Koeratsastus!

Toissapäivänä aamuvuorosta selvittyäni äitini ja siskoni saapuivat Saabinrottelolla pihaamme ja aloitimme hevosenmetsästysmatkan suuntaamalla kohti Pohjanmaan rannikkoa. Hevosta me tosiaan lähdimme kaikki kasomaan, komeaa, jo vähän pidemmällä elämänkokemuksella varustettua suomenhevosherraa Hietalan Tähteä.

Matka oli kauhean pitkä, mutta perille päästiin. Paikka oli hurmaava useamman hevosen maalaistalli, ja hienohan oli toki Poikakin: hieman reilu 160 cm, 14-vuotias liinaharja, joka oli asunut syntymästään saakka samassa kodissa.

Hevosesta tulisi koko perheen yhteinen (vaikka mulla on tietty Jetteri, niin ehkä minäkin saisin välillä käydä ratsastamassa uudella hepalla synnyinkodissani), jota myös 11- ja 13-vuotiaat pikkusiskoni pystyisivät helposti käsittelemään ja ratsastamaan. Kaikkein tärkein asia olikin, että hevonen olisi luonteeltaan rauhallinen ja kiltti käsitellä, ei siis mitään kauheaa herkkistä ja mörköjen näkijää.

Sellainen Poika vaikutti olevankin. Pakettiauto kulki ihan lyhyen matkan päästä vierestä, ja tytöt saivat taluttaa Pojan harjauspaikalle. Kaviot nousivat kiltisti, kuolainten ja satulan pukeminen tapahtuivat ilman mutinoita. Eikä korvaat menneet missään välissä edes luimuun.

Toinen tärkeä asia oli löytää terve hevonen. Ihan lupaavalta vaikutti, omistaja kertoi, että koko elämänsä aikana, jona Poika oli asunut heillä, hevosella ei ole ollut mitään sairauksia tai muita ongelmia. Kavioissa ei ollut kenkiä, mikä kertoo hyvästä kaviolaadusta, vaikka ne kaipasivatkin vähän vuolemista. Jalat olivat täysin kuivat ja viileät, ja jänteet ja luut jne. erottuivat käteen selvästi.

Kolmanneksi, hevosen täytyisi olla turvallinen ratsastaa, mutta mitään kovin hienoja kouluratsastusliikkeitä sen ei tarvitsisi osata. Äiti vähän ravaili Pojan kanssa, ja minä otin sitten siihen enempi tuntumaa. Pohkeista liikkui eteen hyvin herkästi, ohjasta pysähtyi, pidättävät istunta-avut olivat tuntemattomia. Ylälinja jäi notkolle varsinkin ravissa, mutta varmasti osittain johtui siitä, että Poika jännitti vähän mun aktiivista ratsastustyyliäni ja kenties ohjastuntumaakin (?!). En tunnetusti ole kaikkein paras ratsastaja.. 

Ravi ja käynti olivat aluksi kovin hätäisiä, mutta pikkuhiljaa pohkeiden mennessä läpi ja mun keskittyessä hiljaiseen tuntumaan Poika rentoutui, ja käytti hetkiä selkäänsäkin. Pojalla oli hyvä kestävyyskunto runsaan maastoilun takia, ja huomasi, että kyllä sillä on kentälläkin ratsastettu. Askelissa oli voimaa ja lennokkuuttua, ja  suht tasapainoinen laukka nousi helposti molempiin kierroksiin! Ja Poikahan osaa myös hypätä... ;)

Tälläinen pakkaus löytyi, sitten vain kypsytellään, pääseekö tämä tapaus uuteen kotiin! Voisiko tästä tulla naisvaltaisen perheen uusi jäsen, elinikäinen ystävä ja harrastuskaveri, joka opettaisi koko perhettä pelkän hiljaisen olemuksensa voimalla?

Reissussa meni ihan koko päivä, ja tämä ihmisraato oli vasta klo 11 illalla kotona opiskelijacityssä. Onneksi Jetterillä on ihana vuokraaja...