Tehoviikonloppu jäi aika lyhyeen...

Eilen sunnuntaina oli tarkoitus opettaa Jetterille piaffin alkeita ja meidän koko jengin, minä, Vilja ja Marika, piti käydä maastossa kimpassa ilman satulaa. Sunnitelmat menivät enemmän kuin poskelleen. Aamulla Vilja meni Eemelillä, ja tippui kivikovaan maahan. Eemeli oli hyvä setä, tippuminen ei ollut sen syytä. Se pysähtyikin heti ratsastajan kadottua selästä, ja jopa meni lähemmäs tarkastamaan, onko tämä vielä hengissä. Jos kentän pohja olisi ollut pehmeä, mitään ei olisi käynyt. Hiekka oli kuitenkin jähmettynyt tosi kovaksi, se oli pahempaa kuin asfaltti... Sittenpä meni loppuilta odotellessa lääkäriä laitoksella... ja odotellessa... ja odotellessa. Ja sitä odotelua kesti iltayhdeksään saakka, jolloin oltiin vasta kotona. Suokkipojat siis saivat vapaapäivän, ja Marika joutui menemään yksin maastoon Kamin kanssa.

Jetterin jalka kesti hyvin tehotreenit, jee! Se ei kuitenkaan kovin nauti hoitamisesta, sitä lähinnä taitaa ärsyttää minun läsnäoloni. Luulen, että se johtuu siitä, kun vietän eniten aikaa sen selässä ja vaadin sitä tekemään töitä. Pitää pyhittää enemmän aikaa Empun ja Jetterin hoiteluun ja pelkkään oleskeluun niiden kanssa. Voi olla vähän haasteellista, minun vuorokauteni on liian aikataulutettu... mutta vähän yritystä peliin, nii hyvä tulee!

Eilisiltana satoi jälleen lumet maahan! Saisipa tuo kenttä vähän kuorrutusta, niin ei olisi niin hirvittävän kova. Ei siinä pysty ratsastamaan kuin vain käyntiä.