Toipumista hieronnan avulla

Nina Tuhkanen ja potilas sh-r. Jetteri

Tänään taas hierottiin heppa läpi. Ja minä sain suuren synninpäästön, sillä jumeja ei löytynyt oikeastaan koko hevosesta, voiko tätä uskoa?? Suurin kiitos menee Nina Tuhkaselle ja hänen hierontataidoilleen. Kuitenkin veikkaan, että vetreymisen reseptiin kuuluu myös...

• Lukuisat rauhalliset maastolenkit ilman satulaa
• Lumihangessa rennot ja kevyet eteenratsastukset antaen hevosen itse hakea tasapainonsa
• Ylälinjan lihasten venyttäminen ratsain houkuttelemalla hevonen rentoon ja matalaan muotoon
• Vähintään joka toisen liikutuskerran jälkeen suoritetut venyttelyt, erityisesti takaosan ja takajalkoja venyttävät liikkeet
• Huolellinen loimitus ja lämpölinimentti

Näillä pärjää. 

Nina hieroi Jettein läpi, ja tosiaan joutui toteamaan, että eipä oo jumeja! Edes pakarat, jotka yleensäkin ovat enempi tai vähempi kireällä ratsuilla, olivat ihan vetreät. Jaloissa oli edelliskertaa vähempi nestettä, ja kintereiden lämpötila oli sama: viileä! Myöskään oikean puolen lapa ei ollut kipeä tai edes kireä, ja viimeksi jäykkä oikea takajalka oli yhtä vetreä mobilisoidessa ("niveliä vetreyttäessä") kuin vasenkin. Kaikkein tärkein merkki oli, että Jetteri oli koko hieronnan ajan rento ja hirmu tyytyväisen oloinen. Ou jea ja huh. En tainnut mainita, että viime hierontakerralla Jetteri heilutteli vähän väliä päätään kärsimättömän oloisena, mutta toisin oli tänään!

Nina käsitteli vielä laserilla lanneselän alueen, ainoa paikka jossa oli vielä sanomista. Selkä on edelleen hieman turvoksissa, mutta nesteen määrä on vähentynyt tasaisesti viime hieronnan jälkeen aina tähän päivään saakka. Laserhoito vielä nopeuttaa aineenvaihduntaa, joten ehkäpä heppani alkaa olla jo terve. Tai ainakin hoito on tepsinyt, selän rasituksen aiheuttajasta en ole kyllä varma. 

Maanantaina eräs ihastuttava hevosihminen toi elämää nähneen, mutta hyväkuntoisen Stübben Tristanin. Selän muodon osalta se istui justiinsa, ja muutenkin vaikutti hyvältä... Mutta taitaapa tämäkin asettua turhan eteen. Jetteri kuitenkin liikkuu tämän kanssa mielellään ja topakasti eteenpäin.

Stübben Tristan. Kuvasta näkee, miten satula asettuu lapojen päälle sekä takakenoon. Myös lanneselän turvotus näkyy selvästi; neste näyttää nousevan selkärangankin alueelta, mutta tässä maanantaina otetussa kuvassa turvotus on edelleen pahin vähän sivummassa.

Jetteri tänään ennen hierontaa. Kyllä tuolla selässä on vielä ylimääräistä, mut onneksi ei ole kuitenkaan ole kipeä. Ja tuo röllykkämaha ei ole niin röllykkä kuin miltä näyttää. Kylkiluut tuntuvat kyllä... :'(

Eilen mulla oli mukavat hömpöttelyt sileällä Jetterin kanssa. Kentän kunto oli taas niin ja näin, mutta uralla lumi oli mössööntynyt mukavan pitäväksi ja suht pehmeäksi pohjaksi, jolla uskalsin ottaa vähän raviakin. Voe kun Jetteri on kiva. Ravissa se on niin helppo ratsastaa, vaikka se on vähän jäykänpökkelö ja epävakaa maastoilun ja laiskottelun jäljiltä. Mutta kun ottaa huomioon saikkukauden ja mun tämähetkisen hyvin varovaisen ratsastustyylini, Jetterin selässä on nautinto olla. Kunhan poika kunnolla kuntoutuu, niin sitten vasta ilo repeää. Nyt toipumisvaiheessa ei passaa yhtään koota tai vaatia mitään matalaa muotoa kummempaa, eikä varsinkaan kun oikea satula on löytynyt. 

Kaikesta huolimatta, nautin jokaisesta letkeästä raviaskeleesta ja ruskean pikkuponini tuhinasta. Hevosenomistaminen menee harvoin samoin kuin unelmissa, mutta se antaa paljon enemmän, kuin olisi voinut kuvitella. Ei tässä muuten oltaisi.

Ai niin. Onneksi Jetteriä ei saa huomenna liikutella pahemmin hieronnan takia, sillä mun vatsalihakset ovat kuolemassa... minä ja ukkoni olemme ihan hulluina kuntosalitreeniin, ja mun hulluus on vain kasvanut, kun on treeniseuraa. Kyllä kelpaa!