Hevosenomistajan huolet ja onnenhetket

Perjantai-iltana estetreenin jälkeen tuli ongelmia. Jetteri oli kentällä niin mukava, rento ja kuuntelevainen, ja maastossakin vielä puksutti niin tyytyväisenä ja reippaana eteenpäin Kamin ja Marikan kanssa. Sitten kotimatkalla, ihan yhtäkkiä - naps - Jetterin askellus muuttui, ja huomattiin sen ontuvan vasenta takasta ja  aika pahasti. Tutkin koiven ja kavion pikapikaa kuunvalossa, mutta mitään kiviä, verihaavoja tms. ei näkynyt. Hitaasti talutin onnahtelevan hepparassun tallille puolen kilometrin matkan. Silti Jetteri käppäili korvat hörössä eteenpäin ja oli niin hyväntuulista miestä. Se taisi vieläkin olla korskeana hurjista estehypyistään. :)

Tallissa tunnustelin takasen kokonaan läpi, ylhäältä ristiselästä säteeseen saakka. Ei mitään, vaikka välillä rusensin Jetteriä kovaakin ja paukutin kavionpohjaa ja vähän sädettäkin. Ei mitään. Silti Jetteri lepuutti jalkaa koko ajan, ja jos se erehtyi laskemaan sille liikaa painoa, siltä meinasi ihan pettää tasapaino.

No, hevosenomistajan reaktio, kun omalla hepalla on ongelma... "oh my Goooooood, mitä mitä mitä ja apua", mietin mielessäni ja paasasin Marikallekin. Eläinlääkärille soitto oli lähellä, mutta koska Jetteri oli muuten kunnossa, pystyi varaamaan hiukan painoa jalalle ja kello oli jo iltayön puolella, päätin herätä aamulla aikaisin tarkastamaan tilanteen ja tekemään tarvittavan siirron.

Likainen Jetteri tarhassa seuraavana päivänä kipiää jalkaa lepuuttelemassa

Lauantaina aamulla tilanne oli maagisesti parantunut - ei kokonaan, mutta huomattavasti. Jetteri varasi välillä molemmille takasille yhtä paljon painoa, ja varsinaista ontumista ei näkynyt.

Päivällä tein maastakäsittelyä Jetterin kanssa. Tehtiin sivulle-seuraa-tehtävää: Kun osoitin kädelläni (nyrkin sisällä leipäpala! ;) suoraan alaspäin sivulleni ja lähdin liikkeelle, Jetterin tehtävä oli seurata minua. Kun se lähti välittömästi kävelemään vierelläni, pysähdyin parin askeleen jälkeen ja heppa sai pysähtyessä namin. Jos Jetteri ei lähtenyt mukaani (kuten muutaman kerran teki), vaan keskittyi ihan muuhun, kävelin pokkana tarhan toiselle puolelle seisoskelemaan. Ennen pitkään utelias Jetteri tuli herkkupalojen toivossa luokseni, ja aloitimme tehtävän uudelleen. Nopeasti matkat pitenivät, ja lopuksi Jetteri seurasi minua kiemuraisia teitä pitkin ympäri tarhaa. Hieno!! :) Eikä poika ontunut, vaikka ottikin varovaisia askelia.

Jetteri seuraa paremmin kuin meidän sakemanninarttu... kouluttajasta kiinni, eiku :D

Testasin Jetterin askelta myös kentällä selästä käsin, ja kun se oli todellakin puhdas ja menointoinen, käytiin varovasti töpöstelemässä kotitiellä. Enimmäkseen käyntiä, ja yksi ravipätkä. Ja oli mukavaa. 

Sunnuntaina olin jo ihan onnessani, että tänään voisi tehdä kevyen koulutreenin. Haaveilin jo laukkaväistöistä yms., mutta Jetteri lepuuttikin ahkerasti vtj:tä karsinassa harjaillessa. Syynä saattoi olla kauhea Kamin perään uliseminen; hönö heppani oli rampannut tarhassa edestakaisin. Idiootti omistaja... miksei tajunnut ottaa heppaansa talliin??

Jetteri ei kuitenkaan selvästi ontunut talutettaessa. Harjasin Jetterin oikein kunnolla, niin että se näytti vähän joltain muultakin kuin toivottomalta karvaturrilta, ja lähin kentälle mielessäni tunnustella Jetterin askeleen puhtautta ja taivutella sitä hieman.

Poika oli kovin suloinen ja yritteliäs. Se pysähtyi hyvin tomerasti pienistä avuista, ja taipui kiitettävästi myös vasempaan hetken työskentelyn jälkeen. Ratsastin jepen vinouden korjaamiseksi jonkin sortin kiemuraa, jossa vasempaan kierrokseen taivutin sitä reippaasti, ja oikealle käännyttäessä pidin rungon ja kaulan suorana. Kokeilin ottaa ihan vähän ravia volteilla ja laukkasinkin yhden pitkän sivun per kierros. Toimi ja hyvin, suklaapoika oli hienosti kuulolla. Suuhun en vain saanut tarpeeksi tasaista tuntumaa, sillä Jetteri naksutti ja availi suutaan aina välillä, vaikka muuten ilme olikin hyvä. 20 minuutissa en saanut ratsastettua takasia kunnolla rungon alle, mahdollisesti hyvästä syystä.

Vaikka askel näyttää päällisin puolin hyvältä, niin jalka ei ole vielä ihan terve. Semmoinen mysteeriontuminen. Lupaavalta näyttää kuitenkin, nyt tämä alkava viikko lepoa. Sitten katsotaan uudelleen! Pääsiäislomaa ootellessa...

Tähän sopisi jokin äklöttävän onnellinen kuvateksti.
Mutta ei voi mitään, mun sydän on ihan sulaa vahaa. Meillä on molemminpuolinen luottamus ja yhteinen kieli. Lisäksi pikku heppani tunkee päätänsä syliini joka välissä. Liian hellyyttävää.