sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Semmoista höykyytystä että vois vähän vaikka herkkulakosta livistää

Viikonloppu Viljan ja Marikan kanssa jatkui lauantaiaamun maastovaelluksella, minä Eemelillä ilma nsatulaa, Marika toki hevosellaan Kamilla ja Vilja Jetterillä, jonka pelottelin kuumuvan kauheasti maastossa. Pakkasimme Jetterin satulalaukkuun kuumaan termariin kaakaota ja ratsastelimme rauhallisesti tai vähemmän rauhallisesti toistakymmentä kilometriä pikkuteitä. Välillä piti käydä maantielläkin, mutta kaikki kolme heppaa suhtautuivat tosi rauhallisesti jopa traktoreihin. Vähän vieraammissakin paikoissa seikkailtiin, ja puolessa välissä maastoreissua pidimme tauon. Sidoimme hepat kiinni, pistimme kuusenoksia niille jyrsittäviksi ja istahdimme nauttimaan kuumasta kaakaosta. Aaah. <3 Ja voi miten nauroimme. Paras maasto vähään aikaan!

Vilja ja Jetteri metsätiellä
Illalla pidin ratsastustunnin eräälle nuoremmalle heppatytölle Eemelillä. Ilman satulaa köpöttely teki sille hyvää maastossa revittelyn jälkeen! Marika ja Vilja tekivät myös vähän palauttavaa treeniä Kamin ja Jetteripetterin kanssa. Minun tehtäväkseni jäi epätoivoinen kuvien räpsiminen. Respektii mulle, onnistuivat yllättävän hyvin!


Vilja veti ilman satulaa, kun oli kouluvöistä puutetta,
mutta mitä sitä satuloita ees tarvii jos on  kunnollinen tasapaino! ;D
Illalla kuvia muokatessamme mietimme Empulle ja Jetterille vähän kisauskottavampia nimivaihtoehtoja. Ajatelkaa, joku Esa-Eemeli... :D Päädyimme kutsumaan ex-ravuriputte Esa-Eemeliä nimellä Star of East ja arvon tynnyrimallista Jetteriä arabiksi nimeltä Der Gessinor (ox). Vähänkö nauroimme taas mahat kipeinä, oli niin mahtipontisen kuuloista... :D

Sunnuntaiaamuna Vilja valkkasi minua Jeterin kanssa, Vilja antoi kovasti sapiskaa kovista ja ihan itsekseen toimivista käsistäni. Aijjai. Huolellisempi, määrätietoisempi ja pehmeämpi TÄYTYY OLLA. Harjoittelimme ihan käsien toimintaa perusympyröillä kaikissa askellajeissa, mutta myös siirtymiä ja takaosan väistättämistä kolmikaarisella kiemurauralla. Oli pirun hyvää treeniä, ja tuntuu kyllä lihaksissa! 

 Der Gessinor (ox)
Laukka.
Ite leikin vielä opettajaa ja pidin Marikalle ja Viljalle estetunnin. Pistin heidät menemään yksinkertaisia tehtäviä, mutta huolella, Marikalla kun oli Emppu pitkästä aikaa alla ja Vilja oli hypäänyt ties milloin viimeksi. Sielläpä vetivät menemään pikkurataa lopuksi 70-90 cm korkuisena, ja lopuksi vähän korkeampaa estettä. Tuossa kuvassa Kami ylittää 110 cm:n okserin.

Huh, tämän viikonlopun jälkeen voisi antaa hevosten ja itsensä vähän huokaista... Sitten entistä isommalla innolla hevosen selkään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti