perjantai 31. toukokuuta 2013

Söpöilyä

Siellä se odotti minua. Tuli portille hyvissä ajoin vastaan, kun minä saavuin yläpellon laitumen reunaan.




Se oli vierelläni koko ajan. Kun olin rapsutellut hetken verran tarpeeksi, lähdin kävelemään keskemmälle laidunta. Hevoseni seurasi vierelläni prikulleen oikeassa kohtaa, vaikka kävellä lampsin hitaasti. Kuin näkymätön naru olisi ollut meidän välillämme.





Ainakin rapsutin Jetteriä antaumuksella.

Täydellistä. Tämä on hevostytön onnea <3

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Itkupostaus





Tiiättekö, miten ikävä mulla on Jetteriä.

Tänään soittelin äidilleni heppakotiin ja hän kertoi pitäneensä tuntia uudelle potentiaaliselle heppanaiselle. Minä tavallaan tietty tykkäsin, hyvä, hieno homma. Samalla melkein pillahdin itkuun siinä puhelimessa, kun mietin, että olisin minäkin voinut olla siellä Jetterin selässä.




Painajaisia, ikävää ja kipua..... Ja kohta alkaa kesäkuu. Kolme kuukautta entistä kauempana toisistamme. 



Eniten huolettaa, jos sille sattuu jotain. Tulee joku typerä pikkuvamma, jota ei huomata ja sitten se kuolee käsiin tms. yhtä dramaattista.



Penteleen poni. Se on vienyt mun sydämen ihan... täysin.








Onko mahdollista, että voi tykätä hevosesta näin paljon?




Perjantaina matkustan heti aamusta heppakotiin, ja olen siellä "viimeiset" kolme päivää. Musta tuntuu, että nukun yötkin Jetterin vieressä. 

lauantai 25. toukokuuta 2013

Kuolematon rakkaus


Mun ja Jetterin suhde on kuin kielletty rakkaus. 

Meistä kahdesta riippumattomien syiden vuoksi emme näe toisiamme usein, ja ikävöimme toisiamme matkojen päästä. Mutta ne harvat kerrat, joina tapaamme, ovat täynnä intohimoa ja rakkautta...







No vitsi vitsi (ainakin osaksi). Oli kuitenkin lähellä, että minä raukka en ihan liikuttunut kyyneliin, kun näin rakastani hetken verran perjantaina, vähän vajaan viikon tauon jälkeen.

Jetteri töllötti minua tarhassa hiljaa ja töpsötti luokseni, vaikka sillä olikin heinää mutustettavana. Siinä se seisoi vieressäni korvat suloisesti höröllä koko ajan... Jetteri kertoi omalla hiljaisella tavallaan, että siinä mun vieressä oli niin hyvä olla. Ja minä silitin, rapsutin, paijasin, pusukin piti tuikata turvalle. Pikkuvikoja, kun edustusvaatteet menivät karvoihin ja kuolaan.

Viiden minuutin tapaaminen jätti mulle kestohymyn huulille ainakin tunnin ajaksi.





Kauheaa, kun tykkään tuosta nelijalkaisesta ihan liikaa.

Maailman ihanin Jetteri. 






Kuvat otti elämäni toinen rakkaus, se kaksilahkeinen sellainen.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Vissiin joo tapahtunut kehitystä

Alla olevan videon kuvasi Emma nyt perjantaina 17.5.2013. Mietin, että tästä videosta saisi hyvän opetusvideon aiheena "ratsastajan tiedostamattomat virheet ratsailla", mut jätin infotekstit pistämättä... :D ehkä joku käden heilunta ja ohjista nykäisy jää huomaamatta. Vielä puuttuu paljon tasaisuutta meidän menosta. Viimeisimmästä kunnon koulutreenistä on varmaan lähes puolitoista kuukautta Jetterin takajalkaepisodin takia. Videossa on ravitaivuttelua, tosi jänskää...



Tämän alla olevan videon on kuvannut Marika reilu vuosi sitten 28.04.2012.



Heppatytöillä oli muuten hauskaa opiskelijacityssä viime yönä. :) Eilen aikaisemmin päivällä käräytettiin Marikan kanssa olkapäät, kasvot, käsivarret yms., kun rakennettiin porukalla kesälaidunta hevosille. Kympin sää. Aamulla saatiin vielä lisäannos aurinkoa, kun Marika sai houkuteltua minut maastoreissulle Jetterin ja Kamin kanssa. Neuroosini Jetterin jalan kanssa alkaa parantua. Vissiin on Jetteri kipeä, kun maastossa se innostui niin, että meinasi väkisin pomppia raville/laukalle tai ihan mihin suuntaan vaan, kun oli niin innoissaan. Ihanaa, en harmistunut villiytymisestä, olin vaan iloinen, kun Jetterin hyperkäynti oli taas löytynyt. :D

Oli muuten just semmonen ihana viikonloppu. Pitää nauttia elämän pienistä ihanista asioista. <3 Kiitos kaikille ihanille ihmisille ja ihanalle hevoselle olemassaolostaan. 

lauantai 18. toukokuuta 2013

Jalat tärisee

Aijaa, tää bloginpitäjäkö on muka melkein viimeisen puoli vuotta treenannut ahkerasti salilla ja lenkkipoluilla? Heh, niin varmaan joo. Kun tänään reippaan kolmen vartin koulutreenin jälkeen kipusin alas Jetterin selästä, jalkaraukkani tärisivät. Lol :D Ratsastus todellakin on aika erilaista ja rasittavaa liikuntaa.

Sain kotitallille seuraa Marikasta ja Jetterin vuokraajasta Emmasta. Oli niin hehkuvan hieno päivä, että väkisinkin oli hyvällä mielellä. Laiteltiin Jetteri Emman kanssa kuntoon ja Marikakin alkoi varustaa Kamia ratsastusta varten. Minä katselin taas Jetterin värin asteittaista vaihtumista huuli pyöreänä. Viereinen kuva on otettu takajalasta, jossa kesäkarva on väriltään hurjan paljon tummempaa. 











Marika oli ehdottanut aikaisemmin mulle tehokasta siirtymätreeniä, jota hän oli harjoitellut heppakoulussaan: Ravi - suoraan seis - peruutusta muutama askel - laukannosto. Ennen varsinaista harjoitusta taivuttelin Jetteriä paljon ravissa matalaan muotoon ratsastaen, ja pyrin saamaan kaiken tasaiseksi. No eihän se tietenkää täydellisen vakaata menoa ollut :P Emma huusi kippuraistunnastani, ja kun sain keventäessä heitettyä lantiota eteen ja pidettyä keskivartalon tiukkana, Jetterikin reagoi positiviisesti ofc. Liiankaan helläkätinen ja varovainen ei passaa olla tämän jepen kanssa, sillä sain Jetterin herkäksi pohkeelle ja oikeasti taipumaan vasta avustamalla pohjetta kiltisti kouluraipalla.

Kiitos vielä Emmalle. Ihan vapaaehtoisesti raahautui pitämään tallille seuraa, ja vielä otti näin paljon kuviakin ja vielä komensi minua, kun röhnötin selässä...

Hei mimmi ryhdistäydy ja anna hevoselles tilaa!!
Ite ravi-seis-peruutus-laukka-harjoitus meni hienosti. Hyvä että sain Jetterin vetreäksi verkassa, sillä kulmissa ja volteilla/ympyröillä riitti pehmeä pohje kääntämään ja taivuttamaan. Tällöin sain keskittyä täysin rauhassa siirtymissä tarvittaviin apuihin, eikä Jetteri seonnut ylimääräisestä informaation määrästä.


Tein pitkien sivujen puoleenväliin pysähdykset ravista valmistellen Jetterin vatsalihaksia jännittämällä. Se auttaa paljon, koska koko keho (paitsi kädet) hieman jämäköityy ja pistää liikettä vastaan, jolloin Jetteri automaattisesti lyhentää askeltaan. Sitten puolipidäte, istun satulaan ja pidätän istunnalla ja ohjilla. Useimmilla kerroilla Jetteri stoppasi hienosti suoraan ravista, mut vaati jämäkän pidätteen. 


Peruutukset vaativat keskittymistä varsinkin Jetterin kuumuessa, mutta tuli sieltä askelia. Ekat laukannostot olivat tosi makeita, Jetteri oikein singahti laukkaan :D Minä vain keskityin olemaan kiskomatta ohjista, ettei Jetterille tulisi väärää negatiivista palautetta. Hemmetin hieno heppa. Ekalla nostolla kiljuin vähän liiankin innokkaasti "hyvähyvähyvähyvä!"

No ei ny ehkä ihan  peräänanto tms., mut takaosasta löytyy potkua! Minä keskityin vaan pysymään ihan hiljaa paikallani...



Vaihdettiin hetkeksi raippaa. Jetteri meinasi syödä sen ja ihmisiä naurattaa


Hyvän suorituksen jälkeen annoin Jetterin venyttää itseään palkinnoksi. Ratsastaja ois kyllä vielä voinut tehdä töitä istuntansa eteen...
Marika ja Kami
Lopetin reenailun vähän aikaisemmin kuin Marika, ja jäin kentälle taluttelemaan Jetteripoikaa. Ja voi niitä jalkojani... mua nauratti, mun jalat tärisivät kuin rankankin treenin jäljiltä. Mutta mieli oli hyvä. Jetterikin töpösteli perässäni niin kiltisti turpa kiinni mun pepassa.

Hihii :> 
Tällanen "edustuskuva"
Lopuksi Jetterin jalka ämpäriin reiluksi vartiksi. Emma vielä harjasi Jetterin mun puolesta, kun minä vielä napsin parit kuvat Marikasta ja Kamista. Valokuvat ovat tärkeitä itsekseen ratsasteleville heppatytöille ja varsinkin bloggaajille :)

Postauksen teossa vähän venähti, huomenna pitäs olla aamukasin aikaan viimistään ylhäällä... luvassa aidantekoa ja hevosia! Voi että minä nautin. Ja huomisiltana opiskelijacityssä heppatytöt villiintyy viihteelle.

perjantai 17. toukokuuta 2013

2 upeaa hevosentäyteistä päivää edessä

Kesä on tullut, ihan mahtava sää tulossa ja menossa! Täydellistä, aivan täydellistä. Ja minä lähden tänään heppakotiin rustaamaan kesälaitumia Jetterille ja Kamille.  Siis kunhan olen selvinnyt fysiikan propedeuttisen kurssin tentistä... öhöh en osaa enkä haluu...

Täytyy yrittää nauttia näistä pienistä hetkistä hevosten kanssa, koska kesällä tilanne ei nähtävästi parane. Sain 3 kuukauden kesäduunin mieheni kotipaikkakunnalta, josta on 140 km heppakotiin... joten viikonloppuvierailutahti jatkuu. Yksi mahdollinen pelastus on muutaman kilometrin päässä sijaitseva pieni hevostalli.... On sitä kaikenlaisia haaveita. Jos käärin tosi isot rahat hommista ja otan Jetterin kuukaudeksi työpaikkakunnalle mukaan? Hmm...

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Potkaisu


Ramaisee. Laiskottaa. Tylsää. Tekis mieli vaan olla koneella, tai kattoo joku hyvä leffa ja mätätä hyvää syötävää. Fanipaloja? Yum. Tai suklaalevy Fazerin ihanaa sinistä.

Mut ikkunasta paistaa aurinko ja lämpötila 16 °C, auringossa ehkä edelleen ainakin 20 °C. Lenkillä ei ole pakko juosta, puolen tunninkin kävely tekee hyvää. Ja kun siihen asti on päässyt, jalat ovat jo niin vetreät että väkisinkin tekee mieli päästä vähän lujempaa. Vielä kun näkee, miten joka puolelta tunkee kesäistä vehreyttä esiin, hölköttelylenkin jälkeen on väkisinkin HYVÄ OLO.

Ja kesällä saa kiittää, kun jaksoi potkaista itsensä liikkeelle yhä uudelleen. Ainakin voi syödä enempi herkkuja? :D

Kuva: pictures.4ever.eu
EDIT.
No oli hyvä lenkki, linnut lauloi, aurinko paistoi ja askelkin kulki siedettävästi spurteilla... mutta hemmetti kun alkoi närästää... Pst. Eikö ois aika namu huopa? Aika ihQQ ulkonäöltään, mut hinta...
Satulahuopa Cambridge
http://www.hevosvayla.fi/product/726/satulahuopa-cambridge

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Mandi ja sen ex-kipeän hevosen tutkimista


Yllä kuva Jetterin kameleonttivaiheesta: pikkuhiljaa karvan väri muuttuu toffeenruskeasta tummaksi suklaaksi. Nam. :) Nyt tummaa kesäkarvaa näkyy selvästi lavalla, rinnassa ja päässä, mutta kun muualta talvikarvanrippeet eivät millään meinaa irrota, vaikka millä jynssäisi ja hankaisi... 

Eilen tein lyhkäisen hömppäilytyöskentelyn kentällä, taas samantapaista matalaan muotoon pyrkimistä ja laukkaa kevyessä istunnassa avaamaan liikkeitä. Mulla taisi olla liiankin pitkä ohja, Jetteri ei saanut tarvitsemaansa tukea ja tuntui siksi epävakaammalta kuin edellisinä päivinä. Vetreyttä tosin löytyi myös vasempaan kierrokseen, oli hyvä lopettaa työskentely hienoon avotaivutukseen ja siitä suoraan maastoon kävelemään. Alla lyhyt videopätkä hömpästä laukkahömppäilystä ja klippi wannabekouluratsastaja-menosta, jossa mulla on vähän löpperö ohja. Eikö oo muuten ihan jees treenimusaa? Ja Marika on söpö :D


Lisäksi kävin lauantaina Annan kanssa naapurin hevosia morjestamassa, ja minäkin näin pitkästä aikaa Mandia. Sulonen tammuska, tulla kipitti ravilla portille mun luo, vaikka ei olalkaan oltu ku muutama kerta tekemisissä ja aina oon raahannut sen töihin. Kiltti tyttö. 

Mandi laitsalla liikutuksen jälkeen
Juoksutin Mandilta liinannokassa energiat pois satulan kanssa, niin juoksutuksen jälkeen pääsisi suoraan maastoon kävelemään. Tyttö vähän tuittuili, oli varmaan vähän epävarma tai "tosi hevosihmisen" mielestä teki tahallaan kiusaa; hyppi pystyyn, yritti vaihtaa suuntaa itsekseen ja temppuili. Kannustin Mandia vahvasti, mutta asiallisesti eteenpäin siirtymällä hieman sen "taakse" ja pyysin eteenpäin. Paineen (tässä tapauksessa raipan heilutus, ääni ja elekieli) lopettamisella Mandi ymmärsi, että ahaaaaaa, näin mun pitää tehdä. Jossain välissä mimmi jopa esitti puolivahingossa tosi rauhallista ja solvujaa laukkaa muutamia askeleita, hyvä!

Juoksutin samalla lailla myös Annan ratsastaman suokkipojan, joka oli vielä paljon jäärämpi tapaus kuin suloisenkiltti Mandi. Päästiin kyllä yhteisymmärrykseen, mihin suuntaan piti mennä ja mitä tahtia, mutta sitä ennen tuli nähtyä semmosta rodeota, että en kyllä ite ois halunnu olla kyydissä... 19-vee ruunalta irtoaa kyllä liikettä jos haluaa. :D Kamera ois ollu poikaa. Lopuksi käytiin kävelemässä ja vähän ravailemassakin maastossa hevosilla. Mandi yllätti taas herkkyydellään ja rohkealla mielellään.

Illalla Soile Pelkonen tuli vielä hoitamaan Jetteriä, mikä onni. Pojalle tehtiin lymfanestehieronta, kraniosakraalikäsittely ja mobilisointi, joka palauttaa lihakset ja nivelsiteet normaalipituuteen ja parantaa lukkiutuneen nivelen liikelaajuuksia. Minä jännitin kauhulla, mitä Jetterin takaosasta löytyy. Kenties siellä on joku paikka ihan kenollaan? Mutta ei siellä ollut muuta kuin vähän jäykkyyttä, HUH. Mobilisoinnissa jalkoja pyöritetään ja liikutetaan ääriasentoihin joka nivelestä, joten jalat tuli rumputettua kunnolla läpi. So happy me :)) 

Tänään epätoivoisen talvikarvanpoistosession aikana Jetteri lepuutti OIKEAA takasta. Juhlien paikka?
Tänään taluttelin Jetteriä ja tein maastatyöskentelyä hieman sen kanssa sekä toki pidettiin ällösöpöjä rapsutteluhetkiä. Minua enemmän piristi kuin ärsytti Jetterin porhallus käynnissä, se innokkaana yritti harppoa minun ohitseni riimussa, kun tahti oli sen mielestä liian hidas. Vaikuttaa siltä, että se on tosiaan palautunut tästä jalkaepisodista. Mutta... pessimisti ei pety :P

lauantai 11. toukokuuta 2013

Sadepäivä mutta silti heppatallilla 10 tuntia!

Tässä tulee torstain ja perjantain puuhailuista asiaa, huomenna kirjoitan tästä päivästä. Ööm, mitäs torstaina tapahtui... no kun saavuin heppakotiin, söin hyvää kakkua ja lähdin tallille. Mulla meni aika karsinoita siivotessa ja satulahonetta vähän järjestellessä, ennen kuin menin kiehnäämään Jetterin viereen ja valmistelin sen ratsastusta varten. Tein rauhallisen 40 minuutin työskentelyn kentällä, taivuttelin paljon ja tein tiheitä siirtymiä askellajien välillä yrittäen pitää huolta matalasta muodosta. Jetteri oli hyvin rento ja tasainen, hihii. Laukassa menin vain kevyessä istunnassa ja annoin Jetterin venyttää askelta.

Perjantain omistin ihan kokonaan hevosille aamusta iltamyöhään saakka <3 Voi että, miten nautin tuollaisista heppapäivistä. Hoidin aamutallin, pistin hepat ulos ja siivosin karsinat sekä sain aikaiseksi putsattua kuraiset Badminton-ratsastussaappaani ja Jetterin suitset. Ne Badmintonit menivät muuten tänään ekaa kertaa ihan kertanykäisyllä jalkaan, ratsassussaappaiden pukemisen ennätysaika 5 sekuntia!
Marika tuli illasta tallille, ja katsoi vähän miun ja Jetterin työskentelyä ja sanoi oman mielipiteensä Jetterin liikkeistä. Työskentelin samaan tapaan kuin eilen, mutta vähemmän siirtymiä ja enempi keskityin asetuksiin ja mm. avotaivutuksiin vinouden poistamiseksi. Jetteri oli aika jäykän oloinen vasempaan; käyttämällä kunnolla katsetta ja istuntaa apuna kääntyminen ylipäätään helpottui, ja kun sisäpohkeella pumppaili ja teki avoja, Jetteri myös malttoi taipua suht tasaisesti.

Aluks ei pitänyt kasata näin paljon, mutku..piti tehdä pidätteitä








Hassua, kun Jetteri oli vasempaan jäykkyydestään huolimatta (tai juuri sen takia) paljon tasaisempi ratsastaa, ehkä kuvistakin huomaa. Tää on jännä. Sitten se oikea kierros, johon Jetteri oli tosi vetreä, oli paljon enempi sitä tavanomaista räpellystä... Jetteri nousee ylös... nyppään ohjasta, hups... Jetteri juoksee yhä pää ylhäällä... sitten lopuksi ryhdistäydyn, kiedon pohkeet ympäri ja teen nätin pidätteet ulko-ohjalla... menee hetken hyvin... hups, pohkeet irtos... hups... nyppään ohjasta, hups





Yritin tahallani pitää käsiä matalalla ja vähän turhankin pitkää ohjaa, että saisin Jetteriä houkuteltua alas. Vasemmassa kiekassa toimi, mut jännä kun oikealle päin oli semmoista.
Houkutella piti pitkälläkin ohjalla, että saisin Jetteri vähän venymään alas.
Jossain välissä otin laukkaakin useamman kierroksen kevyessä istunnassa, mutta Marika otti villiviipottelusta videota Jetterin jalkojenkäytön tutkimiseksi. Ekoilla kiihyttelykiekoilla vtj:n askel meinasi olla hassun lyhyt, kuin keskenkatkaistu, mutta muutaman kierroksen jälkeen sekin alkoi vähän venyä eikä jäänyt toisesta jalasta jälkeen.

Kenttä oli aika märkä ja naamaankin taisi lentää mutaa :D



Se niistä vastapestyistä saappaista
Marika oli niin kiltti kun katsoi vähän istuntaani (huomasitte, tuli tarpeeseen ;) ja Jetterin askellusta. Ratsastuksen jälkeen loimitin Jetterin jalkojen venyttelyjen ajaksi, ja tarjosin sille mellavettä. Yum Yum ku se on Jetun mielestä nannaa :)


Marika ratsasti vielä Kamilla kevyen eteen-alas-treenin hämärtyvässä illassa. Eikö oo hyvä rento muoto hepalla! Ei oo tasan kasaankiskottu :)
Huomenna ehkä videota... saapa nähdä millasta nähtävää ne on :P Pitikö muuten sanoa että satoi koko heppapäivän?