lauantai 18. toukokuuta 2013

Jalat tärisee

Aijaa, tää bloginpitäjäkö on muka melkein viimeisen puoli vuotta treenannut ahkerasti salilla ja lenkkipoluilla? Heh, niin varmaan joo. Kun tänään reippaan kolmen vartin koulutreenin jälkeen kipusin alas Jetterin selästä, jalkaraukkani tärisivät. Lol :D Ratsastus todellakin on aika erilaista ja rasittavaa liikuntaa.

Sain kotitallille seuraa Marikasta ja Jetterin vuokraajasta Emmasta. Oli niin hehkuvan hieno päivä, että väkisinkin oli hyvällä mielellä. Laiteltiin Jetteri Emman kanssa kuntoon ja Marikakin alkoi varustaa Kamia ratsastusta varten. Minä katselin taas Jetterin värin asteittaista vaihtumista huuli pyöreänä. Viereinen kuva on otettu takajalasta, jossa kesäkarva on väriltään hurjan paljon tummempaa. 











Marika oli ehdottanut aikaisemmin mulle tehokasta siirtymätreeniä, jota hän oli harjoitellut heppakoulussaan: Ravi - suoraan seis - peruutusta muutama askel - laukannosto. Ennen varsinaista harjoitusta taivuttelin Jetteriä paljon ravissa matalaan muotoon ratsastaen, ja pyrin saamaan kaiken tasaiseksi. No eihän se tietenkää täydellisen vakaata menoa ollut :P Emma huusi kippuraistunnastani, ja kun sain keventäessä heitettyä lantiota eteen ja pidettyä keskivartalon tiukkana, Jetterikin reagoi positiviisesti ofc. Liiankaan helläkätinen ja varovainen ei passaa olla tämän jepen kanssa, sillä sain Jetterin herkäksi pohkeelle ja oikeasti taipumaan vasta avustamalla pohjetta kiltisti kouluraipalla.

Kiitos vielä Emmalle. Ihan vapaaehtoisesti raahautui pitämään tallille seuraa, ja vielä otti näin paljon kuviakin ja vielä komensi minua, kun röhnötin selässä...

Hei mimmi ryhdistäydy ja anna hevoselles tilaa!!
Ite ravi-seis-peruutus-laukka-harjoitus meni hienosti. Hyvä että sain Jetterin vetreäksi verkassa, sillä kulmissa ja volteilla/ympyröillä riitti pehmeä pohje kääntämään ja taivuttamaan. Tällöin sain keskittyä täysin rauhassa siirtymissä tarvittaviin apuihin, eikä Jetteri seonnut ylimääräisestä informaation määrästä.


Tein pitkien sivujen puoleenväliin pysähdykset ravista valmistellen Jetterin vatsalihaksia jännittämällä. Se auttaa paljon, koska koko keho (paitsi kädet) hieman jämäköityy ja pistää liikettä vastaan, jolloin Jetteri automaattisesti lyhentää askeltaan. Sitten puolipidäte, istun satulaan ja pidätän istunnalla ja ohjilla. Useimmilla kerroilla Jetteri stoppasi hienosti suoraan ravista, mut vaati jämäkän pidätteen. 


Peruutukset vaativat keskittymistä varsinkin Jetterin kuumuessa, mutta tuli sieltä askelia. Ekat laukannostot olivat tosi makeita, Jetteri oikein singahti laukkaan :D Minä vain keskityin olemaan kiskomatta ohjista, ettei Jetterille tulisi väärää negatiivista palautetta. Hemmetin hieno heppa. Ekalla nostolla kiljuin vähän liiankin innokkaasti "hyvähyvähyvähyvä!"

No ei ny ehkä ihan  peräänanto tms., mut takaosasta löytyy potkua! Minä keskityin vaan pysymään ihan hiljaa paikallani...



Vaihdettiin hetkeksi raippaa. Jetteri meinasi syödä sen ja ihmisiä naurattaa


Hyvän suorituksen jälkeen annoin Jetterin venyttää itseään palkinnoksi. Ratsastaja ois kyllä vielä voinut tehdä töitä istuntansa eteen...
Marika ja Kami
Lopetin reenailun vähän aikaisemmin kuin Marika, ja jäin kentälle taluttelemaan Jetteripoikaa. Ja voi niitä jalkojani... mua nauratti, mun jalat tärisivät kuin rankankin treenin jäljiltä. Mutta mieli oli hyvä. Jetterikin töpösteli perässäni niin kiltisti turpa kiinni mun pepassa.

Hihii :> 
Tällanen "edustuskuva"
Lopuksi Jetterin jalka ämpäriin reiluksi vartiksi. Emma vielä harjasi Jetterin mun puolesta, kun minä vielä napsin parit kuvat Marikasta ja Kamista. Valokuvat ovat tärkeitä itsekseen ratsasteleville heppatytöille ja varsinkin bloggaajille :)

Postauksen teossa vähän venähti, huomenna pitäs olla aamukasin aikaan viimistään ylhäällä... luvassa aidantekoa ja hevosia! Voi että minä nautin. Ja huomisiltana opiskelijacityssä heppatytöt villiintyy viihteelle.

1 kommentti: