Elämän vuosi 2013

Halusin vähän kertoa mitä vuonna 2013 tuli töskäiltyä. Löysin hauskan tehtävän Laura Viljasen ja Coolman II:n blogista, ja kun sen sai kaikki halukkaat tehdä, niin minähän tein.

Haasteen ideana on kertoa 10 parhainta, ihaninta, hauskinta, kamalinta, mutta mieleenpainuvinta tapahtumaa vuodelta 2013, sekä toiveita, odotuksia ja miksei lupauksia vuodelle 2014.

1. Vuoden suurin jännitysmomentti. 

Toteutin unelmani syyskuun 3. päivänä, otin omasta hevosestani täyden vastuun taloudellisesti ja kaikin puolin muutenkin, kun Jetteri muutti asumaan opiskelijacityn "lähistölle" ja hevoselämäni puhkesi uuteen kukkaan. Muuttoa edeltävänä viikkona tuli kyllä vähän pohdittua, että annanko vai enkö anna pupun mennä pöksyyn. Kannatti pitää leuka pystyssä ja tehdä niin, kuin tuntui oikealta.

Toistaiseksi näkemiin vanhalle heppakodille...

...tervetuloa, uusi yhteinen elämä.

2. Kestomasennus. Sekä talvi, kevät ja myös kesä olivat hyvin hevosköyhää aikaa. Näin Jetteriä keskimäärin kerran viikossa, välillä joka toinen viikonloppu. Kun olin opiskelijacityssä, mun oli kirpaiseva ikävä Jetteriä, ja kun olin Jetterin luona heppakodissa, mun oli ikävä miestä. :D Surkeaa. Kaikkein eniten kuitenkin ärsytti ratsastustaitoni tippuminen karkealle tasolle. 

3. Mahtava estevalmentajani. Marika piti mulle alkutalvesta mahtavia estetunteja muutaman kerran Jetterillä. Aika kultaa muistot. Kiitos Marika!!

4. Jetteri meni rikki. erään estetunnin jälkeen (maaliskuutako se nyt oli) loppukäynneissä Jetteri alkoi yhtäkkiä ontumaan takastaan. Levolla poika ei parantunut, mutta juuri kun olin jo varannut ajan Laukaan hevosklinikalle ja aloittanut liikuttamisen eläinlääkärin ohjeiden mukaan, poika vertyi. 

Lisäksi Jetterillä oli maha pitkään ripulilla, mutta se loppui psylliummömmökuurien avulla.

Ihmeparantumisen päivä.

5. Menetys ja suru. Rosinantte, ystäväni Annan hevonen täytyi lopettaa ähkyn takia tammikuussa. Tapahtumat etenivät hyvin samalla lailla kuin Eemelinkin kuolinpäivänä, ja olo oli musertavan tyhjä. Niin ei olisi saanut tapahtua, mutta aika parantaa haavat... ja jättää haalistuvat arvet. 

Kami ja Rusina, hyvät ystävät.

6. Uuden oppimista. Tänä vuonna olen käynyt enemmän kuin koskaan valmennuksissa, mutta loppujen lopuksi ihan liian vähän ja epäsäännöllisesti. Joka kerta olen kuitenkin oppinut paljon uutta, kaikilta kolmelta valmentajalta. Lisäksi olen saanut oppia ystäviltäni Marikalta ja Viljalta! Se on niin jännä tunne, että voin olla näin paljon parempi ratsastaja, ja minä pystyn siihen!

Marikan hevonen Kami

7. Luottamus kasvoi. Oli mahtava kokemus ratsastaa Jetterillä ilman varusteita ja huomata, miten mielellään se totteli minua.

8. Unet Eemelistä. Vuoden aikana näin niitä muutaman kerran, mutta aina ne olivat surullisen todellisia. 

9. Kesän suurin seikkailu. Muistan varmaan ikuisesti, kun Marika houkutteli mut kaksipäiväiselle vaellukselle Jetterin ja Kamin kanssa. Matkaa kertyi 43 km ja 7 tuntia. Aivan mahtava reissu, kiitos tästäkin Marikalle. <3 

10. Työnteko. Kaikki muut kohokohdat taitavat olla ihan hevosiin liittyviä, mutta mulla on ollut kaksi oikein kunnon työpaikkaa vuonna 2013. Ensin kolmen kuukauden kesä"loma" meni ABC:lla, ja nyt viime syksynä aloitin työt kaupassa, jossa viihdyn edelleen. Rahantuloa ei voi estää... kuten ei sen menoakaan!

Siinä mun vuosi 2013, täynnä uutta elämänkokemusta.

Kumarrustemppu

Huomennaaaaaa!!! 

Se on sitten menoa... vielä jos harjaämpärin saisi edustuskuntoon, saisi kaikki nahkakamppeet putsattua ja niitä voisi nimikoidakin, niin sitten aika hyvin pitäisi olla hommat kasassa... 

Huomenna siis aamusta tai iltapäivällä talutan Jetterin traileriin, ja lähdetään yhdessä kohti uusia seikkailuja. Uusi kotitalli odottaa 90 kilometrin päässä, josta on vartin ajomatka mun kaupunkikotiin. Vähän jänskättää, mitä tulee tapahtumaan. Hitsi kun kipristää mahanpohjaa.

Tarjan talli jää tyhjäksi, täysin hevosettomaksi. Kami lähti eilen iltapäivällä uuteen ylläpitokotiin. Itse tulin juuri pihaan, kun tyypit käynnistelivät autoa. Vaikuttavat kuulemma hyviltä ihmisiltä, joten luottavaisin mielin voi olla.

Haikea mieli kyllä jäi ihan Kamin lähdönkin takia, mutta myös siksi, että tämä heppakoti ei ole sitten enää heppakoti. Toivon, että äiti jaksaisi ottaa vaikka vuokraheppoja tai jotain, että perushyvä kenttä, talli ja laitumet eivät ihan jäisi pystyyn mädäntymään. Ei tiedä, mitä täällä elämässä tapahtuu.

Jetteri otti Kamin lähdön yllättävän lunkisti (ehkä ylimääräistä höselyyttä huomattavissa). Annoin poijalle vapaapäivän, mutta puuhasteltiin kuitenkin yhdessä maastatyöskentelyn muodossa. Jetteri oli aluksi vähän keskittymiskyvytön, kun aivot yrittivät raksuttaa, että mihis hemmettiin se Kami meni. Lyhyen spurttipätkän jälkeen pojan aivotoiminta keskittyi leipäpalojen bongailuun. Valitettavasti harva nameista tuli täysin ilmaiseksi! :D

Kuvat otti nuorin pikkusiskoni.

Emt tykkääkö tuo heppa musta oikeasti, luulen että se on vaan herkkujen perään...

Takaosan väistö käsimerkistä.

Ei tarvi käytellä voimaa!

"Noni olit hieno joojoo"

Herkkujen kerjäämisestä ei tuu mitään palkintoa tai rankaisuakaan. Ainoastaan hamuilusta ärähdän.

Jetteri keskittyy: "Mitä se haluu multa seuraavaksi, mitä mun pitää tehdä että saan leipää?"

Vaativa etuosanväistö, jossa Jetteri lähtee helposti liikkumaan liikaa eteenpäin tai väistää vain takaosaa

Hetki aivotaukoa, käppäiltiin vaan ympäri kenttää. Temppujen harjoittelu on hevosen aivoille kovaa hommaa, taukoja pitäisi pitää hyvin tiheästi, 5 minuutin välein.

  

Peruutus

Seisomistemppu, opetusohjeet löytyvät täältä

OPETETAAN HEVONEN KUMARTAMAAN

1. Sanotaan käskysana, aina. Jetteri on oppinut reagoimaan pelkkään "kumarra"-sanaan, mutta tarvitsee vielä namikannustimen tehdäkseen tempun loppuun.

2. Nostetaan etujalka ilmaan ja tarjotaan namia etujalkojen välistä. Jetteri osaa käskysanasta nostaa jalan ja tietää, mistä nami löytyy.

3. Pikkuhiljaa houkutellaan hevosta herkun avulla viemään päätä syvemmälle etusten väliin, ja samalla viedään ilmassa olevaa jalkaa alas- ja taaksepäin, kavio kohti takasia. Jetteriä ei tarvitse pitää jalasta kiinni, eikä namia tarvitse pitää ihan turvan ulottuvilla. Ekoilla harjoituskerroilla jo tässä vaiheessa voi antaa herkun ja kehua.

4.  Tässä vaiheessa ollaan jo pitkällä, kun kavio koskettaa maata. Herkkua suuhun vaan  ja ylös, ja uusia toistoja!

5. Täysi kumarrus vaatii hevoselta hyvää tasapainoa ja useamman koulutuskerran. Jetterille en anna namia vielä tässä vaiheessa...

7. Kun heppa osaa käydä kunnon kumarruksessa, voi viedä käden jalan etupuolelle, jotta hevonen joutuu hieman nostamaan päätänsä ja odottamaan. Sitten tuleekin paljon kehuja. Joskus annan useita nameja parin sekunnin välein niin kauan, kuin hevonen malttaa pysyä kumarruksessa. Tästä jatkuvasta herkkujensyötöstä hevonen oppii, että heti ekan herkun saatuaan ei kannata ryykätä ylös, vaan odottaa, jos sitä saisi vähän lisää nannaa.

  

6. Kun heppa malttaa pysyä maassa pari sekuntia ilman, ettei saa heti herkkua suuhunsa, voi kokeilla nousta rauhallisesti ylös ja samantien kyykätä antamaan hevoselle palkintonamia. Pikkuhiljaa kouluttaja voi seistä pidempään, ja aina välillä antaa hevoselle herkun. Lopuksi voi jonkinlaisella käskyllä pyytää hevosta nousemaan ylös. Minä taidan vain nostaa kättä ja maiskuttaa.. :D

Hieno äijjä.

Nyt olen taas täällä heppakodissa. Nyt on datistettu tarpeeksi, lähden tuonne ulos järjestelemään tavaroita ja ratsastamaan... vesisateeseen. x__x

Kotona

"Minä kyllä menen vaikka ihan apinan raivolla tallille ja hemmetti ratsastan, vaikka kastuisin sisäelimiä myöten."

Siis mitä, olenko ollut Jetterin luota poissa KOLME VIIKKOA? Oho ja voi ei. Noh, tänään olin sitten urakalla heppatallilla. Painelin tukka putkella vesisateeseen hakemaan märkää heppaani laitumelta. Jetteri tuntui vähän höslemmältä kuin kolme viikkoa sitten, tohisteli menemään ja kerjäsi ankarasti herkkuja. Pieni maastakäsittelyttuokio väistöineen vähän rentoutti sitä. 

Pistin Jetterin reippaasti kuntoon (paijailuista ja muista rakkaudentervehdyksistä huolimatta) ja astuimme yhdessä ulos jäätävään sateeseen. 

Ensin jäkitettiin vastaan, sekä Jetteri että mun kroppa, mut ravissa mentiin ainakii pätkiä tasasen rennosti. Jes niistä pienistä hetkistä. Taivuttelin ja suoristelin, sen mukaan miten Jetterin painopiste muuttui. Lavan työntyessä ulos liikaa suoristin ympyräreitillä, ja välillä pitkillä sivuilla asetin sisäänpäin lievään avotaivutukseen. Laukassa istuminen olisi voinut olla hirveämpääkin, pystyin jopa ratsastamaan askeleeseen energiaa. Tasaisuus ja meidän molempien tasapaino on kyllä vielä aika hukassa, mut ehkä ne ratsastamalla löytyvät. Ihan aloittelijamenoa, pohkeet kaukana kyljistä ja kevennys metrin korkeudelle...

Sää oli aika järkky, Jacksonin vedenkestävä ratsastustakki ei nähtävästi kestäkään täydellisesti vettä ja kuraa lensi naamalle saakka... höhö. :D Jetterin kanssa työskennellessä en huomannut sateen yltymistä ollenkaan. Ratsastuksen jälkeen pistin huovat sun muut pesuun ja pakkohan ne nahkavarusteetkin oli kuoria sen rapakerroksen alta. 

Sitten vaan nautittiin toisistamme. Jetteri rakastaa pään ja korvien silittelyä, rapsuttelua, lempeää kädellä koskettamista ja kaikkein eniten ihan vain hiljaista yhdessäoloa.

Poika sai huokaista pari tuntia 40-minuuttisen läpiratsastuksen jälkeen, kunnes sitten saapui ensimmäinen vuokraajaehdokas koeratsastukselle. Oli hirmu mielenkiintoista seurata sivusta, kun osaavampi ratsastaja oli hevoseni selässä. Eihän se hevoseni tasainen ole ratsastaa... Aukoo suutaan, kiirehtii alta eikä ole ihan suora koko aikaa. Jetterissä ja erityisesti minussa riittää syksyllä petraamista.

Koeratsastuksen jälkeen jäin vielä venyttelemään Jetterin koivet kunnolla läpi; vein kaikki jalat vuoron perään eteen- ja taakse, vaikeat taaksevenytykset toistin pari kertaa. Hyvin vanui! Hoitelin kanssa Kamia, jynssin liat pois ja tarkistin haavat ja rupipaikat. Kentälläkin ttuli pyörähdettyä maastakäsintyöskentelyn merkeissä. 

Jetteri tarkistaa, onko aidassa virta.

Huomenna ehkä tulee kuvia epätoivoisesta ratsastamisestani, kun Jetterin nykysen vuokraajan kanssa pidetään kimppatunti. Jeey :)

Äärimmäisen kevyt tuntuma

Lihapullan liikunnat minun kanssa su-ti:

Su - Jumppasarjoja 40 cm ja laukkapuomeja

Ma - Irtojuoksutus 15 min + illalla reilun tunnin rauhallinen maasto ja laukan työstämistä naapurin kentällä

Ti - Ilman satulaa koulua kentällä ja pellolla viippailua

Jetteri on hyvä opettaja ja minä huono ratsastaja. Hevoseni jaksaa (joutuu) opettamaan mulle yhä uudelleen, aina edelliskertaa syvällisemmin, että istunnalla ratsastetaan ja ohjaan kosketaan vain "hätätapauksessa".

Maanantaina totesin myös, että maastoratsastus on erinomaista istuntaharjoitusta ratsastajalle. Iltapäivän irtojuoksutuksen jälkeen lähdin illalla käppäilemään Jetteripojan kanssa tielle. Pojan rauhassa köpöstellessä minä sain väännellä ja fiksailla istuntaani mielin määrin välittämättä siitä, miten hyvin Jetteri oli avuilla. Perusvirheeni on jalan koukistuminen ja siitä seuraa takapuolen nouseminen satulasta. Vieressä oikealla on tiistaina otettu havainnollista kuva. Kyllä arvaa, miltä meno näyttäisi sitten satulan kanssa...

Tiellä kävellessä annoin jalkojen venyä lonkista asti taakse-alas, minkä lisäksi käänsin reisiä enemmän sivulle päin ihan omia käsiä käyttäen. Otin reidestä kiinni, nostin jalkaa ja ikäänkuin käänsin takareiden osoittamaan hieman ulos- ja taaksepäin. Näin varpaat osoittivat paremmin eteen ja sain jalat  käärittyä paremmin Jetterin ympärille. Vasemmalla olevasta kuvasta näkee, miten pohje on vähän paremmassa paikassa kuin yllä olevassa otoksessa. 

Kun istunta on kunnossa, sillä pystyy vaikuttamaan hevoseen hyvin tehokkaasti. Kokosin ohjia erittäin kevyesti tuntumalle, melkein löysiksi jättäen ja pidin pohkeen kevyesti kiinni, ja se riitti. Jetteri pyöristyi välittömästi ja kantoi itsensä rennosti ja tasapainossa. Ei tarvinnut tehdä ohjalla edes puolipidätteitä. Pelkkä istunta ja halaavat pohkeet riittivät.

Kuva vuodelta 2011 esimerkkinä (erittäin) huonosta ratsastuksesta. Yritin saada Jetterin väkisin "peräänantoon" ohjien avulla. Arvatkaa toimiko ja oliko hevosella hyvä olla? Jetterin ilme kertoo paljon.

Kuva viime tiistailta, kaksi vuotta myöhemmin. Ohja on juuri ja juuri tuntumalla, ja Jetteri liikkuu hyvällä mielellä ja hyvässä, luonnollisessa muodossa reippaasti eteenpäin.

Harjoittelin äärimmäisen pehmeällä ohjalla ratsastamista ja istunnalla vaikuttamista poikkeamalla naapurin kentälle, jossa treenasin laukassa istumista. Ja vaikka Jetteri hetkittäin nousikin peräänannosta istunnan herpaantuessa tai tehdessäni jonkin muun virheen, niin muun ajan poika liikkui erittäin hienosti, vapaasti ja kehoaan oikein käyttäen pyöreänä. 

Enkä tarvinnut tiukkaa ohjastuntumaa. Jetteri jännittyi aina, kun en vaikuttanut siihen tarpeeksi tai tein jotain väärin. Perinteinen moka on käden jännittyminen ja siitä seuraava ohjasta nykäisy. Peräänannontapaisen saamiseen riittää vain oikea istunta ja pehmeät, toimivat pohjeavut. 

Toinen hyvä esimerkki äärimmäisen kevyen käden toimivuudesta on Kami. Marikan hevoselle on pitkään ollut tyypillistä aukoa hyvin pienesti, mutta jatkuvasti suutaan (ei siis mutustele kuolainta), kun sitä ratsastetaan pyöreäksi. Marika on erittäin pehmeäkätinen ratsastaja ja hänellä on paljon vakaampi istunta kuin minulla, joten epämääräistä ohjien vemppaamista ei esiinny. Marika on kokeillut suun aukomisen lopettamiseksi alaturpahihnaa, remonttiturpista ja useampia erilaisia kuolaimia omenanmakuisesta kumikuolaimesta vähän raskaampaan niveleen. Kamilla ovat Marikan itsensä lisäksi kokeilleet useampi oikeasti taitava ratsastaja ratsastaa napakalla ohjastuntumalla, ideana saada se hakeutumaan itse kuolaintuntumalle ja luottamaan kuolaimeen.

Mitään hurjaa parannusta ei tapahtunut, kunnes Marika yksi päivä tässä pienellä epätoivon hetkellä hieman pidensi ohjaa. Ohjastuntuman Marika säilytti, mutta hän ei vaikuttanut Kamin suuhun millään tavalla, vaan vaikutti ainoastaan istunnalla ja pohkeilla. Sillä hetkellä suun aukominen lakkasi täydellisesti. 

Kami ja Marika (ja myös itse valokuvaaja) suuren AHAA-elämyksen hetkellä

Mitä tapahtui? Mitä tästä opimme? Mulle on jo ratsastuskouluajoista ja edesmenneen Empunkin takia juurtunut päähän, että ilman napakkaa ohjastuntumaa hevonen on vähän... out of control, ei täysin hallinnassa ja mahdoton ratsastaa pyöreäksi. Jos juuri haluaa hevosen kevyeksi ratsastaa ja peräänantoon, aikaisemmin oppimani mukaan se täytyy aloittaa vahvalla ohjastuntumalla tietenkin pohkeilla ja istunnalla ratsastaen. 

Joillekin hevosille napakka saksalaistyylinen ohjan tuki on ok. Hyvä esimerkki tällaisesta hevostyypistä on rakas junttisuokkini Esa-Eemeli. Toisille hevosille vahva kontrollointi ohjalla ei sovi ollenkaan, ne stressaantuvat siitä. Kami on herkimmästä päästä, se on nähtävästi niin herkkä suustaan, ettei  se kestä kuin yksittäisiä ja hyvin pieniä pidätteitä. Liian vahvaan ohjaan se reagoi pienesti, mutta selvästi.

Erilaisia ohjastuntuman vahvuuksia voi kokeilla, mutta eikö olisi hyvä lähteä siitä lempeämmästä päästä? Hevosen suu on erittäin herkkä. Näin heppatytön järjellä hevonen kyllä huomaa suussaan sellaisen aavistuksenomaisen paineen. Ja periaatteessahan suuhun ei tarvitsisi vaikuttaa ollenkaan. On vain istunta ja pohkeet, mutta niitä täytyy osata käyttää. Ehkä juuri pohkeiden ja istunnankäytön osaamattomuuden vuoksi pikkuiselle Helenallekin opetettiin joskus, että pidä kunnon ohjastuntuma, niin saat hevosen kääntymäänkin johonkin suuntaan.

Ohjastuntuman vahvuudesta riippumatta se tärkein pointti on kuitenkin käden tasaisuus!

Kuvissa minä ja Jetteri ollaan keskellä mullistavaa ahaa-elämystä. Tarkkailkaa Jetterin ilmettä ja ohjastuntumaa. Joissakin kuvissa ohja on jopa löysä, toisissa kevyesti tuntumalla. Valokuvaajana toimi pikkusiskoni Johanna.

Jetteri ei ole tainnut saada pitkään aikaan liikkua laukassa näin aidon vapaasti ja pyöreänä.

!

Tässä  jo mentiin reippaammin

Huh. Onpas mielenkiintoista ja hauskaa. Ei varmasti olla maailman ensimmäisiä kevyen ratsastustyylin keksijöitä, mutta me keksittiin tää ihan ite, vastoin meille opetettua. Sitten kun oppis ratsastamaan vielä paljon paremmin....

Lopuksi vielä vähän perinteisiä laidunmölläilykuvia ja irtojuoksutuksen helmiä. Mun olisi vain kannattanut harjata Jetteriä ennen kuvienottoa :D

Piti tarkistaa, että kulkeeko aidassa virta :P

Seuraavan kerran hevos- ja ratsastusfilosofiaa tulee aikaisintaan 17. kesäkuuta! Siihen asti... kypsytellään opittua.