maanantai 9. joulukuuta 2013

Tasaisen muodon etsimistä


Mun ja Jetterin tämän hetken suurin "ongelma" tai toisin sanoen haaste, kehittämiskohde vai mikä sitten ikinä onkaan, on tasaisuus. Rentous, keskittyminen, jatkuvuus. 

"Ongelma" oli havaittavissa joku 2-3 viikkoa sitten, kun kentällä tuuppailut jäivät käyntipyörittelyihin kovan pohjan vuoksi. Kun sitten lumien tultua pääsi pellolla ja myöhemmin kentälläkin treenaileen, Jetteri oli kovin toispuoleinen, epävakaa hötkylä. Ja siis ratsastaja myös. Erityisesti ratsastaja.

Lähdin korjaamaan "ongelmaa" yrittämällä saada Jetteri vetreäksi, en siis väkisin väännellä Jetterin kaulaa rullalle. Matkalla tuli tehtyä virheitä; täyttä ex-ravuriravia ei saa juosta alta pois, mutta mun olisi pitänyt aluksi keskittyä enemmän rentoon eteenpäinpyrkimykseen ja taipumiseen, ei hitaan ja lyhyen askelen ratsastamiseen. Shit. Hyvä olla jälkiviisas.

No minä viisastuin huomaamattani, ja otin tasaisuuden etsinnän auksi piuhat eli jousto-chambonit. Koska oma käteni on ihan itsekin analysoituna liian epävakaa, Jetteri saa kaipaamaansa tasaista tukea ja vinkkiä piuhoista. Nyt olenkin ratsastanut viikossa 3-4 kertaa taivuttelureenin kentällä piuhoilla. Muina päivinä Jetteri on päässyt rauhalliselle tai vähemmän rauhalliselle maastolenkille, satulalla tai ilman, ja Jetterin vuokraaja on tehnyt omia juttujaan kentällä rennolla meiningillä.

Jetterin vinous on selvästi parantunut, kiitos ahkeran ympyröillä ratsastelun. Viimeisinä parina kertana en ole juurikaan tehnyt siirtymiä, vaan kiertänyt tasaisesti miljoona kertaa ympyrää ja laskien, miten pitkään Jetteri malttaa kulkea haluamassani taivutusasteessa ja tempossa. Haastavaa. 

Tänään pistin Jetterille jälleen piuhat, mutta annoin Jetterin yksin keskittyä kantamaan itsensä ja hakea tasapainon. Aluksi kiinnitin piuhat satulavyöhön mahan alle, mutta totesin, että Jetterin muoto menee liian etupainoiseksi ja rullalle. Piti vähän aikaa sovitella, mihin kohtaan piuhat kannattaisi oikeasti sijoittaa.

Mahan alle sijoitetut piuhat vetivät Jetteriä liian rullalle. Kuva otettu juuri piuhojen paikan vaihtamisen jälkeen..

Vähän paranee, vähän nousee ja käyttää ylälinjan lihaksia. Vinous vasemmalle näkyy melko selvästi, mut voi olla, että räpläsin piuhat sittenkin eri pituisiksi.

Sai vähän ihastelemisen aihettakin. Jetteri liikkui melko pitkiäkin pätkiä niin hienosti... Nämä kaikki kuvat on otettu vajaan viiden minuutin aikana juoksutuksen lopusta, joten ei tarvitse ihmetellä, että pistikö se heppansa juoksemaan koko ajan oikeaan kierrokseen.







Noh, laukka oli vielä aika raakaa. Voip olla, että laukassa piuha jarruttaa liikaa pään liikettä, ja Jetteri stressaa siitä. Mutta pidenteleekö muut ratsastajat heppojensa sivuohjia/piuhoja niitä juoksuttaessaan??

Osasyy on kyllä myös Jetterin innokkuudessa... :D



Selkälihakset töissä

Kai tuossa vähän edistystä on tapahtunut. Juoksuttaminen on hepan liikutuksen yks suht tärkeä osa-alue.

2013 kevät, ekoja kertoja liinassa piuhoilla
Lopputalvi 2013
Huomenna Jetterille tekisi hyvää rauhallinen käppäilypäivä venyttelyineen, kun kolme piuhapäivää takana. 

Ma 2.12.  - Kentällä piuhojen kanssa; taivuttelua, pohkeenväistöt pituushalkaisijalle, josta laukannosto
Ti - Reipas rälläilymaasto ilman satulaa
Ke - Vuokraajan päivä; Kentällä taivuttelua kaikissa askellajeissa ja siirtymiä
To - Vp
Pe - Vuokraajan päivä; Rento maastolenkki, kaikki askellajit kyllä juu.
La - Kentällä piuhojen kanssa; paljon ravin työstöä, vähän rauhallisia laukanvaihtoja käynnin kautta
Su - Kentällä piuhojen kanssa; kaikki askellajit tasaisesti läpi
Ma - Liinajuoksutus piuhojen kanssa

Tässä on siis piuhakuuri menossa, jota jatketaan vielä varmaan tää alkava viikko. Kun Jetteri tuntuu tän apuvälineen kanssa tasaiselta ja uskaltaa luottaa munkin käteeni vähän (se luottamus täytyy ansaita..), jätän ne pois. Onneksi keksin kiinnittää piuhat satulavyön sivuille, muuten seurauksena olisi varmaan ollut paha opittu virkkuukoukkumuoto.

Tyytyväinen Jetteri tallissa.

Uusi (väliaikainen) kylmäysjippo. Muovipussin sisään lunta ja pintelillä jalkaan. Toimii ihan ok, mutta voisi olla tehokkaampikin,
Mutta näin loppuyhteenvetona: ongelma on aina ratsastajassa, eli piuhat eivät maagisesti korjaa käsiäni. Tässäpä opetellaan ratsastamaan...

PS. Tajusin vasta näin jälkikäteen, että mulla ei ollu juoksutuksessa ollenkaan raippaa mukana. Hups. :D Ihan kuin sitä olisi muka tarvinnut.

2 kommenttia:

  1. Meillä muuten samaa ongelmaa laukassa kun piuhoilla juoksuttaa, ei se tosin ilman piuhojakaan paremmalta näytä... Nykyään meidän suokit juoksutetaan kahdella ohjalla kun itsekin olen pikkuhiljaa sitä opetellut, mielestäni saa paremmin korjattua näin vinouksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdella ohjalla juoksutus varmasti helpottaa! Jos ois tilaisuus tai varaa kokeilla moista, niin ei tekisi kyllä pahaa. Sivuohjat taitavat olla useimmin käytetyt juoksutuksessa, mutta taitavat ohjat olla parhaat säätelymahdollisuuksillaan?

      Poista