sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Toispuoleista tosituuppailua

Torstaipäivän heppailuista haluan kertoa vähän enemmän, kun olen edelleen niin innoissani ja onnellinen. Tuona päivänä tuupattiin Jetteriä antaumuksellisimmin ja onnistuneimmin kuin useaan kuukauteen!! Ja muutenkin, koko päivä oli yhtä heppaa. :)

 photo IMG_7078_zps25fff81f.jpg


Nean kanssa lähdettiin heti aamusta liikenteeseen, ja aloitettiin irlannincob Rollosta, Nean ihastuttavasta vuokraruunasta. Nea aluksi irtojuoksutti poikaa hieman (ihan villejä pukkeja ja laukkaa!)  ja sitten Nea  itse ratsasti ilman satulaa. Pääsin opetushommiin pitkästä aikaa!

Repäisin päästä avotaivutustehtävän; aluksi pyysin Neaa vain väistättämään Rolloa ympyrällä ulospäin pieniä pätkiä, ja kehumaan jokaisen hyvän pätkän jälkeen. Väistöjä  varten Rolloa piti koota yllättävän paljon ulko-ohjan tuelle istunnan avulla. Tää oli sekä mulle että Nealle yllärys, sillä ennen Rollo on ollut kuulemma kentällä laiska ja hidas. Kun liike-energia saatiin keskitettyä helposti lyhyitä hetkiä sivusuuntaan eteenpäin liikkumisen sijasta, vaihdettiin tehtävää. Sitten väistätettiin ainoastaan takaosaa ulospäin ja pidettiin etuosa ympyrän uralla. Noh, tuohan on itse asiassa sulkutaivutus, mut oli kuitenkin hyvää jumppaa... :P Rollo herkistyi avuille ja ratsastuksesta tuli kevyttä ja helppoa.

Sitten minä ja mun ex-rampa suomenratsuni! Jetterillä oli kaks palauttavaa maastoilupäivää takana, joten töitä oli hyvä lähteä tekemään. Mainitsinko muuten, että sain viimein vaihdettua kuolaimen Jetterille? Tällä hetkellä sillä on suora kumikuolain ja ollaan molemmat taidettu olla ihan tyytyväisiä. Pähkäilin, että kun Jetteri malttaa pitää vakaalla kädellä suunsa hiljaa, se kaipaa hiljaisuutta suuhun. Suora kuolain ei liiku suussa kuten nivel, ja paine vaikuttaa ikenien sijasta pääasiassa kieleen. Aluksi Jetteri vähän hömelönä aukoi suutaan, että mitä ihmettä se tunki mun suuhun. Mutta se hassu hampaiten naksuttaminen on kuitenkin reippaasti vähentynyt lyhyessä ajassa, mikä kyllä minusta kertoo, että tää sopii Jetterille. Huippua! Kiitos kuolaimen "myyjälle", Rosannalle. :)

 photo IMG_6869_zpse91a0caf.jpg



Torstaina oli kyllä niin kiva puksutella ja maistella omalla hevosella ratsastamisen ihanuutta. Välillä Jetterin kiirehtiessä kuului suusta "naksnaksnaks", kun se stressaantui jostain mun epämääräisestä avusta tai istunnasta tai vaadin sitä liian ärtsysti keskittymään haahuilun sijaan. Kun Jetterin sai ratsastettua silleen kivasti "hollille", kuulolle, rennoksi, tuntumalle, kuolaimelle tai pohkeen eteen, miten sen voi ikinä sanoakaan, ja itse pidin kädet hiljaa, tehden vain hyvin selviä, yksittäisiä pidätteitä, niin niin poika oli niin tyytyväinen. Huikeaa kun oppii ratsastamaan, ja kehitettävää aina riittää...

 photo IMG_7229_zps96b136a9.jpg

 photo IMG_7118_zpsfdc0e7b8.jpg
Huvittavan keskittynyt ilme. Molemmilla! 
 photo IMG_6998_zps2421e3ce.jpg

 photo IMG_7192_zps4bc853ca.jpg

Nyt varsinkin on tullut selväksi, että käytän kehoani toispuoleisesti. Mun oikea käsi ja jalka ovat selvästi vahvempia kuin vasen puoli, ja meinaan kallistua aina vasempaan. Mitäs tälle oikein tekisi? Keppi kädessä ratsastusta ja vasemmassa kierroksessa hevosen taivuttelua?? Vai salilla vasemman puolen treenaamista? Jetteri on valitettavasti jo tainnut tottua tähän, mutta välillä kyllä huomaa, miten se kulkeepää kallellaan. :(

 photo IMG_7032_zps51937469.jpg

 photo IMG_7130_zps88113f8a.jpg
Ympyrällä väistöä

 photo IMG_7068_zps04ec5d58.jpg

 photo IMG_6874_zps05c07a42.jpg


Lämpimät kiitokset seurasta ja valokuvista Nealle!


 photo IMG_7182_zpsdc3f7e99.jpg


PS. Ehkä minä yritän jatkossa kirjoittaa vähän useammin kuin kerran kuukaudessa. ;)

 photo IMG_7096_zps51aeabd1.jpg

2 kommenttia:

  1. Tuosta vasemmalle kallistumisesta... Itse sain apua vastaavaan ongelmaan joskus cr-tunnilla; esim. laukkaympyrällä vasempaan nosta vasen käsi suorana ylös. Kylki ojentuu, kallistus häviää :)
    -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Lämmin kiitos vinkistä, tää pitää pistä ylös... Eikä samalla pysty roikkumaan oikein ohjistakaan. Kiitos! :)

      Poista