En olisi uskonut, että pystyn pitämään Jetteriä näin pitkälle opiskelijacityssä. Tänä vuonna onnistuin toteuttamaan useamman vuoden aikaisen unelmani, aika hienoa... Vau. Mutta se on vaatinut ainakin yhtä paljon (ellei enemmänkin) töitä, penninvenytystä ja sitkeyttä kuin arvelinkin. Mutta se on ollut sen arvoista, todellakin.
Eilisiltana heräsin synnyinkodistani aamuseitsemältä, ja lähdin ajamaan kohti opiskelijacityä keretäkseni töihin ajoissa. Kauppareissun, pienen siivousurakan ja seitsemän tunnin työpäivän jälkeen selviydyin tallille iltakahdeksaksi. Kenttä oli tietenkin jäässä, kuten koko pihamaa, Jetteriä tarhasta hakiessa sain töpsötellä semmosilal mummonaskelilla, että Jetteri joutui välillä pysähtymään minua odottaessaan. Hyvähän sen oli, kun oli kunnon nastarenkaat alla!
En sitten viitsinyt mennä ollenkaan leikkimään vesisateeseen luistinradalle, vaan harjailin Jetterin rauhassa, jutustelin sen kanssa ja ihan vaan vietin aikaa sen kanssa. Istuin Jetterin vieressä karsinan oven ollessa auki pojan liikuntapäiväkirjaa kirjoittaen. Puolitoista tuntia meni nautiskellessa täydellisestä stressittömyydestä. Kauhea tuhina kävi korvan juuressa koko ajan, Jetteri tunki päätä syliin ja halusi huomiota. Miksi arki on niin kiireistä, ettei tällaisia hetkiä ole enemmän?
Viime aikoina olen työstänyt ahkerasti pohkeenväistöjä, kuten viime postauksessakin tuli vähän hehkutettua. Olen todennut, että Jetteri on kiireisyyden sijaan hidas, hidas pohkeelle. Vooou mikä saavutus! Ihan hyvä näin. :) Seuraavaksi hankin uuden kouluraipan hienosäätöä varten ja tarvittaessa muistuttamaan pienesti herättelemään. Yleisraipan jätän mieluummin kokonaan pois, sen käyttäminen Jetterillä on turhan karkeaa, ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Pieni, kevyt kosketus tai nipsaus kouluraipan päällä oikeaan kohtaan olisi juuri hyvä.
Toissapäivänä pidin Jetterin vuokraajalle Katille tunnin aiheena siirtymät istunnalla sekä väistöt. Koska kenttä oli vähän niin ja näin, vähän kovahko, mentiin vielä ilman satulaa. Aloittelin kuitenkin itse herkistelemällä Jetterin painoavuille, jotta pojan ihana vuokraaja saisi tunnista mahdollisimman paljon irti. Aluksi taivuttelin käynnissä ja tein pysähdyksiä täysin löysällä ohjalla.
Kaikki kuvat otti Kati. :) Minä hölömö otin kyllä siis järjestelmäkamerani mukaan, mutta hehe, se akku jäi keittiön pöydälle, täyteen ladattuna... Joten kuvat napsittu kännykällä.
 |
| "Enkös vois vaikka saada pienen tai oikeastaan mieluummin sellaisen oikein ison leipäpalan palkinnoksi?" |
Sitten kokosin ohjat, taivuttelin ja ratsastin vuorotellen käyntiä ja ravia tehden huolelliset siirtymät. Vaati kovasti keskittymistä pitää kädet rentoina ja joustavan pehmeinä... En tainnut aivan täysin onnistua, toivottavasti edes hetkittäin.
Jetteri tosiaan oli melko hidas ja kuolaimen takana ihan... jonkin verran liikaa. Eteenpäinratsastusta ja aktiivisuutta olisi kaivattu kovasti lisää, mutta kovan pohjan takia annoin Jetterin hipsutella. Poika oli kuitenkin melko tasainen, ja kymmenen minuutin ratsastukseksi olen ihan tyytyväinen. Mutta tosiaan, heppani oli ainakin ravissa kuolaimen takana ja etupainoinen, niin ei nyt voi ihan hurratakaan. xP
Katin tunnin ohjelma:
1. Pysähdykset käynnistä uralle.
Pyysin erityisesti keskittymään pysähdykseen valmistelemiseen istunnalla (vatsalihakset, pieni lantion kallistus eteen ja kevyt reisillä puristaminen) ja tarvittaessa tehdä pehmeä, päättäväinen pidäte pysäyttämiseksi. Liikkeellelähtö pyrittiin suorittamaan ilman pohkeita (lonkkien avaus, pieni lantion kallistus taakse ja pehmeä myötäys).
2. Ravi-käynti-siirtymät uralla, myöhemmin ympyrällä.
Keskityimme yhä huolelliseen siirtymän valmisteluun istunnalla.
3. Pohkeenväistö pituushalkaisijalta uralle.
Rauhallinen, suora väistö oli tavoitteena. Ristiinastunnan suuruudella tai pikkutarkalla asetuksella ei ollut kauheasti väliä.
4. Avotaivutus uralla.
Tehtävää valmisteltiin vaatimalla Jetteriä pysymään tasaisessa taivutuksessa tasan 1½ ympyrällisen ajan molempiin suuntiin. Itse tehtävässä keskityttiin rauhalliseen tempoon ja pieneen, mutta selvään poikitukseen pieni asetus säilyttäen. Taivutusten välissä ratsastettiin käyntiä aktiivisesti eteenpäin.
Vaikka laukkaa ei otettu lainkaan, taisi tunti tosiaan tuntua jossakin. Olen kovin iloinen, kun sekä Kati että suklaapulleroni tulevat niin hyvin juttuun keskenään, ja kehittymistä tapahtuu jatkuvasti!
Tänä aamuna Kati kävi talliporukan kanssa jouluaaton maastoratsastuksella, sillä aikaa , kun minä olin tienaamassa hepparahoja. Tuli kyllä hyvänjouluntoivotus jos toinenkin, ja monta iloista hymyä.
Ihanaa joulua teille kaikille lukijoilleni. Toivottavasti saitte ihania joululahjoja, ja annoitte hyvää joumieltä myös muillekin. Nauttikaa lomapäivistä sekä ihmisten ja karvaturrienne seurasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti