Vaelluksella

Järjestimme Marikan kanssa itsellemme suuren pienen seikkailun, ja lähdimme kaksipäiväiselle maastovaellukselle Kamilla ja Jetterillä. Määränpäänä oli Marikan mummola, jonne matkaa oli linnuntietä pitkin n. 17 km. Jälkikäteen tehtyjen laskelmien mukaan matkaa tuli kaiken kaikkiaan ainakin 43 kilometriä ja yli 7 tuntia. 

Seikkailu alkoi keskiviikkoiltana. Aikaisesta työvuorosta selvittyäni hyppäsin junaan, matkustin sillä heppakotiin ja kävimme siskon kanssa hakemassa Marikan kotoaan. Hän oli etukäteen rakentanut hevosille pikkulaitumet määränpäähän, mutta tarvittavat jutut pakkasimme mukaan. Perhetuttumme itsetekemään satulalaukkuun pistin mukaan pakollsiet vaihtovaatteet, hamamsharjan, Jetterille kaviokoukun, harjan ja päitset päähän sekä itselleni vesipullon. Ai niin, mukaan lähti varuilta myös proteiinipatukka!

Meidän matkavarustus. Minä vuorostani kannoin pikkureppua.

Päivällä oli todella helteistä, ah 28 °C... Kun lähdimme liikenteeseen vähän vaille iltaseitsemän, aurinko yhä helotti kuumana. Mikäs siinä, viilensimme hevosia vesisuihkulla ja me ihmiset valmistauduttiin auringonottoon käärimällä paidat ylös.

Emt, olenko yhä neuroottinen Jetterin jalasta, mutta mielummin olen vähän liian varovainen, kuin että hajottaisin  heppani (vaikka tämän megareissun jälkeen en todellakaan ole enää huolissani "iik ontuuko se"). Kuitenkin myös matkan pituudenkin vuoksi etenimme ihan rauhassa, enimmäkseen käynnissä, välillä ravipätkiä ottaen. Alkumatka, noin 12 kilometriä, kulkivat vähän kovapohjaisia hiekkateitä pitkin. Hyvin rauhallista, ja hyvin lämmintä. Marika oli pakannut omia ja yhteisiä tavaroitamme pikkureppuun, joka hiosti makeasti selkää ja vähän jyskytti selkää vasten reippaammassa vauhdissa. Matkassa oli muitakin pieniä epämukavuustekijöitä, kuten kärpäsparvi ja täydellisen istunnan tavoittelu. :D Hups, oli pakko, kun viime ratsastuksesta tuntuu olevan viikkoja. Noh, pikkuvikoja. Matkaseura se tunnelman tekee. Meillä oli Marikan kanssa aika hyvät jutut.... :D

Marikan kanssa saimme ihastella näitä lehmiä. Jetteri ei ollut tosin samaa mieltä. Kami suhtautui näihin otuksiin coolin välinpitämättömästi :D

Nuo lehmät olivat ensimmäinen kauhistus rekkojen ja veneenkuljetuskärryn jälkeen. Autot ohitettiin ongelmitta, vaikka hönöt kuskit välillä kaahasivatkin liian kovaa ja liian läheltä. Kamalat punaiset pakutkaan eivät enää kauhistuttaneet Jetteriä, eikä kumpikaan heppa mennyt hepuliin kuorma-autojen huristellessa varovasti ohi. Rekkakuskit taisivat olla kohteliaimpia kuskeja. <3 Samoin eräät tutut :)

Vähän yli puolivälissä matkaa. Heppakoti on nelisen kilometriä tuolla kaukana siintävän puhelinmaston takana.

Hiekkateillä tallustelun jälkeen oli valittavana lisää hiekkatietä tai maantie, jonka varrella sijaitsisi täydellinen järvi. Täydellinen järvi on tässä tapauksessa kirkasvetinen, rauhallinen järvi, jossa on kova hiekkapohja. Heh, sinnehän me mentiin hevosia kahluuttamaan ja juottamaan. Jetteri vähän kauhisteli ensin (luultavasti aaltojen liplatusta), mutta rohkeasti se sitten meni veteen. Suklaapoika paljastui oikeaksi virtahevoseksi... Myös Kami viihtyi vedessä, ja ratsastajat myös! Ihanaa :D Joku kerta voisi lähteä vaikka vaan uittamaan hevosia...

Marikan pikkusisko tuli meitä vastaan järven kohdalla, ja kasteli itsensä kuvatessaan vedessä pelleileviä hevosia. Jetteri ainakin kauhoi antaumuksella vettä ja ja oli vähän piehtaroimismeiningillä menossa. Olisihan se voinut olla aika makeaa kellahtaa vilpoiseen veteen... Jetteripoika joutui kuitenkin tyytymään snorklaukseen, kuten Kamikin. Turpa veteen ja kuplia!

Marikan pikkusisko piti meille seuraa  loppumatkan mummolaan. Ratsastimme jonkun 100 metriä järvenrantaa pitkin, ja maantieltä käännyimme hiekkatielle. Sitä pitkin kuljettiin viimeiset 4,5 kilometriä, ja pehmeällä alustalla uskalsi kulkea vähän reippaamminkin. Otettiin jopa pari pätkää laukkaakin! 

Perille päästiin klo 22:15, eli ensimmäisen päivän reissuun meni yli kolme tuntia. Paikan päällä oli Marikan koko perhe vastassa, ihana yllätys! Hevoset saivat ansaittuja taputteluja ja leipäpaloja. Vaikka heitinkin ratsastussaappaat pian narikkaan, otin niillä pari askelta liikaa ja ne kerkesivät hiertää jalkoihin rakonalut. Hiihtelin sitten paljain varpain ympäri pihaa suihkuttaessani Jetteriä ja sen jalkaa. 

Klo 23:50. Hepat viihtyivät erinomaisesti laitumella. Ruokaa riitti, eli no problem

Hepat saivat levätä kahdeksan tuntia, mutta minä ja Marika jäätiin vähän kupeksimaan. Minä simahdin vähän ennen puoltayötä. Herätyskello soi klo 5:30. Mitä aikaisemmin lähdimme, sen parempi, sillä torstaipäivästä tulisi kuuma ja olisi täynnä ukonilmaa.

EDIT// Piti vielä lisätä, että meistä pidettiin parempaa huolta kuin useimmissa hotelleissa. Marikan isovanhemmat tarjosivat iltamyöhällä hyvän iltapalan ja molemmille omat datistuskoneet (Fb piti katsoa!). Nukkumispaikkana oli ihanan pehmeä ja leveä parisänky. Hitsi kun nukutti hyvin.

Silmät ristissä sitten aamulla tarkastettiin, että hepat olivat pysyneet yön laitumella. Hyvän aamiaisen jälkeen noin klo 6:50 lähdettiin ratsastamaan pientä metsäpolkua pitkin kotiin.

Klo 7:00

Ihania metsäpolkuja, hieman puskittuneita, mutta ilman raapivia oksia ja tasainen pohja. Ravissa oli mukava humputella, niin ei kärpäset tai hyttyset pysyneet perässä, paarmoista puhumattakaan. Metsä- ja hiekkateillä pujottelun jälkeen alkoi maantieosuus, ja kävimme taas kahluuttamassa hevosia. Jetterillä oli tälläkin kerralla pieni paha aavistus vedessä uiskentelivista pedoista, mutta kun veteen mentiin, sieltä ei olisi haluttu lähteä pois ollenkaan. :)

Kaloja mä metsästän...

"VESIHIRVIÖ!!! Eikun... se olikin vedessä räpiköivä ihminen eikä mustekala..." Vedessä kelluva ihmisen pää herätti kauhistusta.

Osa matkasta kuljettiin ojan toisella puolella. Mäntykankaalla on hyvä maastoilla

Maantieltä emme kääntyneet pitkälle hiekkatieosuudelle, vaan jatkoimme suoraan maantien penkereellä kohti kirkonkylää. Emme kulkeneet ihan keskustan kautta, sillä hevonen luokitellaan ajoneuvoksi, ja sillä ajetaan ajokaistalla. Ajelimme peleillämme hieman syrjemmästä. Tosin jätskit olisi voinut käydä ostamassa kaupasta.

Voin vain kuvitella, mitä Jetteri on mieltä alikulkutunneleista: "Lohikäärmeen  luola!!!"

 Silti me mentiin yhdestä tuollaisesta alikulkutunnelista, jossa kavioiden ääni kuului kymmenkertaisena. Useimmiten niin cooli Kami oli tääkin kertaa cool, ja näytti jänishousu-Jetterille esimerkkiä. Sitten uskallettiin kipittää luolan läpi.

Matkalle mahtui myös muita, vähän höhlempiä pelotuksia. Jetteri on vähän höntti, se kahtelee usein kaikkea, ja ratsastajan reaktiosta riippuen se joko toteaa asian typeräksi ja vaarattomaksi tai pitää sitä hengenvaaran aiheuttavana asiana. Hyvä esimerkki pienelle suomenhevoselle erittäin vaarallisista asioista ovat katukaivojen pyöreät kannet.

"Hellu hei, nyt ollaan pulassa, se hyökkää ihan hetkellä minä hyvänsä"

Kylällä käytiin vielä kurkkaamassa ystävääni Ammaa, kun ihan ikkunan ohi kuljettiin. Kello oli tässä vaiheessa noin jotain 9:30, huomenta! Asfaltilta selviydyttiin lopulta tutulle pikkutielle, joka nousi korkean mäen päälle, kulki peltojen halki ja laskeutui yhtä jyrkästi alas. Tässä välissä mulla oli jo niin nälkä, että oli pakko syödä eväsbanaani ja -tomaatti. Enempikin ois mahtunu vatsaan.

Mäen päällä. Huomaa että on helle, tuota "hellesumua" kutsutaan autereeksi.

En tiedä, häiritsikö Jetteriä ötökkä, oliko se huolissaan Kamista vai oliko se vain hurmioitunut ruuan määrästä....

Loppumatkasta ravattiin taas vähän enempi, ja laukkattiin myös. Huomasi, että Jetteriä vähän hapotti, kun laukan vauhti meinasi hyytyä ylämäkeen. Minulla ja Marikalla oli jo leikkimielinen valituskilpailu, kumpaan koskee enemmän ja mihin... Takamus oli kaikkein kovimmilla. Ja minä taisin istua vähän liian oikeaoppisesti varpaat suoraan eteenpäin, sillä nilkoissa tuntuu vieläkin sellaiselta, kuin ne olisivat lievästi nyrjähtäneet. :D 4 tunnin istuntatreeni?

Viimeinen kilometri kotitiellä!

Tallille päästiin vähän vaille klo 11 ja olo oli tööt, ehkä lähinnä lievän nestehukan takia. Tarjosin Jetterillekin heti laimeaa mellavettä, ja suihkutin sen viileällä vedellä. Romujalka sai extrahoidon; vesikylmäyksen päälle vielä kaksiteholinimenttiä. Tiedä auttasko yhtään paremmin....

Mitä vielä tästä viime vuorokaudesta sanoisi. Mahtava suuri pieni seikkailu!!! <3 

Puretaan heppaikävää treenaamiseen

Ei oo sixpack.

On ihan liian pitkä aika siitä, kun viimeksi näin hevosia lähempää kuin 50 metrin päästä. Tähän ikävään turtuu vielä. 

Oon ihan masis täällä. Huomenna pitäs vielä jaksaa herätä ennen kuutta, että kerkeis polkea kahdeksaksi aamuvuoroon.

Kun mulla on tylsää, eikä jaksa enää feisbookata tai pelata heppapelejä, lähden liikkumaan. Jos jalat eivät ole tulleet töistä liian kipeiksi (tai sitten joka tapauksessa), niin painun lenkille. Eilen ja toissapäivänä kävin tunnin hölkkälenkeillä, matkaa tuli 6,5 ja 7 km. Piti saada juhannusturvotukset pois.....

Tänään oli vapaapäivä, ei töitä, ihan vapaata :)) Nukuin vahingossa kauhean pitkään, ja aamutouhujen jälkeen lähdin polkemaan salille treenaamaan vatsalihaksia ja pakaroita. Nyt tuo mahan alue on kuin panssaroidun tuntunen.

Salilta, tänään otettu kuva. Hyvät alkulämmöt tuli 35 min polkupyörällä tehdystä matkasta! Ja saman verran takaisin... onneks oli banaani.

Työpäivän evästä. Vasemmalla salaatti-raejuustomix ja oikealla jauhelihakaalilaatikkoa. Pakko syödä kahdeksan tunnin aikana vielä lisäksi pieni välipala.

Jospa tässä puolivälissä viikkoa tulisi vähän mielenkiintoisempaa ja syvällisempää postausta, eikä mitään pinnallisia napakuvia. Fiilis on tööt.

Hevosen jännittyneisyys

En minä lähtenytkään kotiin heppailemaan. Sain kunnon nuhakuumeen, ja työhommat menivät pipariksi. Nytkin nöksötän sisällä ja ärsyilen loputtoman limantuotannon takia.

Olen siis datistanut ahkerasti ja harrastanut hevosia virtuaalimuodossa, eli pelannut Starstablea ja lukenut heppablogeja. Olen myös syönyt paljon ruokaa....... kasvispitoista sellasta. :D Tänään mennyt alas:

 - vähän kasvispastaa

 - appelsiinin

 - kaali-jauheliha-laatikkoa

 - puolikkaan kurkun

 - pari banaania

Starstable! Helena Riverlee & Daycry

Ratsastusvalmennus Tmi Mintti Rautioahon blogista löytyy paljon juttua eversti Christian Carden ja klassisen kouluratsastuksen periaatteista. Lukekaa ihmeessä! Silmiini osui mielenkiintoinen tekstipätkä Mintti Rautioahon postauksesta Eversti Carde opettaa kouluratsastusta koulusääntöjen kohdan 401 periaatteita noudattaen:

• Hevosta ei kannata pelotella, säikytellä tai väkisin prässäillä tekemään asioita, jos haluaa kouluttaa hevosen klassisten ihanteiden mukaisesti ja säilyttää askellajien puhtauden. Jännittynyt hevonen rikkoo askellajinsa ja/tai liikkuu etuosa raskaana, mikä näkyy helposti ratsastuslehtien kuvissa maasta irtiolevina takajalkoina (ravissa) tai takaosan taaksejäämisenä, etuosa huitoo, mutta takajalat kuin tuntihevosen ravissa.

Minä kun luulin joskus ylpeänä, että noissa allaoleissa kuvissa Rusina liikkuu hyvin lihaskuntoonsa ja tasoonsa nähden. Ratsastajan pukeutumista ja istuntaa ei tarvi kommentoida... mua itseäni huvittaa ja ärsyttää tarpeeksi :D

Vasemmalla takaset ottavat ilmassa lyhyitä, pinnallisia askelia, ja molemmissa kuvissa etujalat tekevät isoa liikettä. Rusina on  selvästi etupainoinen, siis jännittynyt, aivan kuten eversti Cardenin esimerkissä.

Totuus on kuitenkin, että Rusina liikkuu näissä kuvissa etupainoisena ja jännittyneenä. Okei, mielenkiintoista, opin jotain uutta. Se, mikä minua tässä vähän järkyttää, on se, että jopa minua kokeneemmat kilpailevat ratsastajat saattavat hyvin pistää tällaisia kuvia tyytyväisinä esille. Ja tosiaan, näitä kuvia saattaa esiintyä myös hevoslehdissä! Mitä tämä kertoo yleisesti kokeneempien ratsastajien tietämyksestä? Kuinka monet hevoset liikkuvat ratsastajan alla  lähes aina jännittynenä ja stressissä? Onneksi (tai toivottavasti) vain harvat ratsastajat ovat hevonen-heti-nyt-kaula-rullalle-prkle-tyyppiä. 

Päällepäin esim. tuo Rusinan ja mun yhteispeli näyttää jees-hyvältä, mutta yksi tärkeä, ehkä tärkein ratsastuksen pointti puuttuu. Hevosen pitää olla rento ja luottavainen.

Äärimmäisen kevyt tuntuma

Lihapullan liikunnat minun kanssa su-ti:

Su - Jumppasarjoja 40 cm ja laukkapuomeja

Ma - Irtojuoksutus 15 min + illalla reilun tunnin rauhallinen maasto ja laukan työstämistä naapurin kentällä

Ti - Ilman satulaa koulua kentällä ja pellolla viippailua

Jetteri on hyvä opettaja ja minä huono ratsastaja. Hevoseni jaksaa (joutuu) opettamaan mulle yhä uudelleen, aina edelliskertaa syvällisemmin, että istunnalla ratsastetaan ja ohjaan kosketaan vain "hätätapauksessa".

Maanantaina totesin myös, että maastoratsastus on erinomaista istuntaharjoitusta ratsastajalle. Iltapäivän irtojuoksutuksen jälkeen lähdin illalla käppäilemään Jetteripojan kanssa tielle. Pojan rauhassa köpöstellessä minä sain väännellä ja fiksailla istuntaani mielin määrin välittämättä siitä, miten hyvin Jetteri oli avuilla. Perusvirheeni on jalan koukistuminen ja siitä seuraa takapuolen nouseminen satulasta. Vieressä oikealla on tiistaina otettu havainnollista kuva. Kyllä arvaa, miltä meno näyttäisi sitten satulan kanssa...

Tiellä kävellessä annoin jalkojen venyä lonkista asti taakse-alas, minkä lisäksi käänsin reisiä enemmän sivulle päin ihan omia käsiä käyttäen. Otin reidestä kiinni, nostin jalkaa ja ikäänkuin käänsin takareiden osoittamaan hieman ulos- ja taaksepäin. Näin varpaat osoittivat paremmin eteen ja sain jalat  käärittyä paremmin Jetterin ympärille. Vasemmalla olevasta kuvasta näkee, miten pohje on vähän paremmassa paikassa kuin yllä olevassa otoksessa. 

Kun istunta on kunnossa, sillä pystyy vaikuttamaan hevoseen hyvin tehokkaasti. Kokosin ohjia erittäin kevyesti tuntumalle, melkein löysiksi jättäen ja pidin pohkeen kevyesti kiinni, ja se riitti. Jetteri pyöristyi välittömästi ja kantoi itsensä rennosti ja tasapainossa. Ei tarvinnut tehdä ohjalla edes puolipidätteitä. Pelkkä istunta ja halaavat pohkeet riittivät.

Kuva vuodelta 2011 esimerkkinä (erittäin) huonosta ratsastuksesta. Yritin saada Jetterin väkisin "peräänantoon" ohjien avulla. Arvatkaa toimiko ja oliko hevosella hyvä olla? Jetterin ilme kertoo paljon.

Kuva viime tiistailta, kaksi vuotta myöhemmin. Ohja on juuri ja juuri tuntumalla, ja Jetteri liikkuu hyvällä mielellä ja hyvässä, luonnollisessa muodossa reippaasti eteenpäin.

Harjoittelin äärimmäisen pehmeällä ohjalla ratsastamista ja istunnalla vaikuttamista poikkeamalla naapurin kentälle, jossa treenasin laukassa istumista. Ja vaikka Jetteri hetkittäin nousikin peräänannosta istunnan herpaantuessa tai tehdessäni jonkin muun virheen, niin muun ajan poika liikkui erittäin hienosti, vapaasti ja kehoaan oikein käyttäen pyöreänä. 

Enkä tarvinnut tiukkaa ohjastuntumaa. Jetteri jännittyi aina, kun en vaikuttanut siihen tarpeeksi tai tein jotain väärin. Perinteinen moka on käden jännittyminen ja siitä seuraava ohjasta nykäisy. Peräänannontapaisen saamiseen riittää vain oikea istunta ja pehmeät, toimivat pohjeavut. 

Toinen hyvä esimerkki äärimmäisen kevyen käden toimivuudesta on Kami. Marikan hevoselle on pitkään ollut tyypillistä aukoa hyvin pienesti, mutta jatkuvasti suutaan (ei siis mutustele kuolainta), kun sitä ratsastetaan pyöreäksi. Marika on erittäin pehmeäkätinen ratsastaja ja hänellä on paljon vakaampi istunta kuin minulla, joten epämääräistä ohjien vemppaamista ei esiinny. Marika on kokeillut suun aukomisen lopettamiseksi alaturpahihnaa, remonttiturpista ja useampia erilaisia kuolaimia omenanmakuisesta kumikuolaimesta vähän raskaampaan niveleen. Kamilla ovat Marikan itsensä lisäksi kokeilleet useampi oikeasti taitava ratsastaja ratsastaa napakalla ohjastuntumalla, ideana saada se hakeutumaan itse kuolaintuntumalle ja luottamaan kuolaimeen.

Mitään hurjaa parannusta ei tapahtunut, kunnes Marika yksi päivä tässä pienellä epätoivon hetkellä hieman pidensi ohjaa. Ohjastuntuman Marika säilytti, mutta hän ei vaikuttanut Kamin suuhun millään tavalla, vaan vaikutti ainoastaan istunnalla ja pohkeilla. Sillä hetkellä suun aukominen lakkasi täydellisesti. 

Kami ja Marika (ja myös itse valokuvaaja) suuren AHAA-elämyksen hetkellä

Mitä tapahtui? Mitä tästä opimme? Mulle on jo ratsastuskouluajoista ja edesmenneen Empunkin takia juurtunut päähän, että ilman napakkaa ohjastuntumaa hevonen on vähän... out of control, ei täysin hallinnassa ja mahdoton ratsastaa pyöreäksi. Jos juuri haluaa hevosen kevyeksi ratsastaa ja peräänantoon, aikaisemmin oppimani mukaan se täytyy aloittaa vahvalla ohjastuntumalla tietenkin pohkeilla ja istunnalla ratsastaen. 

Joillekin hevosille napakka saksalaistyylinen ohjan tuki on ok. Hyvä esimerkki tällaisesta hevostyypistä on rakas junttisuokkini Esa-Eemeli. Toisille hevosille vahva kontrollointi ohjalla ei sovi ollenkaan, ne stressaantuvat siitä. Kami on herkimmästä päästä, se on nähtävästi niin herkkä suustaan, ettei  se kestä kuin yksittäisiä ja hyvin pieniä pidätteitä. Liian vahvaan ohjaan se reagoi pienesti, mutta selvästi.

Erilaisia ohjastuntuman vahvuuksia voi kokeilla, mutta eikö olisi hyvä lähteä siitä lempeämmästä päästä? Hevosen suu on erittäin herkkä. Näin heppatytön järjellä hevonen kyllä huomaa suussaan sellaisen aavistuksenomaisen paineen. Ja periaatteessahan suuhun ei tarvitsisi vaikuttaa ollenkaan. On vain istunta ja pohkeet, mutta niitä täytyy osata käyttää. Ehkä juuri pohkeiden ja istunnankäytön osaamattomuuden vuoksi pikkuiselle Helenallekin opetettiin joskus, että pidä kunnon ohjastuntuma, niin saat hevosen kääntymäänkin johonkin suuntaan.

Ohjastuntuman vahvuudesta riippumatta se tärkein pointti on kuitenkin käden tasaisuus!

Kuvissa minä ja Jetteri ollaan keskellä mullistavaa ahaa-elämystä. Tarkkailkaa Jetterin ilmettä ja ohjastuntumaa. Joissakin kuvissa ohja on jopa löysä, toisissa kevyesti tuntumalla. Valokuvaajana toimi pikkusiskoni Johanna.

Jetteri ei ole tainnut saada pitkään aikaan liikkua laukassa näin aidon vapaasti ja pyöreänä.

!

Tässä  jo mentiin reippaammin

Huh. Onpas mielenkiintoista ja hauskaa. Ei varmasti olla maailman ensimmäisiä kevyen ratsastustyylin keksijöitä, mutta me keksittiin tää ihan ite, vastoin meille opetettua. Sitten kun oppis ratsastamaan vielä paljon paremmin....

Lopuksi vielä vähän perinteisiä laidunmölläilykuvia ja irtojuoksutuksen helmiä. Mun olisi vain kannattanut harjata Jetteriä ennen kuvienottoa :D

Piti tarkistaa, että kulkeeko aidassa virta :P

Seuraavan kerran hevos- ja ratsastusfilosofiaa tulee aikaisintaan 17. kesäkuuta! Siihen asti... kypsytellään opittua.

Miksi hevonen nuoleskelee huuliaan?

Muokatessani toissapäiväisiä Jetterin irtojuoksutuskuvia katseeni pysähtyi yhteen ei-niin-hienoon ja -vauhdikkaaseen kuvaan: Hetkeen, jona Jetteri oli juuri pyynnöstäni hidastanut laukasta pysähdykseen ja nuoleskeli huuliaan. Mitä sen päässä mahtoi pyöriä sinä hetkenä? Purkiko se kielenlipomisella henkistä painetta vai oliko se hyvän olon merkki?

Jetteri nuolee huuliaan erilaisissa tilanteissa. Tuossa yllä yksi esimerkki; Jetteri saa hetken huokaista rauhassa, täysin ilman painetta. Huulten lipomista on kuitenkin esiintynyt myös hieman stressaavissa tilanteissa; hetkenä, jolloin olen juuri riisunut päitset pois ja valmistaudun pukemaan suitsia. Tällöin Jetteri on joskus nuoleskellut kuin sisilisko suupieliään. Kolmas esimerkki on join-up, jossa huulten nuoleskelua ja suun maiskuttelemista pidetään alistumisen merkkinä.

Onko huulten nuoleminen siis alistumisen merkki, tapa purkaa stressiä (kuten haukottelu) vai merkki lievästä hermostumisesta?

Marikan kanssa innostuttiin juuri setvimään asiaa. Suruksemme Tuire Kaimion Hevosen kanssa -oppaasta ei löytynyt ainakaan hakemiston kautta apua. Yllättävän pitkän etsinnän jälkeen onnistuin bongaamaan licking-and-chewing -ilmiöstä kertovan lyhyen mielipidetekstin Plaza.fi-sivustolla. Tektin kirjoittaja Heidi kertoo huulten nuoleskelua ilmenevän, kun ratsu Veli ponteva oli ensin purkanut energiaansa vapaaehtoisesti juoksentelemalla ja sitten rentoutunut pikkuhiljaa. Eli kyseessä oli hyvän mielen tapahtuma, iloista energian purkamista, jossa hevoseen ei kohdistuntu mitään ulkopuolista painetta tai stressiä. Heidin tekstissä oli linkki ilmiötä tarkemmin selvittävään juttuun risingrainbow.blogspot.fi -blogissa, jonka kirjoittaja on kasvattanut arabianhevosia 20 vuoden ajan.

Tiivistettyä ja poimittua artikkelista 

What's Up with Licking and Chewing and Arabian Horses

Kirjoittanut Rising Rainbow

Monien hevosenkouluttajien mukaan (mm. Monty Roberts, John Lyons, Richard Shrake, Clinton Anderson) mutustelu ja huulten lipominen ovat tärkeä osa opetettaessa hevoselle jotain uutta, mutta ristiriitaisia käsityksiä löytyy. Esimerkiksi Monty Robertsin koulutusmetodeissa huulten lipomista pidetään alistumisen merkkinä --> Hevonen oppii pitämään ihmistä johtajana.

"I have heard it explained that the licking and chewing releases endorphins that reward the horse. I've heard that those endorphins allow the horse to digest a thought. I've heard that the endorphins cause the horse to relax and all kinds of stuff in between."

Epävarmaa tietoa. Kuitenkin pääperiaate on, että huulten lipominen vapauttaa endorfiineja, jotka auttavat hevosta "omaksumaan asioita" tai/ja rentoutumaan ja kaikkea siltä väliltä.

Kaiken kaikkiaan ja loppujen lopuksi huulten lipominen ja suun mutustelu viittaavat siihen, että hevonen on oppinut tai juuri oppimassa jotain uutta. "Uuden oppiminen" ei välttämättä tässä tarkoita jonkin kokonaisen tempun tai edes sen osan oppimista. Esimerkiksi hetkeä ennen yllä olevan kuvan ottamista lopetin äänelläni ja kehonkielelläni antamani "käskyt" Jetterin pysähtyessä. Aikaisemmin opittu kertautui ja painui vahvemmin suklaapojun päähän: "Tyyppi lopetti komentamisen! Pysähtyminen oli siis oikea reaktio." Ja sitten pohdiskellaan asiaa ja nuoleskellaan huulia, endorfiinia vapautuu.

Kun Jetteri oli hetken seissyt paikoillaan korvat juuri tuolleen... ei-minnekään päin kääntyneinä, prosessoiden vain juuri äsken tapahtunutta, se lähti rentona ja tyytyväisenä köpöstelemään luokseni.

Ja siinä se oli. Kaikkensa antaneena?

Löysin vielä kolmannelta sivustolta, Marv Walkerin "hevoskuiskaajapalvelu"-sivustolta ovelan tiivistelmän, mitä huulten nuoleminen tarkoittaa. Tekstipätkä on siis lainattu tuolta sivulta.

"Licking and chewing ONLY indicates the horse is mentally processing what is happening at the moment. It's sorting out things - usually for the better - that is all it's doing. It can be saying, "Oh, I understand this." "How can I get around this?" "Let's see, I did this and this happened." Pretty much anything."

Eli lyhyesti suomennettuna: Huulten nuoleminen ja suun mutustelu kertovat vain sen, että hevonen miettii ja analysoi päänsä sisällä, mitä juuri tapahtuu. Hevonen voisi sanoa "Oho, mä ymmärrän!" tai "Miten oikein selviän tästä?" tai (kuten Jetteri varmaan mietti) "Jaahas, näin tein ja sitten näin tapahtui". 

Hyvin mielenkiintoista. Sain ainakin osittaisen vastauksen. Kellä on intoa, mielenkiintoa ja tietoa, valaiskaa minua lisää!!! :) Kertokaa myös omia kokemuksianne tilanteista, joissa huulten nuolemista on ilmennyt. Kiitos!