistyttö, kaksi suomenhevosta ja suuri maailma. 17-vuotias tyttö kertoo tekstein ja valokuvin suomenhevostensa Jetterin ja Eemelin elämästä ja kehityksestä ratsuina." eetkös sä oo 18-vuotias(;

    VastaaPoista
  3. Maikkivain//Joo joo, just aioin vaihtaa sen. :D Kiitos kuitenkin vielä muistutuksesta!

    iitaatii// Kiitoksia, otan haasteen vastaan!

    VastaaPoista