Muuttoilmoitus ja rälläämistä pellolla

Kami ja Jetteri laitumella

Tämäkin päivä jatkui pienessä hurmostilassa. Tiiättekö miksi (sen lisäksi, että sain hömpätä Jetterin kanssa sydämeni kyllyydestä)?

Nyt se on sitten virallista, Jetteri muuttaa syksyllä kanssani opiskelijacityyn. Unelmani toteutuu.

Niin iso ilo, että melkein räjähdin. Tuntui ainakin siltä! Talli on pienehkö ja mukavan oloinen yksityistalli, ehkä vähän kaukana, mutta kokonaisuuden huomioon ottaen paras näistä, mitä kävin kiertämässä. Maneesia nyt ei ole, mutta iso, kunnon kenttä ja hyvät maastot. Niillä ollaan ennenkin pärjätty.

Sitten vain pihistämään joka penniä, jonka saan töistä. Rahatilanne voi olla tiukka, mutta jos teen viikonlopputöitä ja välillä teen ilta-/aamutalleja, rahatilanne on 0-0 ja voin pitää Jetteriä vaikka koko talven. Jää kyllä nähtäväksi. Vuokraajankin voisi etsiä  syksyksi, se helpottaisi toimeentulemista ja voisin välillä ehkä keskittyä opiskeluihinkin... :D Tiiä jos vaikka sitten pistän ilmoituksen tänne bloginkin puolelle.

Mutta syksyä odotellessa <3

***

Eilen oli tosiaan hyvä päivä, heti aamusta lähtien. Paitsi aidanteko alapellolle ei ollut hauskaa, ruoho oli kasvanut ylipitkäksi ja mesiangervometsissä rämpiminen oli hikistä hommaa. Osan peltosarakkeista jätin kokonaan aitaamatta, koska yli puolitoistametriset mesiangervot ja ohdakkeet olivat vallanneet nurkat. Niittokoneella pitäisi vetää koko pelto. Hepat tulevat silti saamaan uuden, kunnon ison laitumen.

Taisteltuani tolpat paikalleen (aitalanka loppu, jes) oli Jetterin vuoro. Aikaisemmin päivällä olin käynyt rapsuttelemassa sitä pitkään. Varmaan olen joskus aikaisemminkin saarnannut, että on tärkeää viettää hevosen kanssa paljon aikaa maasta käsin, jotain ihan mitä tahansa muuta puuhailua paitsi ratsastamista. Myöhemmin iltapäivällä sain hakea iloisen ja työintoisen pikku hepan talliin harjattavaksi.

Päätin tehdä vähän jotain erilaista sen ikuisen kentällä pyörimisen lisäksi. Yläpellolla oli niin nätin näköistä, että sinne mentiin ja ilman satulaa toki. Eikä mitään hienoja ratsastussuunnitelmia, laukkailin ja ravailin päämäärättömästi ympäri laidunta. Ja välillä varmistin että Jetteri kulkee tasapainossa eikä vaan kaadu lapa edellä täyttä vauhtia.

 

Jetterillä taisi olla hauskaa. Se vastasi yllättävän mielellään sekä pidättäviin että eteenpäinajaviin apuihin; nosti laukan istunnalla ja hidasti siitä käyntiin istunnalla. Sitten oli tietenkin erikseen laukkaspurtit, joissa vauhti vaan meinasi kiihtyä ja kiihtyä.. :D Miksei useammin ratsasta noin hölmön vapaasti. Hevosellakin kulkee askel vapaammin.

Kaikki yllä olevat kuvat on ottanut pikkusiskoni Johanna. Tuleeko respektiä :)  Ei huono, vaikka onkin niin nuori! Kiitos kameran lainaamisesta Janicalle.

Innostin kameranaista tulemaan myös selkään, vähän laukkailemaan kakspäällä. Tandemratsastus on hauskaa  epämukavuudestaa huolimatta. Jossua pikkasen meinasi jänskättää, kun hän on vain kerran aikaisemmin mennyt ravia ja laukkaa mun kanssa tandemilla, ja siitäkin on vuoden päivät aikaa. Nyt mentiin sitten aika paljon enemmän ja reippaamminkin. Jotta saataisiin todistusaineistoa äidille, että hänen tyttärensä eivät kuolleet tässä kokeilussa, pyydettiin kolmatta siskoani Ilonaa kuvaamaan. Kiitos siis hänellekin, kauniissa mekossaan kun tuli kameran kanssa heilumaan pellon laidalle.

Nähtävästi me emme painaneet yhdessä liikaa... ja mullakin oli todella hauskaa, vaikka vaan puoliksi hymyilen.

Hih, oli ihan hirmu hauskaa, ja Jossu ja Jetteri olivat samaa mieltä. Ratsu oma mielipide oli, että oltais voitu jatkaa vielä paljon pidempään rälläämistä, ja otettiin me sitten vielä pari nostoa pojan mieliksi. Mutta sekään ei meinannut riittää, kyllä sieltä vielä ravia tarjottiin parikin kertaa. :) Hassu. Hauskaa, kun Jetteri on oma menointoinen itsensä. Pitäisi huolestua, jos se ei haluaisi mennä kovaa ja korkealta.

Johanna ja Ilona olivat kilttejä, ja jelppivät Jetterin jälkihoidoissa. Pitihän sen jalka kylmätä ja sitten vielä tarkastin sen haavojen yms. varalta oikein tarkasti. Nirhamia ei ollut, mutta kärpäsensyömiin vanhoihin, umpeutuneisiin rupiin hieroin Tummelia kutinan ehkäisemiseksi. Päässäkin oli pari pikkurupea, ja nivustenkin alue sai oman Tummeli-annoksensa.

Sitten vain haikein mielin vein Jetterin laitumelle... jää nähtäväksi, milloin näen sen seuraavan kerran. Syksyä odotellessa...