Jälleennäkemisiä

Eilen otin pikku irtioton arjesta. Livistin vähän koulusta, hyppäsin bussiin ja hurruutin heppakotiin. Heti kun autosta pääsin ulos, niin  kipitin suoraan tarhoille, jossa Jetteri odotti minua. Minua! Se ei hörissyt tai tanssinut innosta tai muuta dramaattista, vaan seisoi korvat hörössä hiljaa, lempeä katse silmissä. Jetteri tuhisi tyytyväisenä ja tunki päätänsä syliini. Minä silittelin, halailin ja rapsutin sitä vaikka miten paljon, niin että "hieno" edustustakkini meni ihan karvaan ja heppakuolaan. Pikkuvikoja. Ihana Jetteri, mulle oli ehtinyt tulla kunnon ikävä.

Jätkä oli kuitenkin aika kaameen näköinen. Putte oli piehtaroinut lumessa ja purussa vuoronperään, ja karvapeite oli ihan kuin laitettu supervahvalla hiuslakalla pystyyn. Lisäksi taisi olla menossa talvikarvan lähdön loppukiri tai vastaava... Ks. kuva alla.

Jynssin Jetteriä pitkään, ja lopputuloksena karva ihan peräti kiilsi, mutta mulla oli suussa, takissa, housuissa ja naamassa ruskeita haivenia. Gnh, yök. Pään harjaamisesta Jetteri tykkäsi, kuten yleensäkin. Heinien rouskuttaminen unohtui hetkeksi, kun poika piti päätään hiljaa paikallaan ja nautti harjauksesta silmät puoliummessa.

Annan kanssa oli ollut meininkiä lähtee viiden maissa katsomaan Mandia ja suokkipoikaa, joten päätin vain pikaisesti juoksuttaa Jetteriä liinassa, ja katsoa miten poika liikkuu. Mulla oli paha aavistus, että ontuuhan se. Vaan eipä ontunut, mahtavaa!!! Jetteri liikkui mielellään, äänikäskyt menivät erinomaisesti perille. Tarvitsi vain sanoa "laukka", ja poika lähti hienosti vahvaan, mutta hillittyyn laukkaan, käyntiinsiirtyminen toimi myös (vaikka tais tehdä mieli vielä juosta...). Energiaa oli sopivasti, pari kertaa piti paiskata takamusta ilmaan kun oli niin hupasaa päästä juoksemaan. Ihanaa.

Lopuksi käytiin pikkusiskoni ja Kamin kanssa käppästelemässä maastossa ja nautittiin kevätauringosta. Jetterillä oli hieman ihmettelemistä tiehen sulaneissa "mustissa aukoissa".

"Prööh siellä niitä taas on!"

Jossu ja Kami

Olin ihan hirmu iloinen, kun Jetteri liikkui niin mielellään ja jalka ei näyttänyt vaivaavan ollenkaan. Jes! Päätin illalla testata Jetteriä varovasti myös selästä käsin, mutta ensin lähdin Annan matkaan ratsastamaan naapuriin.

Mandi oli kovin suloinen, kun hain sen tarhasta. Luottavaisesti se laski päätään, seurasi ja harjatessa seisoi edelliskertaakin kiltimmin rauhassa (välillä neidillä on tylsää, ja pitää stepata ja kuopia). Kentällä aloitin puuhastelun jälleen pysähdysharjoituksilla maastakäsin, mikä oli ihan hyvä siirto. Sain todeta, ettei Mandin keskittymiskyky ollut ihan paras silloin; kentän ympärillä oli kyllä vähän hässäkkää, Anna tuli ekaa kertaa ratsastamaan suokkipojalla yhtäaikaa meidän kanssamme ja lapset laskivat mäkeä vieressä. Ei se mitään, lisähaastetta vaan.

Selkään päästyä Mandi antoi luottavaisesti minun painella pohkeilla ja pidättää ohjista, mutta ei aina ihan tehny kuten halusin. Välillä jäätiin liiraamaan, ja heti ei pysähdytty. Pari kertaa heittettiin etuosaa ja persettä ilmaan, ja jossain välissä kaikki jalat oli ilmassa :D Mun lunki taktiikka toimi edelleen ihan ok, ilmiselvästä energiamäärästä huolimatta. Kun Mandi meni omia polkujaan, en varsinaisesti kopistanut (survassut pohkeella tms. josta neiti olisi vetänyt herneet nenään), vaan pidin avut ja odotin oikeaa reaktiota. Vaikka Mandi miten poukkoili, palkinto eli apujen myötäys tapahtui vain (mutta välittömästi) kun Mandi teki oikein. Tämän tajuttuaan Mandi rauhottui, ja palasi ainakin hetkeksi kuuntelemaan selässä kiikkuvaa tätiä. :) 

Niin, ja tällä kertaa ravata hömpättiinkin. On hyvä ravi istua! Lopuksi käytiin Annan kanssa maastossa kävelemässä, ja Mandi sai vaan lisää kehuja puksutellessaan rauhassa eteenpäin. Mutta ens kerralla on kyllä juoksutusta luvassa! 

Sidepatentti vanhan haavan rikkihankautumisen estämiseksi:
sukkahousut auki, sähköteippiä ja talouspaperia. Oon ammattilainen.

Heppakodissa tankkasin ruokaa, ja lähdin innosta kihisten Jetterin selkään. Tätä oli odotettu!!!

Käpästelin vähän aikaa, jonka jälkeen kokosin ohjat ja aloin RATSASTAA. Aloitin käyntijumpalla  ympyrällä avotaivutuksessa (sain hyviä vinkkejä Hevosenomistaja-lehden numerosta 1/2013, kiitos heppamessut). Otin rohkeasti kouluraipan avuksi. Kun Jetteri hidasteli eikä siirrellyt jalkojaan, en jäänyt puskemaan pohkeella, vaan kevyesti sipaisin tai näpsäytin Jetterin lautasta. Aluksi heppani oli aika huolestunut, tarjosi raviakin, mutta kun käytin raippaa vain tarpeeseen ja irrotin raipan oikean liikkeen tullessa, alkoi sujumaan jo hienosti. Eikös tuo Paintilla taiteiltu kuvakin oo muuten kauheen hieno? Eheh..

Kun Jetteri liikkui vaatimani pätkän avossa, suoristin sen pituushalkaisijalle, ja tein käännöksiä hieman kooten ja ulospäinasettaen --> käännös takaosan ympäri, tulihan se sieltä! Vain "väärään" suuntaan asetettuna, takaosakäännöksessä kuuluu olla pieni asetus käännökseen päin. Tulipa väänneltyä, ja Jetteri teki niin hyvin töitä, että sille tuli ihan lämmin. Maastossa käytiin vielä kävelemässä hieman ja ravattiinkin löysin ohjin.

Surkeus, kun kenttä oli niin huonossa kunnossa. Pistin jopa satulan selkään, mutta myöhemmin, kun lähdin innolla kokeilemaan avoja ja käännöksiä ravissa, Jetteri meinasi jääkoppuran vuoksi vetää lipat. En olisi kuitenkaan kuin kokeillut vähän ravia ja laukkaa, mutta ehkä parempi näin. :P Höh.

Jetteri ryysti mellavetensä ja sitten kaatoi mielenosoituksellisesti tyhjän sankon.

Kyllä jäi niin rajattoman hyvä mieli, kun Jetteri oli kunnossa, ja oli vielä ehkä jopa hieman ilahtunut mun näkemisestä. Tuolla voimalla jaksoin tänä aamuna herätä viiden jälkeen bussiin ja istua koulussa pitkän päivän. Nyt kun muutuin pikku heppatytöstä yliopisto-opiskelijaksi, perheeni plus Emma ja Anna liikuttavat Jetteriä varovasti käynnissä. Pikkuhiljaa siitä eteenpäin. :)

Pienet asiat tekevät onnelliseksi. Semmoiset pienet suuret hevoset. <3

PST. Nam. Maitorahkaa, mustikkakeittoa ja soijarouhetta :)