Kolmen estetunti

Taas heppakodissa, voi tätä onnea. Välissä paahdoin ihan tarpeeksi rankan työputken kaukana siellä jossakin. Lievästi sanottuna väsytti tänään, mutta onneksi jaksoin raahautua iltabussiin ja pelastautua hevosten keskelle.

Viime keskiviikkonakin oli vielä heppailupäivä! Hoidin aamutallin harmaassa tihkusateessa ja lähdin Jetterin kanssa pienelle aamuverryttelylle maastoon ilman satulaa. Jestas, miten kipeät jalat mulla oli. Tuntui siltä, että mun koivet repeäisivät irti reisien kohdalta, kun Jetterin leveä selkä pakotti sisäreiden lihakset venymään. Kyllä ne siitä pikkuhiljaa vertyivät, kun töpösteltiin pikkuhiljaa eteenpäin.Välillä otettiin ravi-ja laukkapätkiäkin.

Yksi hauskimmista asioista maailmassa on laukata ilman satulaa omalla hevosella. Jetteri eteni reippaasti pyöreässä laukassa viskoen välillä päätään riemusta, ja minä kikatin kuin pikkutyttö.

Iltapäivällä muutaman tunnin levon jälkeen oli vauhdikkaampaa menoa luvassa Jetterille. Pidin jaetun este-/puomitunnin kahdelle pikkusiskolleni Jossulle ja Sohville sekä pikkuserkulleni Janicalle.

Jossu

Janica

Tyttöjä oli hauska opettaa, vaikka taisin innostua välillä liikaa, kun kurkku tuli kipeäksi. Opetustuokio kesti reippaan tunnin, jona aikana mieleen muistui nopeasti opettamisen hyvät ja huonot puolet. 

Millainen on hyvä oppilas...

 - On enimmäkseen hiljaa, mutta osoittaa kuuntelevansa 

 - Ottaa sekä kehut että kritiikin innolla vastaan

 - Uskaltaa kysyä, jos on epävarma

 - Yrittää parhaansa eikä lannistu!

Millainen on huono oppilas...

 - On omissa ajatuksissaan ja skippaa puolet open ohjeista (en minä ainakaan xP)

 - Yrittää väkisin ja väärällä tavalla tehdä jotain vähän tehtäväänkuulumatonta (vaatii hevosta menemään tosi lyhyellä askeleella, vääntää kaulan ylitaivutukseen tai sahaa peräänantoon tms)

 - Inttää opettajalle vastaan (heh... en ole syyllistynyt tähänkään, eiku)

 - Lannistuu nopeasti, ja pahimmassa tapauksessa heittää ohjat  kehään. Koskaan ei pidä luovuttaa. 

Tytöt olivat kuitenkin ihan topakoita, vaikka kaikille sai vähän ärähtää. Yksi katseli muualle näyttäessäni kädestä pitäen, miten suitset puetaan, toinen teki puomivolteista kerta toisensa jälkeen ylipitkän kananmunan muotoisia ja kolmannen kanssa Jetteri sortui kerta toisensa jälkeen raviin, koska pohkeet killuivat kaukana kyljistä. Kaikki kuitenkin korjasivat virheensä ja yrittivät upeasti parhaansa!!!

Sohvi aloitti verryttelemällä Jetteriä käynnissä ja ravissa, ja hänen kanssaan keskityin ratsastusmaailman perusasioihin; pidättämiseen ja eteenpäinratsastukseen, yksinkertaisimmillaan pysähdykseen ja liikkeellelähtöön. Miksi ratsastajille opetetaan aluksi, että potkaisemalla ja maiskuttamalla pirusti se hevonen liikkuu eteenpäin, ja ohjasta kun vetää tarpeeksi, se pysähtyy? Dunno.. Sohvi teki niin hienoja siirtymiä, täysin huomaamattomilla avuilla, vaikka ei olekaan sieltä kokeneimmasta päästä. Toki teimme myös puomitehtäviäkin.

Janica jatkoi verryttelyä ylittämällä puomeja ravivoltilla. Hyvä tarkkuustehtävä, jossa täytyy ennakoida ja käyttää istuntaa. Sisäohjasta vetämällä hevonen ei käänny. Jatkoimme lyhyillä estetehtävillä, ensin ravissa ja siitä sitten siirryttiin laukkaamaan. Harjoittelimme myötäystä, mikä se on ja miten paljon kannattaa myödätä. Kuvassa yllä on yksi perustehtävä, jonka muunnoksia sekä Jossu että Janica harjoittelivat.c

c
Jossua en suotta säästellyt, käskin häntä pyörittelemään jalkojaan ja käsiään vähän Jetterin selässä, ja sitten suoraan laukkaverkkaa uraa pitkin ja voltteja! :)

"Jäkäjäkäjäkäjäkä ja korjaa jalustin ja pidä ne pohkeet kiinni

"JÄKÄJÄKÄJÄKÄ JA KORJAA SE JALUSTIN NYT!!! SÄ OOT JO NIIN HYVÄ RATSASTAJA ETTÄ TUOMMOSTA EN HALUU NÄHDÄ OLLENKAAN ja jäkäjäkäjäkä....."

Tyttöparka. Vähän samanlaista höpsöyttä ja "jäätymistä" havaittavissa kuin isosiskollaankin, mutta kyllä neiti ylitti itsensä tällä kertaa. Laukassa lähes kylmiltään tekninen rata laukassa, isosisko oli oikein ylpeä. Ja Jetterin suhteellisen isoissa hypyissä ei ole nuoren ratsastajan ihan helpoin pysyä mukana. 

Suunnanvaihto

Kun Johanna oli suoriutunut viimein kiitettävästi vähän pidemmästä esteradasta, miunkin oli ihanihan pakko tehdä pari aloittelijahyppyä....

Vitsi miten iso este....

Suu mutrulla kun ei tasapaino pitänyt ja harmitti. Se siitä tunteesta "meen Jetterin selkään ja hyppään 100 cm okserin ihan kylmiltään ja oon tosi cool". Surullista.

Se malttaa kävellä! Hienoa, Jetteri ei kuumunut kiehumispisteeseen saakka.

Lämpöjä ja eteenpäinpyrkimystä oli kuitenkin ihan tarpeeksi...

Loppuverkkaa matalammassa muodossa

Lopuksi annoin reippaille esteratsastajille luvan lähteä maastoon kakspäällä tekemään loppukäynnit. Ja tämä bloggailu jää tältä päivältä tähän, lähden nukkumaan ja huomenna lisää hevosia. <3

Ai niin. Minä en ole ottanut yhtäkään tämän postauksen valokuvista, vaan kiitos kuuluu tuleville esteratojen kauhuille, Jossulle ja Janicalle! Hyvä mimmit :)

Ratsastustuntibisnes

Pikkasen piristi päivää sellainen pieni asia. Googletin hakusanalla "Tarjan talli" ja löysin Suomi24:sta seuraavanlaisen keskustelun.

Ei yhtään pahaa sanaa. Liekö sitten kriitikoilta jäänyt koko keskustelu huomaamatta. Ihana kuulla, että parin-kolmen vuoden työ ei ole mennyt aivan hukkaan. :)))

Siis meillähän oli ja on ihan puskatalli, ja minä en ole mitenkään pätevä opettaja. Kokemusta tuli pikkuhiljaa, kun kaverit kävivät ratsastamassa yhä useammin ja yhä useammat halusivat tulla kokeilemaan ratsastamista. Aloin pyytää pientä maksua tunnin ratsastuksesta, suunnittelin tunnin ohjelman (joskus hyvinkin huolella) ja annoin sitten palautetta ratsastamisesta. Usein ja mielelläni kuuntelin, mitä ratsastaja halusi harjoitella. Kaikki tahtoivat yleensä hypätä. :D

Eemeli ja Marika estetunnilla rälläämässä, oisko vuosi 2011 kevät? Huomatkaa Tiikeri-kissa esteen oikeassa reunassa, joka on joko tyhmänrohkea tai täysin aivoton (luultavasti jälkimmäinen).

Veikkaan, että Tarjan tallilla oli ammattitaitoni puuttumisesta huolimatta mukava käydä ratsastamassa, koska ratsukoita oli tunneilla max. kolme, usein vain kaksi tai yksi. Eihän meillä ai enempää hevosia ollutkaan, kuin Emppu ja Jetteri, ja Kamiakin sai joskus käyttää tunneilla. Ja koska oma osaamiseni oli vain HeC-HeB (öhö), en osannut vaatia mitään hirveän vaikeita juttuja ja kuuntelin mielelläni ratsastajan toiveita.

Amma ja Emppu kotitekoisella maastoesteradalla, kesä 2011.

Huipussaan tuntitoiminta oli varmaan... vuonna 2011, varsinkin talvella ja sitten kesällä. Ratsastajia saattoi käydä jossain välissä jopa 5-6 viikossa, ennätys ehkä 7. Tämä tarkoitti sitä, että koulunkäynnin ohessa opetin 3-4 päivänä viikossa. 

Olihan se hauskaa, vaikka "harrastetyössä" oli myös huonot puolensa. Eemeli oli se pahis!  Se kuumui jyrävaihteelle helposti, ja sen kanssa eivät pienemmät ja kokemattomammat pärjänneet. Itse asiassa se vaati aika taitavan ratsastajan. Välillä tunneilla jäätiin vain kipittämään uralle, ja yritettiin saada Emppua edes vähän hidastamaan. Se oli harmillista sekä ratsastajalle että hevoselle. Laukkatehtäviä en siksi uskaltanut antaa ihan kaikille tuosta noin vaan, että lopputunti ei olisi mennyt ihan pyllylleen. Ja... valitettavasti... kaikkia asiakkaita ei välttämättä voinut miellyttää ja järjestää täydellisen onnistunutta tuntia.  Hevosen kanssa ei vaan löytynyt yhteistä säveltä, selitin tehtävät liian monimutkaisesti, tipahdettiin selästä. Parasta kuitenkin yritettiin. 

Parhaita hetkiä olivat ne, kun ratsastaja ratsastuksen jälkeen hymy pyllyssä taputti hevosta kaulalle. Voi muistoja. 

Opetuskeikalla naapuritallilla 2011; Amma ja hieno Pipariina!

Sitten tapahtui jotain. Heppatyttö Helena joutui nalkkiin ja alkoi seurustella pojan kanssa naapuripaikkakunnalla. Ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Hevosiin oli aikaa vähemmän... Ja talvella Eemeli lopetettiin.... Ja viime kesänä vielä tapahtui kunnon perhetragedia, ja minä olin vastuussa koko kartanosta elukoineen ja siskoineen. Ei ihme, että tunninpito vähän jäi. Noh, kesän 2011  jälkeen hommat tasaantui, mutta minä häippäsin sitten opiskelemaan ihan muualle sen miehen kanssa. Että se siitä tuntienpidosta.

Opetustaidot taitaa olla aika ruosteessa, ainakin mitä ystäväni Marika on antanut palautetta. ;D Pikkusiskoni Johannaa on hauska opettaa, samoin Jetterin vuokraajaa Emmaa. Mutta minusta kovasti tuntuu siltä, että jos joku ulkopuolinen pääsee vielä ratsastustunnille minun opetukseeni, se on vuoden tapaus. Ei mulla ole mitään sitä vastaan, aikaa ei vain ole. Minusta on tullut tylsä kiireinen aikuinen.

Mutta ilman noita ratsastuksenopevuosia en olisi ihan näin lärppä. Opetusvuodet kasvattivat ujosta pikku heppatytöstä huonoa läppää heittävän vähän itsevarmemman heppatädin. :)

Ai niin!!! Kiitos, kiitos ihan todella paljon kaikille, jotka ikinä uskalsivat tulla "ratsastustunneilleni". Kiitos teille, olen niin otettu ja onnellinen noista vuosista teidän kaikkien, ihan jokaisen ihmisen kanssa.

EDIT. Vielä ihania muistoja, ilon ja ylpeyden hetkiä ratsastustunneilla.

Emma ja Jetteri 2013

Jasmin ja Rusina 2012

Heppatyttösiskokset

Minä olen ollut mielestäni harvinaisen ahkera opiskelija, ja tehnyt niin kovasti kouluhommia, etten ole edes kunnolla jäädä Facebookia selaamaan. Viime viikonlopun heppailuistakin lörpöttäminen jäi ihan puolitiehen.

Jetteri heräsi aamutorkuilta

Nukuin niin pitkään kuin auringonvalolta pystyi, ja lähdin sitten antaumuksella heppastamaan. Aloitin Jetterin tarhassa jo möllöttelevän Jetterin tervehtimisellä, ja jatkoin sen harjaamisella. Oli liian polttava ikävä Jetterin selkään, joten tallin siivoaminen sai suosiolla jäädä myöhemmin hoidettavaksi.

Marika oli jäänyt koululleen päikkään viikonlopuksi, joten Johanna hoiti Kamin, ja pisti sitä samalla ratsastuskuntoon kun minä puunasin Jetteriä. Harjasin suklaapoikaa antaumuksella jonkun tunnin verran; harja ja erityisesti häntä huolella läpi, ja lopuksi pehmeällä luonnonkarvaharjalla viimeisetkin pölyt pois karvankiillotusaineen kera. Se pinkki mönjä haisi kyllä ihmisnenäänkin aika ällömakealta, mitähän Jetteri oli oikein mieltä asiasta... :P

Hartaan harjausrituaalin jälkeen katsoin hetken Jossun ja Kamin yhteispeliä, ja olin kyllä aika ylpeä siskostani. Hänen ratsastustyylinsä on yleensä hyvin rauhallinen, tasainen ja hillittyliikkeinen (toisin kuin ehkä isosiskollaan :P). Sanomista on vielä ohjien pitämisessä "oikein päin" (ettei ulko-ohja lörpötä), apujen antamisessa ja istunnassa (kuten isosiskollaankin), mutte yleisilme on niin lempeä ja tasainen, että kyllä sydän paisui ylpeydestä. :)

Kami oli ihan mielissään ja todella rento

Laukkakin alkaa sujumaan!

Sitten ihan yli-innokas heppatyttö Hellu kiipesi varovasti oman Jetterinsä selkään. Siltä puuttui kenkä, minkä takia päätin ratsastaa hyvin lyhyesti. Mutta kestääkö  takajalka? Kuvittelenko ongelman vai en? Välillä on aika ristiriitaista, kun osa lähipiiristäni sanoo "Älä hössää, ei sillä hätää ole, olet ihan neuroottinen" ja toiset olisivat soittaneet viikkoja sitten eläinlääkärille takajalan takia. Loppujen lopuksi omistaja yleensä tietää parhaiten, onko hevonen terve. Diagnoosin määrittäminen on sitten vain eri juttu.

 

Ratsastin Jetterillä tosi simppelisti piuhojen kanssa. Ratsastukset ovat jääneet niin vähiin, että piuhat ovat Jetterille lempeämpi keino houkutella se alas, kuin että minä alan puolivahingossa roikkua sen suusta. Itekin olen ratsastanut ihan surkean vähän viime viikkoina, joten minäkin olin ihan ruosteessa.

Ratsastin 15-20 minuttia täysin sulaneella alueella metsäpäädyssä, enimmäkseen ympyrällä asetuksesta huolehtien. Olin ihan jäykkä ja kasassa selässä, ainakin laukassa- Välillä Jetteri ei meinannut taipua vasempaan kierrokseen, ja olin ihan huolissani, että johtuuko se jalasta. Myöhemmin kuvia katsoessani huomasin, miten oikea käsi oli ihan lukinnut ulko-ohjan. Höh. Ei ihmekään kun heppa kulkee pää ulkona, kun ratsastaja itse vetää sen sinne. Oi voi.

Apua mikä jäykkis kippuraistunta...

Jetteri oli parin laukkapätkän jälkeen ihan intopinkeänä :D Ja tässä hyvä esimerkki, miksei Jetteri pystynyt taipumaan vasempaan: ks. oikea käsi

Pieni takaosanväistö ulos

Harjoitusravissa oli harvinaisen helppo istua, kun piuhat auttoivat Jetteriä nostamaan selkäänsä. Jetteri tuntui muutenkin yllättävän hyvältä, lukuunotatmatta ekoja laukkoja, joissa se meinasi lähteä vetämään yhtä pyllymäistä laukkaa kuin edellisen päivän liinajuoksutuksessa... 15 minuutin ratsastukseksi pitkän tauon jälkeen ihanaihana ratsastus. Ilo pirskahteli minusta, ja niin hyvä mieli jäi. 

Mutta...

Alle 15 minuuttia rauhallista ravi- ja laukkatyöskentelyä ja sitten käyntiin. Kääntelin Jetteriä, pysäyttelin sitä, ja tunnustelin askelta huolissani. Ei paha, ei. Mutta pieni, hassu liike takaa tuntui käynnissä ... Saako sen pistää irronneen kengän piikkiin? Näen yhä painajaisia, että Jetteri ei toivu, vaan se kipeytyy entistä enemmän.

Ensi viikolla jos tuo "pieni hassu liike" tuntuu yhä ja Jetteri lepuuttaa jalkaansa, niin se on soitto eläinlääkärille. Jos olisin palkkatyössä ja rahaa olisi enemmän kuin kaksi euroa tilillä, olisi aiemminkin voinut soittaa. Heppakoti on kuitenkin niin syrjässä, ja jos kyseessä on suht nopsaan ajan kanssa paraneva ei kovin vakava vamma, eläinlääkärin käynti ei ole tarpeellinen. Jos tuo irronnut kenkä ei olisi aiheuttanut mahdollista "lisähäiriön" liikkeeseen, olisin varmaan soittanut jo viime viikolla. 

Katsotaan mitä tapahtuu. Jos heppani on vielä aavistuksenkin kipeä, niin vaikka nostan tonnin lainan ja maksan sillä kunnon tutkimukset. Tämä ei nyt käy.

Ratsastusten jälkeen pistin Jetterin jäähylle talliin ja pidin lyhyen ruokatauon, ennen kuin pihaan tupsahti talliapulainen Kaisa :) Hän sai harjailla Jetteriä, kun minä venyttelin sen jalat läpikotaisin. Erityisesti vein etusia ja takasia taaksepäin, ne ovat tiukkoja paikkoja. Vasemman, mahd. edellisesti kipeän takasen eteenvenytys mahan alle on aina välillä vähän takkuista, taitaa olla jäykempi puoli tai jotain, mutta lauantaina Jetteri pisti tavallista enemmän vastaan. Jos ongelma on, niin se saattaisi löytyä lonkasta/polvesta/takajalan lihaksistosta. Ärgh, en saa mielenrauhaa. Tuun hulluksi. Kunhan pääsen kotiin, niin... Pistän jo opintolainapyynnön, ja ne rahat ei tosiaan taida mennä opintoihin :P

Jooh... Kaisan kanssa oli kuitenkin mukava puuhastella. Hän auttoi myös tallinsiivouksessa, ja teki Jetterin kanssa vähän maastakäsittelyharjoituksia, kun minä siivosin pikkutarhaa. Kauaa ei ehditty ahertaa, kun minulle tuli lähtö cityyn.

Niin ikävä ja huoli siitä hevosta, että pakahdun...

Capo di Valle & Pipariina

Ystäväni Alma-Kaisa houkutteli minut tiistaina mukaansa toiselle tallille, "naapuriin". Tosiaankin naapuriin, matkaa oli 30 km? Sovittiin että pidän Ammalle koulutunnin pikkuisella suokkitammalla Pipariinalla.

Tunnin ohjelma (päästä vedetty, nähtävästi hyvä aktivointi- ja herättelyharjoitus):

1. Suorakaiteen ratsastus uran sisäpuolella, hyvät kulmat, joihin aina voltti taivuttaen. 

   Tää oli hyvä tutustumisharjoitus, näin miten ratsukon yhteispeli toimii. Ratsastajan pitää käyttää jatkuvasti pohjetta vuorotellen suoristaen ja taivuttaen hevosta, mikä pistää sekä ratsastajan että puten tekemään töitä. Ensin tehtiin harjoitus ihan käynnissä, ja sitten siirryttiin ottamaan reipasta ravia pitkillä sivuilla. Harjoitus tehtiin molempiin suuntiin.

2. Suorakaide ravissa uran sisäpuolella, laukannosto keskellä pitkää sivua ja pari keskiympyrää reippaassa laukassa.

   Vieläkään ei mennä uralla! Simppeli laukannostoharjoitus teki hyvää, Amman piti tehdä töitä pohkeella ja joustaa kädellä huolella, jotta Pipariina saisi askeleen venymään. Kulmiin piti tehdä silti voltit aktiivisessa ravissa  huolella taivuttaen. Harjoitus tehtiin molempiin suuntiin.

3. Loppuravit.

Tiheään tehdyt askellajinvaihdokset, jatkuva eteenpäinratsastus ja taivutuksen ja suoristamisen vaihtelu tuotti tulosta, jee. :) Amma sai Pipariinan käyttämään selkäänsä ja takaosaansa mukavasti, ja näytti hemmetin hyvältä, vaikkei heppa korkeassa gp-muodossa muodossa ollutkaan eikä todellakaan tarvikaan, ellei ole semmoinen gp-ratsu. Paljon mielummin hevonen kulkee pää alhaalla selkää käyttäen, kuin kasaan vedettynä kaula rullalla. Pipariina hikosi ihan kunnolla jo 40 minsan tehokkaasta treenistä, ja liikkui ja toimi niin huipusti, niin jätettiin se siihen. Ihan üüüberhienoa! :D Miekin oli vähän itseeni tyytyväinen kun osasin vielä vähän opettaa. Ja oli kivaa.

Amma palkitsemassa Pipsua sisäkädellä silittäen

Sitten oli minun vuoro nousta nuoren Kaapo-orin alias Capo di Vallen selkään. Tuossa viime kesänä tehdyssä postauksessa minulla on tosi kökkö istunta, sieltä voi taas katsoa esimerkkiä että miten EI kiikuta hevosen selässä. Ja myös, että millaiseen muotoon hevosta EI pidä ratsastaa. Lyhyt askel, kuolaimen takana jnejne. Urgh. Ja kun noista kuvista olin joskus ylpeä... Olen kirjoittanutkin että "sittenpä heppa kulkikin koko ajan peräänannossa". No paskat kulki, ei kulkenut tiistainakaan kuin hetkiä jotenkin vähän jostain työskennellen, kun en vielä osaa. On sitä joskus luullut olevansa viksu?? 

Kaapo oli aluksi ihan höperönä orihormoniensa takia, karsinassa piti vähän varoa, etten littaantunut seinään. Kentällä taluttelin sitä reippaassa käynnissä ja tein lyhyitä pysähdyksiä sen kanssa, mikä oli ihan fiksu teko. Oripoika rauhottu vähän kun sai kävellä. Sitten kun pääsin selkään ja kävelin pari kiekkaa, Kaapo näki tammat! JEEEEEEEEEEE, se oli hyppy eteenpäin riehakkaasti hirnuen, pystyynnousu ja vielä muutama pukkipomppu kohti tammalaidunta. Uhhuh, onneks nojasin taakse ja istuinluut pysy kerrankin satulassa, niin ei ollut rodeon aikana mittään hättää. Sitten vaan eteenpäin!

Otin vaan vähän tuntumaa Kaapoon, ratsastin eteenpäin ja yritin taivutella volteilla. Kokeilin laukkaa vähän, vähän epävarman tuntuista mutta liikkui rennosti ja eteenpäin! Vuosi sitten oli tönkömpää ja vaikeempaa menoa. Nyt tiistaina sain kuitenkin lopuks Kaapon kulkemaan kiemuraurien avulla jotenkin päin ravissa. Siihen oon kovin tyytyväinen, että sain huligaaniorin rentoutumaan ja rauhottumaan. Väli- ja loppukäynneissä Kaapo mennä löntysteli rentona turpa maassa, vaikka tammat kuikuilivatkin kauempana laitumella ihan näkyvissä.

 

Mie tykkäsin Kaaposta, sen peruslunkista luonteesta ja pirteydestä. Ois hauska vielä tässä lähiaikoina käydä uudelleen kattomassa tätä tyyppiä ja tutustua lisää. :)