Prison Break ja varusteitta taas kerran

Mulla oli eilen lauantaina ihana heppapäivä usean päivän tauon jälkeen. Jetteri on kyllä hyvin saanut liikuntaa, kiitos Katille, ja minä sain sairastella rauhassa nuhakuumeen pois ja kääriytyä sohvannurkkaan peiton alle. Eilen nokka nyt oli vähän tukossa ja happi vähän vähissä, mutta se ei haitannut ollenkaan, kun tallille lähdöstä oli kyse.

Mulla oli diili tallikaverini Virpin kanssa, että vaihtaisimme hevosia tänään päikseen; hän menisi minun suklaapallollani ja minä pääsisin kokeilemaan hänen hienoa puoliveriruuna Prison Breakia, tutummin Justusta. Ai että, mitä onnea! Ja mikä parasta, uusi ystäväni Nea tuli vapaaehtoisesti kuvaamaan meidän ratsastusta. Ihan huippua! Voiko tallille lähtöä odottaa niin innoissaan?

Lämipät kiitokset kuvaajalle Nealle. Kuvat olivat erittäin laadukkaita, mutta niistä myös paljastui julma totuus... mun istunta! Yhyy. Tästäpä siis harjoittelemaan...

Nean blogi, josta löytyy myös kuvia tämänpäiväisestä: tupsujalka.blogspot.fi

Justus ja eskimotyttö

Virpi Jetterin selässä

Ja minä Justuksen selässä

Justus on nuori puoliveriruuna, jonka suvussa on puoliveristä ja emän puolelta täyttä verta, sekä englantilaista että arabialaista. Vähän kyllä kutkutti vatsanpohjaa, kun näin hienon tyypin kyytiin sain luvan nousta. Parhaani yritin tehdä, ja kiitos Virpin ohjeiden, lopussa sain vähän tuntumaa Justuksen upeisiin raviaskeleisiin. Vau mikä liito, enhän minä meinannu pysyä siinä kyydissä ollenkaan...

Justuksen mielipide ratsastajan tasapainon heittelystä kyllä näkyy.

Suurimman osan aikaa minä taisin vain epätoivoisesti kiikkua kyydissä ja ratsastaa sisäpohjetta läpi... En ole yhtään tyytyväinen istuntaani, vasta kuvista huomasin, miten etupainoinen olin. Eteenpäinnojaamsiesta seurasi pohkeiden siirtyminen taakse ja irtoaminen kyljistä, siis todellinen riipputuoli-istunta. Justus oli kyllä kovin hieno, mulla oli koko ajan sellainen fiilis, että jos saan fiksattua itteni kuntoon, niin Justus on kuin ajatus. Hirmu mukavaa, kun onnistuin lopussa ratsastamaan sen kunnolla tuntumalle, ja herra vaikuttikin sitten erittäin tyytyväiseltä. Enkä edes sahannut kaulaa rullalle. Ensi kerralla (joka on jo ensi viikolla, can't wait) on sitten helpompaa. 

Oikeasti joka ratsastajan pitäisi säännöllisesti erilaisten hevosten selässä, koska muuten helposti jumahtaa siihen yhteen tyyliin ratsastaa hevosta, eikä sekään ole välttämättä paras sille yhdelle hevoselle. Justus tarvitsi yllättävän hyvän ulko-ohjan tuen, jotta se keskittyisi ja kantoi itsensä. Jetterin kanssa olen taas todennut suuren pehmeyden paremmaksi, vaikka ohjan pitää olla silti vakaa. Molempia hevosia ratsastaessa pohkeen on hyvä olla hollilla, lähellä kylkeä valmiina toimimaan.

Justukseen tutustumisen jälkeen menin vielä ikään kuin loppuverkaksi Jetterillä ilman varusteita. Poika totteli yllättävän hyvin, ainoastaan laukassa äijä halusi kaasutella kenttää ympäri eikä tehdä mitään tylsiä piiperryslaukkaympyröitä... Mutta muuten pysähdykset, ravi- ja käyntivoltit sujuivat suunnilleen kuten pyysinkin! Tuntuu niin hyvältä, kun uskaltaa kivuta oman heppansa selkään ja lähteä laukkailemaan varusteitta. Tällä kertaa mulla ei ollut edes hätävarana leipäpaloja taskussa. Ei ois kovin tarvetta ollutkaan... mutta kyllä Jetteri totteli niin hyvin, että se olisi ansainnut varsinkin niistä pysähdyksistä kunnon palkinnon. :)

Siirtymä ravista käyntiin...

...ja pysähdys. Täti on niin kauhian ylpee, kun hänen pikku heppansa pysähtyy niin topsakasti tasajaloille! 

Ja jälleen pysähdys tasajaloin! Apua, Jetteri ainakin poksahtaa ylpeydestä.

Hieno poika. Treenit ottivat vähän Jetterin voimien päälle, ja se oli ihan rento ja vähän uneliaankin oloinen - ainakin siihen asti, kunnes kuuli karsinaan melassikauhan kolinan ämpärissä. Piti vähän aikaa odotella, ennen kuin poika malttoi vähän höristää nätisti korviaan, eikä vaan hosunut päällään korvat puoliluimussa. Vasta nätisti pyytämällä sai herkkulimpparia. Yleensä pistän mukavan lämpöistä vettä sisältävään sankoon noin ½-1 desilitran verran sokerimelassia, ja tänään Jetteri hörppi onnessaan ainakin sen 50 litran edestä nestettä. Tekee hyvää näin talvipakkasilla, eipä pääse kroppa kuivumaan. 

Loppukäynnit

Lopuksi oli mukava viedä molemmat hevoset nautiskelemaan päiväheinistänsä ja lähteä kotiin lämmittelemään ja syömään.

***

Tänään minulta oli voimat päässeet loppumaan. Lyhytkin kävelymatka meinasi alkaa uuvuttamaan, vaikka lämpöä nyt ei ollut. Urheasti ja innokkaana huristelin illalla tietenkin tallille Jetteriä tervehtimään, kyllä tosi heppatyttö jaksaa... Jos olisin kerennyt valosan aikaan tallille, olisin lähtenyt rennolle maastolenkille ilman satulaa, mutta kun ei. No, jos mulla olisi ollut yhtään enempi ollut voimia, niin olisin ratsastellut Jetteriä kevyesti eteen-alas tms., mutta kun ei. Siispä tyydyin taluttelemaan Jetterin riimunnarussa kentälle hyvin lyhyillä ja hitailla mummoaskelilla.

Kentällä päästin Jetterin vapaaksi, ja puuhastelin sen kanssa maastakäsin työskennellen. Palautettiin mieliin kaikki väistöt ja peruutukset, otettiinpa joku kumarruskin. Lopuksi pyysin Jetteri ravaamaan kenttää ympäri välillä suuntaa vaihtaen. On se kyllä aika komean näköinen pikkuheppa. :) Häntä korkealla ja sieraimet tötteröllä liitelee maanpinnan yläpuolella. Jetterin lihakset pääsivät mukavasti vertymään, kun pyysin sitä laukkaamaan ja ravaamaan pitkin askelin, ja välillä pyysin sitä pysähtymään reippaasta ravista. Ja jätkä totteli, äänimerkistä välitön pysähdys! Ihana Jetteri. Se on maailman kultaisin.