Susta en suostu nyt enkä koskaan luopumaan

Hevosen sairastuessa asiaan voi suhtautua kahdella tavalla:

"Voi paska! Hevoseeni sattuu, enkä tiedä miksi!"

tai

"Jes! Hevoseeni sattuu, ja tiedän miksi!"

Vielä tänään fiilikset olivat ensiksi mainitun kaltaisia, mutta Marikan kanssa tallilla puuhastellessa fiilis muuttui. Jetteri on sittenkin yhä tosi pinkeenä takaa. Tuntui, että takaosan alueen lihaksien ympärillä olisi kova rumpukalvo, se ollut semmoinen normaali löysä ja rento lihasrypäs. Kun tein sivelyhierontaa, Jetteri siirsi takaosaansa pois päin tai nosteli takasiaan korvat hieman luimussa. "Au!!!" Hahaa. Jes, nyt tiiän miks se on niin kipeä. Se on sittenkin ne lihakset. Helpottavaa tietää. mutta mitä oon tehny väärin, kun olen liikuttanut sitä joka hemmetin päivä kevyesti, venytellyt ja hieronut varoen mutta paljon? Ois hauska tietää.

Marikan, Kamin ja Jetterin seura kuitenkin piristi ihan huimasti. Pidettiin hauskaa kentällä kimpassa, tai no, aloitettiin Kamin etusen taivutuskokeella: kipeä etujalka pakettiin nivelet ääriasentoon, siinä minuutti ja suoraan raville. Askel selveni hetkessä, joten vika ei oo nivelissä. Huomenna selviää, onko sitten Kamillakin joku ärsyttävä isompi tai pienempi lihasjumi.

Hömpättiin siinä kimpassa ja vuorotellen napsittiin kuvia toisistamme. Vähän maastakäsittelyä ja selässä kiikkumista sekä paljon naurua ja hauskanpitoa, niin hevosilla ku ihmisilläkin. Ei sitä tosiaan aina tarvi ratsastaa että vois hevosista nauttia :) 

"Ootsää ihana heppa?" "No entä ootsää sitten?"

"Namia?"

Luottamus viety jo korkeelle; Jetteri ei edes ötököitä hätistäny mahan alta ku kiikuin selässä. 

Kami ja Marika :) Suitset jäivät päähän lyhyen juoksutustestin jälkeen.

Lapset, muistakaa pestä hampaanne aamuin illoin! ;))