Noloa... mutta virheistä oppii

Tätä postausta tehdessäni selasin kaikki ratsastuskuvat viimeisen vuoden ajalta läpi, ja tuli vähän (tai aika paljon) semmonen olo, että millon sitä oikein oppii ratsastamaan? Tämä juttu kertoo tavoitteistani ja suurista mokistani Jetterin kanssa. Toivon, että tästä on ehkä jotain apua muille enempi tai vähempi kokeneille ratsastajille. 

Älkää järkyttykö näistä kuvista liikaa. :P Näitä kuvia valitessani olen kiinnittänyt eniten huomiota Jetterin muotoon, ja istuntani on aika hirveä useimmissa otoksissa. Ottakaa oppia tai sitten olkaa tyytyväisiä, jos osaatte paremmin.

Ehkä sitä osaa bongailla toisten virheitä, mutta että osais itse ratsastaa täydellisesti tai ilman hölmöilyjä! Ja paskat. Oon ollu jo pitkään sitä mieltä, että Jetteri olisi oikeasti aika upea suokkiputte, jos minä osaisin homman. Oma hevoseni on mulle todellinen opetusmestari.

Ongelmat: Ohjassa roikkuminen ja kykenemättömyys istua syvälle satulaan.

Jetteri on herkkä, mutta itsepäinen hevonen. Jos sen kanssa on liian kiltti ja varovainen, se hömpöttää menemään lapa edellä. Alkuaikoin Sitä pitää ratsastaa hyvin lempeästi, mutta kuitenkin vahvasti.

Aikaisemmin mulla oli tavoitteena saada Jetteri kulkemaan mahdollisimman rauhallisesti ja myös rennosti pyöreässä muodossa. Keinot, tai pikemminkin asenne oli vain väärä; heppa mahdollisimman nopeasti peräänannontapaiseen ja myötäämään niskastaan. Tämän tein liian vahvalla ja usein epätasaisella ohjan tuella, kun vielä myötäsin sisäohjasta reilusti Jetterin myödätessä niskastaan. Jetteri oppi, että hetken helpotuksen saa niskasta myötäämällä, mutta muuten sen muoto oli yksi oikea feikkiperäänanto. Meno oli aikamoisen epävakaata ja yhtä ohjista kiskomista.

Nenäpii on luotiviivalla, mutta Jetterin ilmekin kertoo fiiliksen. Koko keho on kireä ja selkä notkolla.

Edistymiseni on ollut kovin hidasta. Samat syvään juurtuneet istuntahölmöilyt vaivaavat yhä, mutta oon tajunnut jotain ihan itsestäänselvää. Hevosta ei voi ratsastaa peräänantoon väkisin, ei ainakaan  vemppaamalla ohjilla, ei varsinkaan tarkkasuista Jetteriä.

Jetteri kyllä kertoo selvästi, kun teen asiat oikein. Kaikki lähtee joustosta. Kroppaa tai käsiä ei saa jännittää, vaan pitää liikkua juuri saman verran hevosen kanssa. Kädet liikkuvat edestakas juuri sen verran, mitä hevonen liikuttaa päätään, ja näin saadaan pidettyä tasainen, lempeä mutta tehokas tuntuma.

Kun koulutusvaiheessa oleva hevonen pyöristyy ekoja kertoja, (sisä)ohjalla reilusti myötääminen on ihan paikallaan. Mutta mulle tämä myötääminen jäi päälle, eikä Jetteri siksi saanut kaipaamaansa erittäin tasaista ohjaa. Se saattoi pyöristyä pikkusia hetkiä, mutta ohjan löysäämisen ja kaulalle taputuksen myötä se nousi lähes poikkeuksetta ylös ja kiihdytti iloisesti vauhtia, ja homma alkoi alusta.

Ekoja kertoja, kun sain Jetteriä pyöristymään. Kevättalvi 2011

Jetteri sekunnin verran hyvä, kesä 2011.
Seuraavaksi löysään sisäohjan palkinnoksi, ja Jetteri nousee ylös.

Monen sanomisen ja kantapään kautta oppimisen kautta aloin pitää ohjia käsissä, aluksi ihan liian tiukalla, jolloin Jetteri ei saanut mahdollisuutta käyttää selkäänsä ja takaosaansa. Siinä vähän lisää feikkiperäänantoa; kaula kaarella, pää luotiviivalla, mutta selkä notkolla ja takajalat perässä laahaten, koko hevonen kireänä epämukavan olon takia.

Kevättalvi 2012: Vaikka tässä kuvassa ohja on hetken rento, olen ohjalla kiskonut Jetterin rumasti kasaan. Kaula on lyhentynyt ja selkä notkolla. Takaosan lihaksisto on heikosti kehittynyt, kenties väärän ratsastustyylin vuoksi?

Löysä sisäohja ja paha etupainoisuus. Ratsastajan istunta ei ehkä voisi olla pahempi. :P Kevät 2012

Jetterillä on hassu tyyli aukoa suutaan ja naksuttaa hampaitaan yhteen aina, kun sitä ratsastaa pehmeällä tai huonolla tyylillä pyöreäksi, olipa ratsastaja melkein kuka tahansa. Todisteaineistona useissa tämän postauksen kuvissa Jetterillä näkyy hampaat. Ennen luulin sen olevan opittu juttu, kuten eräs valmentajakin sanoi, mutta väärin meni. Suun aukominen ja hampaiden louskutus on Jetterin protesti epävakaata kättä vastaan. Mitä pahempi käsi, sitä kovemmin Jetteri yrittää paeta kuolainta ja aukoi suutaan. Nyt, kun omat käteni ovat pikkuhiljaa rauhottuneet, Jetteri on kulkenut välillä pitkiäkin aikoja tyytyväisenä. Myös parilla oikeasti osaavalla ratsastajalla sillä on ollut tarpeeksi hyvä olo. Jetterillä on ollut kevyt ja pieni nivelkuolain vuosia, mutta voisi tehdä hyvää kokeilla pehmeämpää kuolainta.

Nyt syksyllä on tullut paljon pieniä SUURIA ahaa-elämyksiä Jetterin kanssa. Ohjastuntuma täytyy olla, ei kovana, mutta vahvana, kuitenkin pehmeänä ja erittäin joustavana. Tessan kommentoimista vinkeistä tuntuu olleen apua. Kiitos :)

Nykyään pyrin ratsastamaan Jetteriä lempein, mutta oikeaoppisin ottein käyttämään oikeasti selkäänsä ja takaosaansa. Ennen yritin vain hidastaa Jetterin menoa ohjassa roikkumalla, mutta nyt yritän kovasti opetella tekemään joustavia puolipidätteitä ja painottaa jatkuvasti enemmän istunnan merkitystä. Haluan jättää kokonaan kovat ohjasotteet ja rentouttaa hevosen istunnalla. Haluan aktiivisuutta, herkkyyttä ja rentoutta, rohkaista Jetteriä käyttämään oikein kehoaan.

Joustava, tasainen käsi (vaikka huiteleekin kaukana kyljistä) ja kas, suu on kiinni! Takaset polkee ja selkä kohoaa, edes hetken verran.

Jetteri liikkuu takaa eteen ja , vaikka onkin kootumpaa menoa. Selkä ei oo ainakaan oo notkolla.

Vaikka ylöspäin ratsastaminen onkin tärkeää ja pyöreäksiratsastamisen idea, hevosen täytyy antaa venyttää itseään usein. En taivuttele Jetteriä vain napakalla ohjalla ja ratsasta tietyssä hienossa muodossa, vaan välillä ratsastan Jetteriä eteen-alas koko ratsastuksen ajan, ja toisinaan päästän sitä venyttämään askeleitaan maastossa ja kentällä irtojuoksuttaen. Mitä enempi kokoaa, sitä enemmän pitää hevosen antaa venyttää itseään. 

Löysällä ohjalla pyöreä muoto, selkä pyöristyy. 

Vapaampi venytys pitkällä askeleella.

Tänä syksynä Jetteri on saanut monipuolisesti liikuntaa: Äitini tekee sillä usein rentoja käynti-ravi-lenkkejä maastossa, ja pikkusiskoni ratsastaa sitä pehmeästi hienoja koulumuotoja vaatimatta kentällä taivutellen ja laukannostoja treenaten. Jetteriä vuokraa myös ystäväni Emma, joka tekee tehokkaampaa koulutreeniä sillä, hyppää myös silloin tällöin ja tekee reippaampia maastolenkkejä. Ja kun minä tulen viikonloppuna kotiin, on edessä usein reipas maasto tai vielä useammin kunnon koulua; taivutteluja, väistöjä, kokoamista. 

Edessä on paljon opittavaa, hidast etenemistä ja niitä tuskanhetkiäkin, kun ei vaan onnistu. Korjattavaa on vielä paljon istunnassani ja jäykissä käsissäni, mutta tiedän, mihin pitää pyrkiä. Jetteri kyllä kertoo, milloin onnistun, kun sitä malttaa kuunnella. :)