Idioottiiiii

Idiootti, idiootti, idioottiiiii... 

Jetterin jalka oli oikein hyvä tänään, se ei sitä lepuutellut ja irtojuoksutustestissä se esitti vähän liiankin innokkaasti lennokasta ravia ja laukkaa. Komeaa ja energistä menoa. :) Mutta sitten joku idiootti lähti sillä maastoon viiden kilsan päähän, ja antoi sen viipottaa melkein ihan valtoimenaan hevosen ehdoilla. Sitten lenkin puolivälissä Jetteri alkoi ontua, ja raukka joutui onnahtelemaan talutuksessa viiden kilometrin matkan kotitallille! Mikä idiootti!!!!!

Se olin muuten minä, btw. 

"Jetteri huijasi minua. Sen syy", tekisi mieli sanoa. Se oli niin onnellinen ja todellakin juoksi mielellään eteenpäin, tarjosi itse ravia ja oli ihan onnessaan juoksemassa, mutta minä rauhoittelin. Laukka maltettiin säilyttää rauhallisena, harvinaista kun Jetteri ei ehdotellut jatkuvaan kovempaa vauhtia... Sitten kun käännyttiin kotiin päin, ja Jetteri oli uhkasi esittää kunnon ex-ravurin menoa, sen vasen takanen alkoi kadota alta. Jaha. Ja ¤/#£{$@¤%&%~......

Vähän oon ollu kuristamassa itseäni. Levolla heppani toipui, mutta tänään olisi pitänyt hillitä Jetterin menohaluja. Molemmat oltiin liian innoissamme - ja liian kaukana kotoa. Tallilla huomasin takasen kengän varren painavan sädettä, kenkä oli mennyt jotenkin ihan vinoon. Äidin avustuksella vedettiin kenkä irti, katotaan millainen jalka on huomenna. Toinenkin mahdollinen ontuman syy on, nimittäin Rusina-hepan entinen omistaja Anna löysi yksi hoitelupäivä Jetterin jalasta pienen pienen kipupisteen.

Tuli kyllä kauniisti sanottuna raiskattua itteeni henkisesti, mutta nyt olo on jo vähän tyynempi.

Sain myös ansaitun fyysisen rangaistuksen. Badmintonin ratsastussaappaat eivät sovellu lenkkeilyyn, testattu on!

Maastoreissulla oli kyllä hyviäkin hetkiä (suurin osa ennen Jetterin jalan kipeytymistä eheh). Sää oli kymppi maastolenkille; sopiva lämpötila, hieman tuulta, ja enimmäkseen puolipilvistä. Välillä taivaalta leijui  lumihiutaleita auringonvaloon hehkumaan (kuva!).

Jetterin adhd-olemuksesta huomasi, ettei sen kanssa ole vähään aikaan oltu kunnon maastolenkillä. Joka puolelle piti kuikuilla ja välillä taaksepäinkin ("käännytäänkö jo, joko nyt joko nyt"). Vauhdin kasvaessa suunta oli suoraan kohti etäisyyksiä ja niiden yli. Postilaatikot, räkyttävien koirien ääni ja punaiset pakettiautot olivat aika jänniä. Jetterihän joutui tällä kertaa välillä vähän paniikkiin, kun isot autot huristivat kaheksaakymppiäkin ohi (pöljät kuskit), mutta mun taktiikka toimi: niin kauan kun Jetteri ei rynnistänyt/pyörähtänyt ympäri, ohja oli löysä. Kun Jetteri kuitenkin steppasi paikoillaan ja pyörähti ympäri paniikkipakolaukka mielessään, pidätin ohjasta, mutta välittömästi Jetterin pysähtyessä myötäsin reilusti ja Jetteri seisoi sitten hiljaa. Ja näin täysperävaunurekkoja huristeli peräti kolmekin ohi minun pidellessä täysin löysiä ohjia!

Jetteri pörhäkkänä! Ja kuola valuuu... 

Iltapala, nam! Maitorahkaa vadelmamehukeitolla ja avokadolla höystettynä ja piimää. 

Nuutunut fiilis. On tääkin lomanalku... kantapään kautta oppii nähtävästi parhaiten ja elämä opettaa. Surullista. Onneksi Jetteri on anteeksiantavainen otus. Ehkä se on vaan oikeastaan onnellinen, kun pääsi maastoon viippailemaan, kunnes sitten typerä jalka petti sen. Tallissakin oli lähestulkoon hupaisaa, kun poika kertoi miten sitä harmitti seistä melkein kolmijalkaisena...