lauantai 23. maaliskuuta 2013

Villisti esteitä ilman satulaa

Eilen tulin aika myöhään kotiin, ja painuin innosta kihisten tallille Marikan kanssa. Sain hullun idean hypätä Jetterillä pitkästä aikaa, ja vielä hullumpi ajatus oli hypätä ilman satulaa. Vielä ei olla arkoja tätiratsastajia!! :)

Jetteri oli aluksi ihan armottoman jäykän tuntuinen, mutta vika taisi olla minun. Marika teki verryttelevää työskentelyä Kamin kanssa ja vihjasi ohjan pidentämistä. Hullu ajatus, hevonen tuntuu lähtevän kunnon ex-ravurikaahotusta eteenpäin, jos sille antaa yhtään ohjaa... No minä sitten annoin, ja keskityin rauhottamaan istunnalla. Se toimi, kun malttoi vain yrittää. Jetteri liikkui eteen, taipui ja rentoutui. Ja kuulemma kulki hetkiä hyvässä muodossa alakaulan pullottamatta. Vaikeaa. Ilman satulaa on vaikeampi saada Jetteri käyttämään selkäänsä.

Verkaksi mentiin ympyrällä ravissa kahden puomin yli, joiden jälkeen nostettiin välittömästi pyörivä laukka. Ennen puomeja siirryttiin hillitysti tai vähemmän hillitysti raville. Tää oli hyvä siirtymäharjoitus, Jetteri rentoutui koko ajan enempi ja kuuntelikin. Välillä se oli tosi hassu, kun yritin koota vähän laukkaa istuntaa jämäköittämällä, se tekikin erittäin sievän siirtymän käyntiin. Vain käyttämällä hieman vatsalihaksia. Huu, jännää. Kehuja tuli joka välissä.


Esteille otettiin tuntumaa kaartamalla kentän poikki pikkuristikolle, ja katosttiin että pysynkö ylipäätään selässä. :D Ei ollu hätää. Jetteri oli vain oli ihan villinä onnesta. Kevyet nostot ja vielä liitävämpi askel. Eikä tullu kieltoja, ainoastaan puomit kolisi välillä, kun en tajunnut, miten haipakkaa mentiin tuo ristikko-okseri-sarjaväli. Mentiin myös sianselkää, jonka keskimmäinen puomi oli 70 cm ja reunimmaiset 50 cm.
"Huu! ESTE!!!"
Sianselkä
Sarjan a-osa
Sarjan b-osa, jolle tultiin viiden laukka-askeleen sijasta kolmella askeleella.. ainakin eka yrittämällä :D
  
Loppuravit
Jetteri tuntui hirmu rennolta loppuraveissa, mutta herkältä. Lopuksi käytiin kävelemässä pitkään tiellä Marikan ja Kamin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti