keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Jetteri = onni

Aaaah olipa ihana  päivän lopetus, ratsastin Jetterillä! Ennen sitä pidin tunnin kaverilleni Marialle. Hän hyppäsi Eemelillä esteitä, mutta tuli sileälläkin laukattua paljon. Emppu oli vähän jurnutuulella, mutta esteitäkin tuli ylitettyä hyvin! 

Sitten minun vuoro! <3 Jetteri oli oikein hyväntuulinen hoitaessa, vaikka olikin aiemmin luiminut minulle karsinasta. Kentällä menin enimmäkseen käyntiä ja taivuttelin Jetteriä sekä tein pysähdyksiä. Ravasin hieman myös. Ravissa Jetteri ei meinannut keskittyä! Kun sain ratsastettua sen pään alas, se alkoi oitis kuikuilla muualle. Voi olla, että tauko vaikutti ja jalka oli vielä vähän vempula. Jetteri ei ontunut yhtään! :))) Ihanaa. Käynnissä se meni tosi hyvin, varsinkin lopuksi verryttyään ohjaa pystyi pitämään pitkänä ja suorastaan löysänä, ja se liikkui rennosti hienossa muodossa. ♥ En viitsinyt pistää satulaa selkään, kun ratsastin lyhyesti vain vajaan puoli tuntia.

Hoidimme vielä Marian ja äidin kanssa kimpassa hevoset yöpuulle. Jetteri sai hurjat 20 kauranjyvää, Eemeli litran ja Kami puolitoista litraa kauraa biotiineineen ja kivennäisineen. Lisäksi hepat saivat muutamia matoisia omenia. :D Se seikka ei niiden syömisintoa haitannut! Toivotin hyvät yöt ja annoin hyvänyön halit (varsinkin Jetterille), ja painuin sisälle huoltamaan itseäni.

***

Iltapäivällä äiti tuli hakemaan minua lukiolta iltapäivällä, ja käytiin sitten "pikaisesti" shoppausreissulla Agrimarketissa. Hevoskamoja sieltä lähti mukaan, Jetterille uudet, sinipilkulliset päitset, sekä minulle ruskeat ratsastushousut. Jee! Hevostavaroiden ostelu lyö laudalta jopa vaatteiden metsästyksen.

Kotimatkalla keskustelu äidin kanssa kääntyi jotenkin rahaan.
 - Ootko kattonu netistä niitä ajokoulujen hintoja?
 - No joo vähän... Ne on ihan sikakalliita. Ei mulla riitä rahat!
 - Myy se Jetterin satula pois. Tai Jetteri. Tai molemmat hevoset! :D
 - NO EN!!!
 - Ei ois pitänyt antaa sun ostaa Jetteriä (silloin kolme vuotta sitten). Olisit nyt ainakin viisi tonnia      rikkaampi.
 - Eikä! Jetteri on ihana!
 - Jos voisit nyt päättää, juuri nyt, niin ostaisitko Jetterin? Tuollaisen jalkavaivaisen hevosen?
 - No ihan ehdottomasti!
 - Eikö kaduta yhtään?
 - Ei... Se on niin älyttömän hieno hevonen. Minä olen onnellinen nyt.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti