Mun pieni lemmikki, terapiaeläin ja urheilukumppani.

Juuri noita ylläolevia asioita Jetteri merkitsee minulle. Heppahetket antavat ihan ihmeellisesti voimaa arkeen. Mulla on varsinkin viime kertoina ollut ihan lötkö olo, kun kaikki stressi on vaan valunut pois.

"Leipäautomaatti tulee, ou jea!" Ainakin voi aina toivoa...

Jetterillä on tuuppailtu hyvin ahkerasti viime viikkoina, ja meno on tuntunut tosi hyvältä. Minulta on vaatinut aika paljon malttia olla herkkä ja pehmeä ratsastaja. Oon kokeillut aina voimistuvien apujen sijaan "pitää pidätettä päällä", kunnes se menee läpi. Eli sen sijaan, että ottaisin voimakkaammin ohjasta Jetterin vain juostessa alta, jarrutan hiljaa istunnalla ja pidän ohjalla ihan hieman vastaan. Kun Jetteri kokoaa tai rauhoittaa askelta, rentoutan käden ja välillä annan runsaasti ohjaa. Jetteri kiittää ja kulkee. :)

Jälleen kerran todistettu: ohjasta väkisin nykimällä ei saa heppaa kulkeemaan oikein päin. 

Tuuppailua ja maastoilua on sen verran tulut harrastettua, että lähdin tänään kemian tentin ja kuntosalitreenien jälkeen oitis tallille, vielä kun oli valoisaa. Harjailin Jetteriä melkein tunnin verran (sisälsi myös antaumuksellista rapsuttelua, silittelyä, edelleen jatkuvan ripulin kauhistelua ja jutustelua). Sitten pistin Jetterille varusteet sävy sävyyn, liina kuolaimiin kiinni ja kentälle mars!

Jetteri oli aika energinen vapaapäivänsä jäljiltä. Laukka nousi välillä ihan ilman lupaa, kenttä kun oli vähän liukas. Voi voi poikaa...

"Moi Hellu, enkös olekin aika komee?! Vitsi, sen yhden Eevi-tamman pitäiis kyllä nyt oikeasti nähdä mut... Kävisitkö hakeen sen tuohon kentän laidalle?"

"Höh ei sitten. Tylsä muija."

Sivuohjat olisivat varmasti paremmat juoksutuksessa, kun piuhoilla Jetteri ei saa kaipaamaansa tukea. Kyllä onneksi noilla piuhoilla alias joustochamboneillakin pärjää, kun pystyn liikuttamaan Jetteriä muutenkin monipuolisesti. Tänään teki aika kovastikin mieli mennä taas ilman varusteita, mutta sitten olin ilon irti kauniista säästä. Kameran asetukset tosin heittelivät minne sattui.. Tosin mitä muuta voisi odottaa, kun toisessa kädessä on liina vuorovaikutuksessa hevosen suuhun.

Sitten loppuhoidot. Heti kentällä fleece niskaan, tallissa lämmintä melassivettä ja lumipussi pintelillä jalkaan. Ja lopuksi piti antaa kuivuneita limppuja, sellaisia oikein isoja leipäpaloja Jetterille ruokakippoon herkuteltavaksi. Siinä on pojalla vähän ajanvietettä, kun miettii, miten tuosta saisi haukattua oikein kunnon palan.

Lopuksi putsasin vielä suitset (kuten aina nykyään, minuahan voi melkein kutsua ahkeraksi) ja tällä kertaa myös satulan. Tallipuuhastelut tekevät niin hyvää, että kannoin vielä vedet valmiiksi ulkotalliin Jetterille ja sen karsinakaveri Vellulle. Siinä vaiheessa mulla alkoi olla jo kiire kotiin, ennen kuin mies tulisi kotiin. 

Mutta hepat. <3 Ei voi kyllästyä.

Mahtava sarjakuva.

I'm not suggesting big horses are stupid, just that ponies are the ones who have figured us out! 

Suomennokset: 
Liinakko: Ootko ikinä miettinyt, että ihmiset saattaisivat olla pieniä ja heikkoja?
Tyyppi: Ravia!!!
Ruunikko: Älä oo naurettava! Eihän ne muuten pomottelisi ja komentelisi meitä koko ajan!
Liinakko: Typerä ajatus joo... unohda että otin sen puheeksi.
Poni: Minua NIIIN houkuttaisi kertoa heille...

Ponit tietävät totuuden ihmisistä. :D Onko näin?

Haaste hevosenomistajille

Tämä haaste on tarkoitettu niille, jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut.

Tämä haaste on tullut vastaan monissa blogeissa, taidan olla viimeisiä, jota tämän tekevät. Kiitos Jillalle, joka kehotti kaikkia halukkaita hevosenomistajia ottamaan tämän tehtävän vastaan. Pst, Jillalla on todella ihana ja symppis blogi, jossa seikkailevat kaksi kovin komeaa ja hienoa suokkipoikaa.

Kerro hevosestasi: rotu, taso ja hieman luonnetta.

Jetteri on 15-vuotias ravurisukuinen suomenhevonen, jota yritettiin kantakirjata työhevossuunnalle vuonna 2005. Tänä päivänä ukko on erittäin koulupainotteinen ratsu, tasoltaan HeB-HeA. Esteitä tämä tyyppi kyllä tykkää ylittää, ja 80 cm ylittyi mukavasti sekä rata- että maastoesteillä - silloin aikoinaan. 

Luonteeltaan Jetteri on ystävällinen, peruskiltti ja (turhankin) puuhakas persoona, ja keksii itselleen ajanvietettä heittelemällä/tiputtelemalla tavaroita, jos ei saa mielestään tarpeeksi huomiota ihmiseltä. Ratsastettaessa Jetteri usein pyrkii touhottamaan eteenpäin, ja herkkyytensä vuoksi sitä pitää ratsastaa pehmeän peräänantamattomasti. Toisia hevosia kohtaan Jetteri on pomottava, verrattavissa hyvin koulukiusaajaankin: kun parempaa tekemistä ei ole, niin mennään härkkimään kaveria. 

Jetteri sukupostissa

Hevoset vai ponit? Miksi?

Hevoset. Ponit ovat kyllä aika syötävän suloisia, mutta pituuteni puolesta mun pitäisi harjatakin pikkuponeja kyykyssä, saati sitten ratsastaa... Muuten mulla ei ole poneja vastaan mitään, hienoja yksilöitä löytyy sekä poneista ja että hevosista. Henkilökohtaisesti sellainen suuri, komea ja raamikas ratsu olisi sellainen unelmien hevonen.

Ensimmäinen hevonen/poni jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?

Perheemme ensimmäinen hevonen, suomenhevosori Helperi. Vuonna -91 syntynyt ori oli 161-senttinen jykevärakenteinen hopeaharja. Ravuriuraa oli takana useampia vuosia ja Helperi olikin ihan maastoiluratsuna. 

Minä ratsastelin sillä ekoja kertoja 6-vuotiaana äidin ohjauksessa, mutta 2. luokalla osasin jo hakea sen laitumelta ja suurinpiirtein laittaa Helperin itse kuntoon (satula ja suitset olivat vaikeita, kun olin silloin vielä niin lyhyt) ja ratsastelin sillä ympäri isoja laitumia. Ravaaminen oli jännää - ja vaikeaa. Helperi ei oikein jaksanut ottaa todesta pikkuisia pohjeapuja, jos mulla ei ollut risua kädessä. Kerran halusin liinassa kokeilla laukkaakin, ja Helperi taisikin laukata pari askelta kiitoravista sortumisen jälkeen. Maastoon en saanut yksinäni lupaa lähteä. Helperi sairastui syksyllä 2005 ähkyyn ja lopetettiin ollessani 12-vuotias.

Helperi sukupostissa

Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen? Hevosesi kenkien koko? (Jos se on kengässä)

Tämä on kyllä tosi jännä kysymys. Ennen olisin vastannut että ehdottomasti kengällinen, mutta kuten tuosta viime postauksestakin varmaan huomasi, olen saanut asiasta paljon lisää tietoa. Kengättömän hevosen kaviomekanismi toimii (toisin kuin kengällisen), jolloin hevosen nivelet pysyvät paljon terveempinä ja koko hevonen voi paremmin. Jetterillä on ainakin toistaiseksi kengät jalassa, koska olen aina kauhistunut sen kavion murenevaisuutta. Uusien tietojeni pohjalta kavioaines lähtee kyllä vahvistumaan ja aluksi nopea kuluminen on normaalia. 

Kengän koko taitaa olla... 3, jos oikein muistan.

Klippaus: puolesta vai vastaan?

Hevosen mukaan. Itse oon pyrkinyt pitämään Jetterin lyhyessä karvassa loimituksella, mutta voi olla, että on klippaus vielä edessä, sen verran reippaassa liikutuksessa poika on. Jos hevonen hikoaa runsaasti ja toistuvasti talvipakkasilla, on minusta ihan järkevää klipata heppa ainakin kevyesti. Kaikkein mieluiten kuitenkin antaisin hevosen olla omassa turkissaan mahdollisimman vähillä loimilla, jos vain mahdollista. Hevosen karva on lämpimämpi ja paremmin vettähylkivä, kuin arvaisikaan. 

Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?

Jetteri saa luvan olla yksin, mokoma hepantappajaheppa. Edellisessäkin kodissa se täytyi pitää erillään jalkavaivaisesta Ossi-nimisestä heppakaveristaan, kun Jetteri paimensi tätä taukoamatta, ja Ossin jalka kipeytyi. Meiän Eemeli oli niin jörö suomalaisäijä, ettei tommonen Jetterinrenttu sen silmille päässyt hyppimään. :) Eemelin kuoltua Jetteriä kokeiltiin kaveriksi Kamille valvotusti, mutta huolellisesta tarkkailusta huolimatta kävi niin köpelösti, ettei kukaan olisi osannut arvata. Jetteri ilmensi harvinaisen aggressiivista ja hevoselle epäluonteenomaista käytöstä jahtaamalla Kamia ympäri isoa tarhaa ja puremalla. Kerrasta piti oppia. 

Ratkaiseeko hevosessa enemmän sen luonne vai ulkonäkö? (Esim väri?)

Luonne. Mieluummin hyvätapainen ja tylsännäköinen heppa kuin hirmuisen kaunis, mutta ihan ääliö kusipää. Sama pätee ihmisissäkin. Tietysti minäkin aina katselen kuolaten kauniita ja erikoisenvärisiä hevosia.... Ja unelmoin salaa, että osaisin taikasauvalla taikoa Jetterin samanväriseksi kuin tuossa alla:

Millainen on hyvä hevosblogi?

Paljon hyvälaatuisia kuvia, jotka on valittu huolella. Esim. ei kahta superhienoa kuvaa, eikä myöskään 30 pikaräpsyä, joista 1/3, tärähtäneitä 1/3 vinossa ja loput ovat ihan ok-katsottavaa. Tykkään myös asiallisesta, helppolukuisesta ja runsaasta tekstistä. Eniten minua ihastuttavat blogit, joista saa vinkkejä ja ideoita omaan hevoselämään. Esimerkkejä tällaisista ovat kouluratsastuksessa (Jillan blogi) tai esteillä valmentautuminen, hevosen ja ihmisen välisen suhteen kehittäminen tai ratsuprojektin seuraaminen. 

Myös hevosen hyvinvoinnista tai kouluttamisesta kertovat tai muuten hyvin uutta tietoa jakavat blogit ovat hyvin mielenkiintoisia, oikeastaan blogien ehdotonta parhaimmistoa:

http://kiaherold.blogspot.fi/

http://annakilpelainen.wordpress.com/

http://minnatallberg.wordpress.com/

Tai huumoria kaipaaville http://pokaleploki.blogspot.fi/

Pahin tippumisesi?

Kesällä 2011 este-/kenttäleirillä maastoestetunnilla. Reitti kulki kahden hiekkakumpareen välistä, jossa loivassa ylämäessä oli poikittain massiivinen tukkieste. Innokkaana ja vähän jännittäen laukkailin puoliveriratsuni kanssa kohti estettä. Taisi hepalta puuttua ratsastajan tuki, varmaan olivat pohkeet irti ja laukka etupainoista, kun Viljo sotkeutui omiin jalkoihinsa kymmenen metriä ennen tukkia. Heppa lensi polvilleen ja minä heitin voltilla alas. Ilmat meni pihalle kunnolla, mut sitten mentiin topakasti uudelleen paremmassa rytmissä. Voi muistoja, ne oli ihan kunnon esteitä. :) <3 Mulle ei ole sattunut pahempia.

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?

3 fleeceä, yhden vuorellisen sade-/ulkoloimen, yhden paksun talvitoppaloimen ja yhden keskipaksun talliloimen. Ehkä jonkun muunkin mielestä näitä on aika niukasti, mutta näillä pärjää eikä ole yhtään liikaa.

Maastakäsin tehdyt väistöt ovat hyvää
jumppaa ja mielenvirkettä hevoselle.

Kuinka usein hevosesi liikkuu?

5-7 kertaa viikossa, annan korkeintaan kaksi vapapäivää, mutta esimerkiksi nyt Jetteri on saanut vaihtelevaa liikuntaa yhdeksänä peräkkäisenä päivänä. Toki esimerkiksi toissapäivänä oli ihan kevyt kävelypäivä. 

Mulla ei ole mitään kauhean hienoa liikuntasuunnitelmaa Jetterin varalle. Aloitan vapaapäivän jäljiltä kevyesti esimerkiksi maastoreissulla tai taivuttelemalla Jetterin läpi, seuraavana päivänä harjoitellaan jotain vähän uudempaa asiaa sileällä, kuten projektina olleita sulkutaivutuksia. Sitten on maastopäivän vuoro. Itse en oikein edes jaksa vääntää kolmena päivänä koulua peräkkäin, vaan sitten pitää keksiä muuta. :D Lisää vaihtelua hevosurheiluun tulee juoksutuspäivistä, satunnaisista estehyppelyistä, maastakäsittelyhetkistä ja satulatta tai kokonaan ilman varusteita ratsastamisista.

Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?

Keskimäärin olen varmaan aika varomaton, jos vaikka ottaa esimerkiksi villit laukkailut maastossa ilman satulaa tai varusteitta ratsastamiset. Mua ei myöskään pahemmin jännittänyt esteillä, korkeintaan hullunkiilto oli silmissä. Nykyään oon ehkä vähän varovaisempi... aina voi toivoa. :D Ainakin kun pääsen hyppäämään, yritän kontrolloida hevosta liikaa, mistä seuraa puomien kolinaa.

Uusia yksityishevosia vähän arastelen, usein en ehkä vaadi niiltä asioita tarpeeksi, vaan pidän avut mahdollisimman kevyinä ja palkinnot runsaina. Taktiikka on toisaalta ihan hyvä rodeosukuisten kiukkupussien kanssa. Toisaalta en ole koskaan tullut hevosen selästä vapaaehtoisesti alas pukittelun tai ryöstämisen pelon takia. Jos saan alleni hitaaksi ja turtueeksi muuttuneen ratsun, niin sitä kyllä uskallan ratsastaa eteenpäin.

Heppamaailma mullistuu: Varusteitta ja kengättä

Arvatkaa mitä tänään tein Jetterin kanssa! Ehkä saa olla pikkuisen ylpeä  tuosta pikkuhepasta, vaikka monet, monet osaavat meitä paremmin...

Me menimme ihan ilman varusteita pitkästä aikaa.

Minusta on melkein tullut höpsö ja arka tätiratsastaja, ja minä jo meinasin aamulla pyörtää pääni ympäri: "No en kyllä tiiä, että onko tämä nyt hyvä idea, Jetterillä oli eilen vapaa ja sitä ennen kaksi rauhallista maastoilupäivää... Sehän voi olla kauhean energinen villi ja pukittaa mut alas ja sitten minä kuolen ja hevonen kuolee ja kaikki kuolee..."

Ei pidä olla turhan varovainen. Elämä voi käydä tosi tylsäksi ja monta upeaa hetkeä jää kokematta.

Noo, minä sitten talutin Jetterin kentälle, pintelit jaloissa ja päitset pääss, ja siitä sitten selkään. Aluksi vaan tehtiin pysähdyksiä uralla, ja Jetterin huomion ja motivaation saavuttamiseksi annoin sille parhaimmista suorituksista pikkuisen leipäpalan. Harmi kun kenttä oli lumen alla routiintuneen kova, joten kauheaa ilorallia ei päästy vetämään. :( Hissuteltiin sitten ravissa vähän ympyrällä. Jetteri venytti itsensä ihan alas pyöreäksi ravissa, turpa välillä maata hipoen, mikä ainakin kertoo rentoudesta! Ja minä kun vielä mietin, että oiskohan ollut parempi ratsastaa suitsien kanssa eteen-alas jonkun ihme inkkarisekoilun sijasta... 

Lisäksi harjoiteltiin käännöstä etuosan ympäri ja peruutuksia. Melkein halkesin ylpeydestä, kun Jetteri lähti rentona ottamaan reippaita peruutusaskelia pienellä vatsalihasten jännittämisellä ja kevyellä reisien puristuksella. Uh! Tajuttoman hieno poika. Virneeni hehkui vielä tallissakin. Mihin niitä varusteita oikein tarvitsee. Tää on ihan huippua. Kokeilkaa kaikki, jos yhtään luotatte heppaanne ja pysytte kyydissä ilman satulaa. 

Mutta tiiättekö mitä... mulla ei ollut kameramiestä :( Pahoittelen. Ehkä joku kerta tulee jonkin sortin ratsastuskuvia!

Kesä 2013, toinen kerta ilman varusteita

Pitää myös mainita, että olen aika kiinnostunut kengättömyydestä, tutustuin erääseen tarmokkaaseen hevosihmiseen, jolta sain paljon tietoa asiasta. 

1) Kenkä estää kaviomekanismin toiminnan. Säde ei ole se joka pumppaa verta jalkoihin vaan itse kavio –kaviokapseli – se laajenee ja supistuu hevosen astuessa. Tämän laajenemisen kengitys estää. 

2) Kun kaviomekanismi ei toimi, myös iskunvaimennus puuttuu. Esim. asfaltilla kengällisen hevosen kävellessä tärähdys on 80% suurempi kuin ilman kenkää (Zurichin teknillisen yliopiston tutkimus). Siksi yleensä pitää olla tarkkana, miten kova ratsastusalusta on.

3) Kavion verenkierto heikkenee ja kavioaines haurastuu. En tässä vielä uskalla sanoa, että nämä ovat suorassa syy-seuraus-suhteessa. Kengätön kavio on lämmin, koska veri pääsee oikeasti kiertämään.

Haluatko vähän mielenkiintoista lukemista ja pohdittavaa? 

Hoof Explorer - Kavion rakenne luineen, verisuonineen, pehmytkudoksineen ym. 3D:nä.

Vainikan aitta, kengättömien hevosten maailma; Yleisiä kysymyksiä - Vastaanvänkäämistä/kysyttävää? Tuolta löytyy vastauksia!

Ja pari erittäin havainnollistavaa, mutta ei ehkä kaikken herkimmille tarkoitettua videota (in English, very good practise for candidates for the matriculation examination, eli enkun kirjoittaville abiturienteille!)

Final Proof 1 - Kavion anatomia ja kaviomekanismi

Final Proof 2 - Kaviomekanismin estyminen kengän kanssa, koska säde ei tällöin yllä maahan

On aina jännää oppia uusia asioita. Nämä pistävät miettimään koko heppakulttuuria. Voisiko olla, että kengistä on enemmän haittaa kuin hyötyä? Pöyristyttävä ajatus, mutta se pistää kyllä miettimään. Voisiko ahkerassa käytössä oleva, ehkä jopa kilpaileva hevonen pärjätä ihan ilman kenkiä?

Katso ja ota selvää: Kian heppablogi: Kerettiläisen kengittäjän ajatuksia kengistä ja kengättömyydestä

Tallipäivän jälkeinen NÄLKÄ

Varmaan tuttu tilanne: Oot puuhastellut tallilla useamman tunnin ihan onnessasi, ratsastanut, siivonnut karsinoita, ruokkinut hevosia ja vaikka vielä mitä. Kun heppapäivä on päätöksessä, tajuat, että viimeksi söit viisi tuntia sitten... tai aikaa ruokatauosta on kulunut vielä pidempi aika. Kun pääset kotiin, vedät suunnilleen jääkaapin tyhjäksi ja otat hyvät herkkumätöt päälle. Loppuiltana et pysty liikahtamaankaan sohvalta ruokaähkyn takia.

Ainakin joissain tapauksissa pitkät välit ruokailuissa ja suuret ruokamäärät kerralla altistavat ylipainolle, ja minä taidan olla tällainen tapaus. :D Paino lähtee helposti nousuun, jos liikunnat jäävät väliin ja pistän suuhun, mitä sattuu eteen. Tallilta tullessa erittäin nälkäisenä on vaikea hillitä itseään. Ja yrittää siinä sitten harrastaa fitnessurheilun tapaista.

Ongelmahan on liian pitkä ruokailuväli yhdistettynä monta tuntia kestävään liikkumiseen ja reippailuun. Keho vaatii sitten illalla ravintoa koko päivän edestä, ja enemmänkin. Lopputuloksena tulee syötyä yli oman energiantarpeen. Ja voi arvata, mitä siitä seuraa.

Itse pyrin ehkäisemään kauheaa ahmimista seuraavilla nikseillä:

• Ennen tallille lähtöä syö kunnon lounas, joka sisältää erityisesti proteiinia (kananmunaa, raejuustoa, papuja, kikherneitä, ja okei, tietenkin punaista lihaa, kalaa tai kanaa). Mahan saa terveellisesti täyteen, kun syö vielä paljon rehuja (eli vaikka salaattia ja lämpimiä kasviksia). Kunnon välipalakin voileivän, parin hedelmän ja vaikka munakkaan kanssa ajaa aika hyvin saman asian.
  
  

  

  Kuva: Lily.fi

  
  
  
  
• Ota tallille mukaan vesipullo, ja ota siitä hörppyjä pitkin päivää, varsinkin ratsastuksen jälkeen. Mulla on varattuna kotimatkaa varten 7,5 litran urheilujuomapullo, jonka tyhjennän ajellessa autolla kotiinpäin. Joskus mulla on tallin puolelle oma ½ litran vesipullo.

• Ole urheilija ja ota mukaan urheilusuorituksesta (tässä tapauksessa reippaasta ratsastuksesta) palauttava pieni välipala. Syö se pian jäähdyteltyäsi ja hoidettuasi hevosen. Mulla palautusvälipala on hyvä ja halpa banaani, mut joku proteiinipatukkakin olisi enempi kuin jees pitkän ja rankan heppapäivän aikana. Jos tallilla menee oikeasti aikaa yli kuusi tuntia, niin sitten ehkä kannattaa ottaa mukaan kunnon eväät. Suosittelen maitorahkaa, hedelmiä ja voileipiä!

• Kun pääset kotiin, eikä ruoka ole vielä valmista, älä jää kasvattamaan nälkää yhtään enempää. Syö jotain proteiinipitoista välipalaa ensiavuksi! Oma suosikkini on rasvaton ja maustamaton maitorahka banaanilla ja siemenillä varustettuna, mutta esimerkiksi Valion Profeel-rahkat ovat tilanteeseen erittäin sopivia. Lisäksi juo paljon vettä ruokaa odotellessa.

  
  

  Kuva: go-eve-go.blogspot.com

  
  
  
  
• Kun ruoka on viimein pöydässä, pyri syömään ainakin yhtä paljon kasviksia/salaattia kuin itse pääruokaakin. Jos tekee mieli ottaa santsiannos, ota yhtä lailla myös kasviksia, mielellään hieman enemmänkin.
  
  
  
  
  
  
  

• Sitten voi toivoa, ettei kodin kaapeista löydy mitään herkkumässyjä... :D Minä kyllä mielellään popsin suklaata jos sitä kerran on, mutta pyrin pysymään aina parissa palassa. Suosittelen tummaa suklaata, sitä ei tee mieli syödä niin paljon kuin maito-/valkosuklaata, ja se on jopa terveellistäkin! Sokeriähkyä voi hillitä ottamalla vesilasin vaikka siihen tietokoneen viereen, ja ryyppiä siitä vähän väliä.

Minä toivon, että näillä nikseillä ratsastusurheilun ja tallitöiden hikipisarat saataisiin näkyviin myös kropassa. Heppatytöt ovat ihan terästä, mut pidetään huoli kehostamme! :)

Elämän vuosi 2013

Halusin vähän kertoa mitä vuonna 2013 tuli töskäiltyä. Löysin hauskan tehtävän Laura Viljasen ja Coolman II:n blogista, ja kun sen sai kaikki halukkaat tehdä, niin minähän tein.

Haasteen ideana on kertoa 10 parhainta, ihaninta, hauskinta, kamalinta, mutta mieleenpainuvinta tapahtumaa vuodelta 2013, sekä toiveita, odotuksia ja miksei lupauksia vuodelle 2014.

1. Vuoden suurin jännitysmomentti. 

Toteutin unelmani syyskuun 3. päivänä, otin omasta hevosestani täyden vastuun taloudellisesti ja kaikin puolin muutenkin, kun Jetteri muutti asumaan opiskelijacityn "lähistölle" ja hevoselämäni puhkesi uuteen kukkaan. Muuttoa edeltävänä viikkona tuli kyllä vähän pohdittua, että annanko vai enkö anna pupun mennä pöksyyn. Kannatti pitää leuka pystyssä ja tehdä niin, kuin tuntui oikealta.

Toistaiseksi näkemiin vanhalle heppakodille...

...tervetuloa, uusi yhteinen elämä.

2. Kestomasennus. Sekä talvi, kevät ja myös kesä olivat hyvin hevosköyhää aikaa. Näin Jetteriä keskimäärin kerran viikossa, välillä joka toinen viikonloppu. Kun olin opiskelijacityssä, mun oli kirpaiseva ikävä Jetteriä, ja kun olin Jetterin luona heppakodissa, mun oli ikävä miestä. :D Surkeaa. Kaikkein eniten kuitenkin ärsytti ratsastustaitoni tippuminen karkealle tasolle. 

3. Mahtava estevalmentajani. Marika piti mulle alkutalvesta mahtavia estetunteja muutaman kerran Jetterillä. Aika kultaa muistot. Kiitos Marika!!

4. Jetteri meni rikki. erään estetunnin jälkeen (maaliskuutako se nyt oli) loppukäynneissä Jetteri alkoi yhtäkkiä ontumaan takastaan. Levolla poika ei parantunut, mutta juuri kun olin jo varannut ajan Laukaan hevosklinikalle ja aloittanut liikuttamisen eläinlääkärin ohjeiden mukaan, poika vertyi. 

Lisäksi Jetterillä oli maha pitkään ripulilla, mutta se loppui psylliummömmökuurien avulla.

Ihmeparantumisen päivä.

5. Menetys ja suru. Rosinantte, ystäväni Annan hevonen täytyi lopettaa ähkyn takia tammikuussa. Tapahtumat etenivät hyvin samalla lailla kuin Eemelinkin kuolinpäivänä, ja olo oli musertavan tyhjä. Niin ei olisi saanut tapahtua, mutta aika parantaa haavat... ja jättää haalistuvat arvet. 

Kami ja Rusina, hyvät ystävät.

6. Uuden oppimista. Tänä vuonna olen käynyt enemmän kuin koskaan valmennuksissa, mutta loppujen lopuksi ihan liian vähän ja epäsäännöllisesti. Joka kerta olen kuitenkin oppinut paljon uutta, kaikilta kolmelta valmentajalta. Lisäksi olen saanut oppia ystäviltäni Marikalta ja Viljalta! Se on niin jännä tunne, että voin olla näin paljon parempi ratsastaja, ja minä pystyn siihen!

Marikan hevonen Kami

7. Luottamus kasvoi. Oli mahtava kokemus ratsastaa Jetterillä ilman varusteita ja huomata, miten mielellään se totteli minua.

8. Unet Eemelistä. Vuoden aikana näin niitä muutaman kerran, mutta aina ne olivat surullisen todellisia. 

9. Kesän suurin seikkailu. Muistan varmaan ikuisesti, kun Marika houkutteli mut kaksipäiväiselle vaellukselle Jetterin ja Kamin kanssa. Matkaa kertyi 43 km ja 7 tuntia. Aivan mahtava reissu, kiitos tästäkin Marikalle. <3 

10. Työnteko. Kaikki muut kohokohdat taitavat olla ihan hevosiin liittyviä, mutta mulla on ollut kaksi oikein kunnon työpaikkaa vuonna 2013. Ensin kolmen kuukauden kesä"loma" meni ABC:lla, ja nyt viime syksynä aloitin työt kaupassa, jossa viihdyn edelleen. Rahantuloa ei voi estää... kuten ei sen menoakaan!

Siinä mun vuosi 2013, täynnä uutta elämänkokemusta.