maanantai 2. heinäkuuta 2012

Nautiskelua

Tänään mentiin metsäteitä pitkin ja seikkailtiin. Ravailimme pieniä hiekkateitä pitkin ja annoin Jetterin puikkelehtia puiden lomassa. Jetterin mielestä pahin jännitysmomentti oli märkien ojien ylitys, joiden reunat olivat hieman upottavaa mutaa. Apua, sinnehän me upottiin melkein kokonaan.. eikun Jetterin ruununrajaan asti. Kuitenkin Jetteri meni rauhallisemmin yli kuin viimeksi, kotiinpäin se otti vain semmosen loikan että tytsy meinas selästä lentää... :D 

Reilun kymmenen kilometrin matka taittui kuitenkin hymyssä suin enimmäkseen harjoitusravissa, jolloin minä tehotreenasin istuntaa. Maastossa on hyvä keskittyä korrektiin istuntaan, kun ei tarvi miettiä miten päin se hevonen kulkee. Uudelleenopin jopa joustamaan lantiosta ravissa. Jetteri oli ihan onnessaan vapaudesta, mutta kiitoa mentiin vain ylämäessä! Huomenna on hyvä keskittyä tuuppaamiseen.

Lopuksi haettiin posti ja kävelimme yhdessä kohti auringonlaskua... eikun siis hikisinä kohti kotia. Oli ihana reissu. Jos alankin puskaratsastajaksi?


Nää kelpas vain katseltavaksi, ei syötäväksi


Jalan kylmäys. Siinä se seisoi 20 min ämpäri jalassa eikä mitään ressannu!
Ja joskus kun tämä oli vähän hepuliveikko...

Iltapäivällä kävin vaihtamassa siistimässä tallia ja vaihtamassa vedet hevosille laitumelle. Urakan jälkeen istahdin ottamaan aurinkoa laitumen reunalle, ja Jetteri töpsötteli siihen eteeni torkkumaan. Siinä se nuokkui, välillä pää sylissä...

Meditointia 




2 kommenttia:

  1. toihan on aika hyvä jalan kylmäyskeino :DD nauratti ihan kun näki tuon kuvan ! :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä toimii jos hevonen ei oo ihan kaheli! :D Säästää vettäkin aika mukavasti.

    VastaaPoista