Räjähdysherkkä "esteponi" ja myytävä satula

Viime sunnuntaista vielä iloista lärpätystä. Viimeinen päivä tallilla ennen ensi viikonloppua... :(

Aamutallin teon jälkeen innostin siskoni mukaan tallille, ja pidin hänelle tehokkaan puolituntisen ratsastusoppia aiheena taivuttaminen ja esteet. Reipas mimmi ratsasti Jetterillä pitkästä aikaa ja hyppeli esteiden yli ekoja kertoja laukassa ja erinomaisessa tempossa. Isosisko piti aika tiukan opetustuokion, mutta sai kyllä sen edestä kehujakin!

Jossu tekemässä alkusäätöjä kentällä

Sitten mun vuoro!! :D Hyppäsin tasan nuo kolme hyppyä. Voi Jetterin onnea.

Jetteri kuumui taas aika paljon ihan liikaa. No eihän siinä mitään, paikallaan pomppimista ja kuolaimelle painamista, mut kyllä se näpeissä pysyy. Eipä oo paikoilleen liimautunut kehänkiertäjä! Jetterin niska on tainnut nostkistua sen verran tähän päivään mennessä, että se painuu kuolaimen taakse, jos käsi jää yhtään kovaksi. Noh, ratatempossa napakka ohjastuntuma oli ihan paikallaan, mutta kun istuin satulaan, minä idiootti jäin hidastamaan yhä ohjalla. Tuloksena oli sitten tällaista roll-kuria, jonka pahanlaatuisuutta en ollenkaan tajunnut selästä käsin:

Jetteri töpsöttää tyytyväisen näköisenä eteenpäin, mutta tappavassa muodossa. Syy löytyy lukittuneesta sisäkädestä.

Ilmiselvää roll-kur-menoa :S

Jetterin niska rentoutui ja aukesi heti, kun päästin käden rennoiksi, edes hetkeksi. Huohh

Onneksi puutteellisen huomiointikyvyn omaava ratsastajamme päätti rauhottaa Jetteriä toisella tavalla, kuin yrittää kiskoa sitä ravissa rauhallisesti kasaan. Tein simppeliä käynti-seis-tehtävää uralla, joka on hyvin rauhottava ja keskittymiskykyä parantava jokaratsastuksen harjoitus. Otin käyntiin ja joustin käsilläni mahdollisimman tasaisesti (se vaikein juttu!), ja kun Jetteri tarjosi piruettilaukkaa tai piaffia, pysäytin sen istunnalla ja pehmeillä, mutta voimistuvilla pidätteillä. Jetterin pysähtyesä palautin välittömästi pehmeän tuntuman, ja parin sekunnin päästä lähdettiin istunta-avuilla eteenpäin. Heti Jetterin alkaessa kiirehtimään (aluksi jo toisella askeleella) pysäytin sen rauhallisesti uudelleen. Siitähän se sitten rentoutui, vaikka olisi voinut olla vielä rauhallisempikin...

Sitten kuvaajalleni tulikin jo kylmä, ja minä jatkoin ravissa pitkin ohjin eteen-alas ratsastaen. No siinä sentään Jetteri oli niin löllön rento ja mukava kuin vaan voi olla, käyntitehtävä teki tehtävänsä. Ja pitkällä ohjalla kasaankiskominen on mahdotonta :) Niin ärsyttävää, toistan aina samat virheet!! Onneksi tulee sentään kunnon omantunnontuskat ja itsensä kehittämisinto vaan kasvaa...

Pieni heppani tallissa pällistelemässä ratsastuksen jälkeen. On ne anteeksiantavaisia otuksia.

Jetterin vanhan satulan kaari vaihdossa lauantain satulansovituksissa. Kelpaisko kelleen leveä, rungoltaan hyvin kaareva, ihanan punaruskea Wintec-satula? :) Sopisi hyvin lievästi notkoselkäiselle leveälle hepalle! LÄHTEE HALVALLA ;)

Meidän pieni satulahuone tursuaa heppakamaa.

Jetteri tarhassa, lauantailta

Möllisilmä! Tai voisi sanoa myös kauniiksi, suureksi arabinsilmäksi?

Ihminen ja hevonen - true love?

Niin paljon kuin minä tänne ikinä hehkutankaan (tai itken) ratsastuksen ihanuudesta (tai vaikeudesta), niin se toinen tärkeä puoli hevosharrastuksessa on suhde hevoseen. Oikeastaan se on jopa tärkeämpi.

Minua välillä harmittaa asenne hevosia kohtaan, niihin suhtaudutaan joskus kuin harrastevälineisiin. Voi, kyllä sitä hienoa heppaa ratsastuksen jälkeen paijataan ja pussataan ja hehkutetaan, joo kyllä, vaikka olisi mennyt vähän kehnomminkin. Mutta tuleeko sitten mentyä ihan vapaa-ajalla muuten vaan katsomaan hevostasi tarhaan tai karsinaan? Joko puuhastelemaan jotain mukavaa sen kanssa, tai ihan vain paijaamaan ja katsomaan sen omia pikku puuhia tarhakavereidensa kanssa?

Usein käy niin, että kun lähtee tallille kerran päivässä, niin menee suoraan hakemaan hevosen tarhasta, laittaa sen kuntoon (yleensä reippaassa tahdissa), ratsastaa ja hoitaa pois, siinä se. Sitten laitetaan seuraava hevonen kuntoon tai sitten tehtävälistassa on jotain muuta seuraavaksi. Ja seuraavan kerran sitä omaa hevosta näkee seuraavan ratsastuskerran yhteydessä.

Pirteetä..

Tämmönen kohtelu on ihan asiallista, mutta usein hevonen oppii, että tuo tyyppi ei mitään muuta tee kuin pistä töihin. Että se siitä "molemminpuolisesta kiintymyksestä ja rakkaudesta". Seuraa usein kiinniotto-ongelmia ja minua ainakin harmittaa hoitaa hevosta, joka ei viihdy hoidettavana. Pelkän karsinassa hoidon ja kentälläköpsöttelyn perusteella hevosesta ei opi tuntemaan kuin pienen pintaraapaisun; "joo, se on semmonen ja semmonen ratsastaa ja osaa se seistä hiljaa karsinassa, tarhassa on aina happaman olonen."

Oma suokkipullani Jetteri on hyvä esimerkki; se selvästi näyttää, mitä mieltä se on sitä hoitavasta ihmisestä juuri sinä hetkenä. Se osoittaa mieltään, jos olen kiireessä hoitanut sen, enkä ole antanut sille muuten huomiota. Korvat luimussa ja suu tiukkana viivana, kunhan saisi vaan olla rauhassa typeriltä ihmisiltä, niin hyvä!! Koko olemus on hapan ja vähän kireä, kun ärsyttää. Jetteri osaa oikeasti olla vihaisen näköinen, kuvaavasti sanottuna vittuuntuneen näköinen. Jotakuta voi hirvittääkin semmonen tappajahevonen.

Kun myöhemmin ratsastuksen jälkeen menee tallille, ja tekee vähän maastakäsittelyä Jetterin kanssa, harjaa sitä ja pitää hyvänä, se on ihan erilainen hevonen. Kun malttaa viettää pienen rauhallisen hetken Jetterin kanssa, siitä paljastuu utelias, toimelias ja sosiaalinen persoona. Se heti valmiina lähtemään ulos kävelylle ihmisen vierelle tai harjoittelemaan temppuja leipäpalojen kanssa. Myös venyttelyt ja pään harjaaminen ovat Jetteristä mukavia. Joskus on ihan hirmu nautinnollista, kun ihminen vaan on hiljaa siinä vieressä, ja Jetteri saa leputtaa päätä sen rintaa vasten. Korvat ovat iloisesti hörössä tai unisesti lerpallaan, huulen ovat rennot tai sitten ihan pitkänä innostuksesta tai mielihyvästä, kaula rennosti alhaalla. Toisinaan Jetteri puskee leikkisästi ja hankaa päätään ihmistä vasten, kun se ei saa mielestään tarpeeksi huomiota.

Irtojuoksutuksen jälkeen

Yo-kuvauksissa pelleilyä. 

Mikäs siinä parturoitavana ollessa.

Seisomistempun soveltavaa harjoittelua

Kesken ruokatauonkin on kiva tulla ihmisen luo,
JOS sille on annettu tarpeeksi yhteistä aikaa maastakäsin.

"Mitämitämitä seuraavaksi?"

Yhteinen lepohetki laitumella

Jos haluaa, että hevonen kiintyy omistajaansa, ei se noin vain onnistu. Kiintymys ansaitaan pikkuhiljaa, ajan kanssa. Mulla on meni siihen yli kolme vuotta. Ja suhde Jetteriin kehittyy edelleen; se on elämänmittainen projekti.

Itse en ole ehkä mitään syvää maailmankaatavaa rakkautta saanut noilta hevosilta, pieniä ilon merkkejä vain; satunnaisia hörähdyksiä, odottavaa ilmettä, luottamusta, halua tehdä parhaansa, täyttä laukkaa suoraan luokse laitumen perältä. Ja se riittää. Minä voin sitten rakastaa triplasti takaisin.

 

<3

Heppatyttödieetti

"Heppatyttödieetti" :D

• Klo 8 aamupalaksi kahvia ja vettä 0,4 litraa, syömistä sen verran kuin menee alas. Mitä enempi, sen parempi!
• 4 tuntia tallilla, sis. karsinoiden ottoa, hevosten viemistä tarhoihin, vesienkantoa, lattianlakaisu yms. paikasta toiseen ramppaamista
• Klo 12 vettä 0,8 litraa ja kevyt keittolounas, ettei iske väsymys
• 4 tuntia tallilla, sis. ratsastusta, satuloiden nostelua, hevosten siirtelyä ja taluttelua, vesien- ja heinienkantoa yms.
• Klo 16 vettä 0,5 litraa ja proteiinivälipala NOPEASTI syöden (ettei iske väsymys kun hommat jatkuu)
• 5 tuntia tallilla sis. nuorten ratsastajien opetusta, äänihuulten treenaamista, ramppaamista, hevosen taluttamista, jumppailua hevosen selästä käsin, hevosen jalkojen nostelua, vesien- ja heinienkantoa
• Klo 21 vettä 1,0 litraa (saunassa) ja proteiinipitoinen iltapala pikaisesti syöden (koska tämän ruoka- ja liikuntaohjelman noudattaja on niin väsynyt, ettei jaksa väsymykseltään syödä vaan kaatuu sänkyyn)

No vähän tää meni tämmöseks tallipäivä, ehkä pikkasen liiotellusti ehkä mutta näin. Hommaa oli niin paljon, että tosiaan hotkaisin jotain leipäjuustoa (paljon proteiineja!) ja banaania välipalaksi. Kyllä minä illalla söin kunnolla. Vettä kyllä tuli hörpittyä niin paljon, että muuten ois voinut mennä enemmänkin ruokaa alas. Kyllä sitä arkisin tulee syötyä kunnolla, painoindeksikin on kevyesti normaalin puolella. Mutta tallipäivät... <3 kummasti jaksaa arkea heppavkl:n jälkeen.

Tallilla ei tuu nälkä, ku siellä viihtyy niin hyvin. Jetteri opetti mua taas tänään ratsastamaan hiukan paremmin, ja sain jälleen nauraa ällistyksestä. Testasin sille edesmenneen Empun vanhaa Winteciä (valu eteen, ääh), jonka jälkeen jatkoin sitten satulatta, Stübbenia en jaksanut lähteä asettelemaan selkään. Wintecin kanssa Jetteri kyllä liikku tosi hyvin, oli hollilla ja kuunteli, taipui tosi makeasti ja oli tasaisen rento ja aktiivinen. Mutta se kuumahti aika kivasti, huh :D Ai mikä käynti? Treenasin vastalaukkoja pitkillä sivuilla pienen kielekkeen kautta, ja Jetteri ennakoi kauheasti pohjeapuja ja rynni. Käyntiinsiirtymissä se tikutti menemään ja tarjosi ravia. Oikeita laukkoja tuli vain silloin, kun käytin asiallisesti painoapuja.

Energiaa riittää hallittavaksi...

Vähemmän on enemmän. Annoin pohkeiden vain levätä hiljaa kyljissä, ja painaisin istuinluulla Jetteriä, ja oho.  Sieltä löyty rento, hallittu nosto, ja aktiivinen, hallittu laukka. Ja sitten vatsa tiukaksi, imaisin itseni Jetterin selkään kiinni ja pidin kädet pehmeinä, ja oho. Jetteri siirtyi välittömästi laukasta rentoon käyntiin ilman väliaskelia, ai että! Ei se ollu magiaa vaikka siltä tuntui, hevosen uskomatonta herkkyyttä vain. Jetteristähän on tullut ihan herkkis kuumakalle, istunnalla ratsastettava. Kauheasti energiaa ja menointoa löytyy, ja kaikki ex-ravuripidätteet on ihan poissuljettuja. Pitää opetella ratsastamaan vähän hienommin.

Perjantaina käytiin sitten maastossa Marikan ja Kamin kanssa. Minä menin jälleen ihan onnessani ilman satulaa ja Jetteri oli taas vaihteeksi vähän semmoinen käsiinräjähtävän oloinen menointonsa takia... "Jee maastoon, jeejeejee! Hei Kamikin on mukana, hei perskeles se menee mun edelle! Eieiei, ei se saa mennä mun edelle! Vruuuummm..." Noh, hyvin poika pysy lapasessa, vaikka käynti oli sitä Jetterin superkävelyvauhtia, ja ravia ja laukkaakin tarjottin auliisti aina tilaisuuden tullessa. Kuitenkin oli mukava reissu mustavalkoisessa talvimaailmassa, ja välillä piti sitten hönön antaa painaltaa täysillä ylämäkipaikoissa.

Loppukevennys: googlasin sanalla "heppatyttö" ja löysin eräältä foorumilta seurustelu&parisuhde-aiheesta seuraavanlaisen tekstin:

"Mä en kyllä missään nimessä suosittele heppatyttöjä, vaikka joku niin tekeekin. En tiedä mistä johtuu, mutta niiden kanssa mätsää yllättävän huonosti muihin verrattuna, ovat ihmeen kyynisiä, todella epäuskoisia (kai skitsofreniasta kärsivät kun 24/7 ovat talleilla), puhuvat ennemmin hevosilleen etc. Jotenkin oikukkaampiakin jopa, omasta kokemuksesta. Ainakin mysteerikatoamisia on ollut paljon. Sääli... "

Päivän naurut!!!

Käsiongelma ja hevosen muoto

Sen siitä saa, kun ei käy valmennuksissa. Mut kun ei oo rahaa, kun oon opiskelija ja tuet on pienet ja ruokaakin pitää ostaa ja pälä pälä ja seli seli. Opintolainaa vaan nostais lissää, sitten voin maksella niitä valkkarahoja valtiolle takaisin, kun oon ympäristötieteen asiantuntija kovapalkkaisessa työssä... hyvä suunnitelma?

Kroppani on yleensäkin aika epävakaa, varsinkin jos ratsastan "puolitehoilla" enkä keskity. Kun väsyn, kroppa ei jaksa olla niin joustava, pehmeä ja vakaa kuin pitäisi, ja tuloksena on ohjasta roikkumista.

Marikan tunnilla joutu koville, ja tässä oli yksi suuri pieni tuskanhetki. Ohjat "väärinpäin": sisäohjasta kiskomista ja ulko-ohja lörpöttää kauniisti, ja sisäkäsi kiristyy kohti mahaa. Ja näin ratsastetaan hevonen väistämään takaosaa??

Kentällä yksin treenaaminen on aiheuttanut häijyjä, vaikeasti selätettävissä olevia ongelmia. Ehkä tuo pahin vika ratsastuksessani ovat käteni. Niiden ainoa plussa on niiden voima (ei oo tähän päivään mennessä hevonen päässyt ryöstämään maastossa vaikka yrityksiä on ollut, kiitos haballeni ja 48 kg:n puristusvoimalle), mutta se on myös heikkous. En hallitse mun käsiä! Ne tekevät mitä tykkäävät. Itkin tätä asiaa jo aiemmin, mutta Marikan viimeviikonloppuinen koulutunti auttoi tiedostamaan myös ulospäin karkailevat kyynärpäät (kuvassa). Masentavaa, lisää vikoja. Lohduttavaa, että tätä ongelmaa näkyy paljon kokeneemmillakin, jopa kansallisen tason ratsastajilla.

Käsien rentouttamiseen ja saamiseen oikeaan asentoon antoi seuraavia vinkkejä:

1. "Pyöräytä olkapäät ylös ympäri pari kertaa, anna niiden laskeutua rennosti paikoilleen kylkiin."

2. "Kuvittele että sulla on kärpänen nyrkin sisässä! Sun pitää tehdä niin pieniä pidätteitä, ettei se kärpänen lititsty sinne!"

3. (kun kärpänen oli kuollut muutamia kymmeniä kertoja) "Kuvittele että sulla on sun poikaystävä nyrkkisi sisällä! Sun pitää puristaa ohjaa niin varovasti, että et littaa sitä sun miestäs!"

Valitettavasti poikaystävänäkin taisi litistyä pahemman kerran. Surullista.

4. Harjoittelin käden oikeaa liikerataa hevosen selässä niin, että Marikan käsi sijaisti ohjaa. Mun kyynärpäät leviää sivulle siksikin, että reippaammin pidättäessä vedän nyrkkejä kohti vatsaa, "hakkaan mahaa". Siinä sitten vemputeltiin edes-takaisin, käsi suorana 90:n asteen kulmassa.

5. "Tarkkaile sun käsiäsi. Pidä ne samassa tasossa!" (oikea käsi on vahvempi, se nousee usein vasenta ylemmäs ja menee koukkuun)

Sitkeiden ongelmien poistoon tarvitaan tuhansia toistoja, ennen kuin keho oppii uuden tavan tehdä jotain asiaa. Positiivista. Siinäpä sitten harjoitellaan.

Voin kuitenkin pikkasen (ihan pikkasen) ylpeänä sanoa, että kehitystä on tapahtunut. 

1. Tiedostan suurimman osan ongelmista

2. Pyrin aktiivisesti korjaamaan niitä

3. Ja jos en onnistu, yritän uudelleen paremmalla meiningillä!

4. Ja jos en vieläkään onnistu, niin sitten nollataan aivot ja yritetään vielä, ja sitten se jo sujuukin.

Kuvia vertailun vuoksi:

23.9. -12.Tässä kuvassa näkyy erityisen hyvin vahva oikea käsi ja mun jännittyneisyys. Jetterikin on sitä mieltä että ei toi ihan osaa ratsastaa. Tais olla tällaisia parin sekunnin "hyviä" hetkiä...

27.12. -12. Äidin kopistama yritin istua oikein liioitellun korrektisti. Vähän tuoli-istuntaa, mutta ainakin Jetteri saa edetä vapaasti! 

Kittanen ravi, 25.11. 

20.1. -13. Rennommin, mutta kootusti tasapainossa eteenpäin, 20.1. Selkä on vähän tyhjä, mutta kädet eivät kramppaa pahemmin.

Olen myös paremmin oppinut hallitsemaan Jetterin ratsastamista eri muodoissa, niin tuntumalla, pitkässä muodossa kuin myös täysin löysällä ohjalla. Pitkässä muodossa ratsastus on erittäin tärkeää; mitä enemmän kootaan, sitä enemmän venytetään. Oon jo pitkään ratsastanut Jetteriä aluksi ja lopuksi eteen-alas, nykyään myös kokoavampien harjoitusten välissä annan sen venyttää itseään välillä, joskus se pyytääkin sitä. Jostain syystä koottu muoto on se vaikein, eihän siinä muuta ku kiskotaan hevonen ohjalla kasaan, eiku... Lyhyellä ohjalla jään helpoimmin roikkumaan Jetterin suuhun, ja tästä seuraa selän jääminen tyhjäksi ja kuolaimen taakse meneminen.

Rento hömpsöttelymuoto pehmeällä tuntumalla

Eteen-alas-venytys löysällä ohjalla, pohkeilla ratsastaen ja tarvittaessa sisäohjaa sivulle vieden.

Tälläisia mietteitä siis tänään. Seuraavaksi fysiikanlaskujen kimppuun, ja sitten jo lähteekin bussi kohtikotitallia... :)) 

Suurien tunteiden blogi - naurua estetunnilla

Palautepitoisen koulutunnin jälkeen oli hyvä mieli
ja selkä märkä hiestä

Ensin oli iloa, sitten kaiken matalaksivetävä suru, sitten hiljaisuutta bloginkirjoittamisessa ja jälleen onni. Mutta nyt on ikävä. Miksi piti lähteä jo nyt pois hevosten luota ja palata kaupunkikotiin?                                                                                           Ikävä.                                                                                               On ainakin ollu Jetterillä monipuoliset nämä viimeisimmät kolme päivää: perjantaina ihanan villi maasto ilman satulaa, lauantaina hyvin hallittu kouluvalmemnus tiukassa opissa ja eilen sunnuntaina sitten hypittiin hullunlailla esteitä! Entäs minä ihminen; naurua, uuden oppimista, ja kropan äärimmilleen vetämistä.

Marika mun ohjauksessa tänään, harjoiteltiin vastalaukkaa kaarevalla tiellä. Kuvassa myötälaukka :p

Mie ja Jetteri lumetuttiin erittäin tehokkaasti eilen päivällä. Kuva otettu alkuverkkojen aikaan, jolloin vielä erotti että siinä on ihminen ja hevonen eikä liikkuva lumiveistos.

Loppurata 70 cm

Sitten oli se estetunti, ekat kunnon esteet muutamaan kuukauteen. Jetteri oli ihan hirveän innoissaan, se kuumui jo verryttelyharjoituksessa ravipuomeilla. Voi raukka pieni, se oli niin tohkeissaan ja ylpeä itsestään jokaisen onnistuneen pikkuradan jälkeen.

Jetterin ilme ennen estettä :D

Jetteri tuntui hyvältä lauantain kouluvääntöjen jälkeen! :) Kiitos opelle.

Puomisarjoille ravivoltit alkuverkaksi

Alla tehdään tällaista kaarevan tien tehtävää

Lyhyt kaareva tie ristikolta pikkuokserille, tämä oli kiva verkkaharjoitus, joka pisti keskittymään

Sarjan a-osa

Sarjan b-osa

Onnistuneen radan jälkeen: "Hiiieno poika!!!"

Huah kun oli hauskaa, Jetterillä ehkä vielä enempi. Hypyt sujuivat hyvin, en säätänyt ihme kumma kovin paljon ylimääräisiä. Annoin Jetterin edetä sileällä, ennen estettä vähän pystympi asento ja "puolipidätteet", katse ja hyppyyn mukaan. Olin ihan varma, että oon jo ihan arka tätiratsastaja, mutta kummasti sytty hullunkiilto minunkin silmiini esteradalla. Surullista, kun pitää hillitä innostus Jetterin jalan takia. Kiitos vielä Marikalle muikeasta tunnista. :)) Ja kuvista!

PS. Pojat ovat poikia, ja Kami ja Jetteri ovat alkaneet leikkiä keskenään. Hyvä merkki, pieni aranpuoleinen Kamikin uskaltaa näyttää luonnettaan Jetterille (muistellen erästä surullista hevosennirhaustapausta viime keväänä...), ehkä ne jopa ovat jonkin sortin kamuja. Ilmeet voivat olla hevosten nahistellessa hurjia, mutta pojat eivät ota hampailla juurikaan kiinni, ja korvat käyvät luimussa vain kiivaimmilla hetkillä. Pelin nimi on "kumpi ehtii näpätä ekana toista, on voittaja"!